Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Rauduskoivun taimi solahtaa istutusputkeen. Joona Puhakka työntää putken syvemmälle maahan ja painaa jalalla poljinta. Hän nostaa laitteen ja mullasta töröttää pieni taimi.

Puu on istutettu ja maapallo pelastettu.

Vai onko?

Puhakka on vapaaehtoisia päästökompensaatioita myyvän yrityksen Puuni Oy:n yksi perustajista. Hän naurahtaa. Maailmaa ei yhdellä taimella pelasteta ilmastonmuutokselta, mutta hän näkee vapaaehtoiset päästökompensaatiot yhtenä merkittävänä osana isoa kokonaisuutta.

Puuni metsittää uudelleen joutomaita, jotka eivät metsittyisi itsekseen. Tällaisia ovat muun muassa maanviljelystä vapautuneet vanhat peltoalueet. Näitä hiilinieluja muut yritykset voivat ostaa kompensoidakseen tuottamiaan päästöjä.

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sitä se ei aivan ole.

Suomessa vapaaehtoinen päästökompensointi on tällä hetkellä hyvin kirjavaa, eikä yhteisiä pelisääntöjä ole.

Yksi suuri murheenkryyni on kaksoislaskenta.

Pariisin ilmastosopimuksessa todetaan, että samaa päästövähennystonnia ei saa käyttää useampaan kertaan, eikä sitä tulisi laskea hyödyksi useaan eri tavoitteeseen. Tämä on tarkoittanut sitä, että yksi kompensaatio on laskettu kahden valtion hyväksi.

Kaikki tähän juttuun haastatellut ovat sitä mieltä, että määritelmä on vaikea ja sen ongelmallisuudesta ollaan eri mieltä. Pariisin ilmastosopimusta tulkitaan kaksoislaskennan suhteen eri tavalla valtioiden ja yritysten suhteen.

Kun puhutaan pelkästään Suomessa tapahtuvasta suomalaisten yritysten tekemästä kompensaatiosta, homma menee hankalammaksi.

Väännetään rautalangasta: jos suomalainen yritys ostaa alan yritykseltä kompensaatiota, jossa istutetaan Suomeen uutta metsää, se lasketaan myös valtion hiilinielutaseeseen. Valtio siis hyötyy yksityisen toimijan hyvästä teosta ja pääsee vapaamatkustajana: istutettu puu hyvittää sekä Suomen että yrityksen päästöjä.

Joona Puhakka ei ymmärrä, miksi kaksoislaskenta on Suomessa ongelma.

– Suomen valtioon kuuluvat ihmiset ja yritykset: me tuotamme valtion alueella päästöjä. Totta kai ne ovat osa Suomen valtion päästöjä.

Hänen mukaansa kaksoislaskennan ongelmallisuus on asiantuntijoiden luoma ja syy siihen, miksi vapaaehtoiset päästökompensaatiot eivät ole lyöneet läpi sillä suuruudella, mihin olisi mahdollisuus.

Suomen päästökompensaatioalan asiantuntijat ovat eri mieltä Joona Puhakan kanssa.

Heidän mielestään yritykset eivät saa hyödyttää valtion tavoitetta. Valtion on tehtävä toimet itse.

Näin ajattelee myös Nordic Offsetin johtava asiantuntija Maija Saijonmaa.

– Se ei ole kompensointia, jos se on kaksoislaskettu. Karrikoiden sanottuna on sama, tehdäänkö kotimaista metsitystä kompensaatiorahoituksella vai ei, koska valtiolta vaaditaan EU:n ilmastotavoitteissa tekemään toimia joka tapauksessa.

Ongelmaa pitäisi arvioida hankekohtaisesti, arvioi ympäristöministeriön erityisasiantuntija Tuomo Kalliokoski. Hänen mielestään suomalaista puunistutusta kompensaationa ei kuitenkaan kannata suoraan heittää romukoppaan.

– Se on kunnianhimoinen tavoite, sillä moni hanke ei täytä hyvän päästökompensaation kriteereitä, kuten lisäisyyttä. Olisi kuitenkin hyvä, että yritykset pääsisivät mukaan hankkeisiin.

Kaksoislaskennan välttämiseksi olisi kuitenkin eräs yksinkertainen keino: vapaaehtoisille päästökompensaatioille ja valtiolle perustettaisiin erilliset kirjanpidot. Tällöin suomalaiset yritykset voisivat kompensoida päästöjään esimerkiksi suomalaisella metsityksellä.

– Varmasti metsitystä Suomessa voisi käyttää kompensointiin, kunhan se vain olisi eritelty valtion kiintiöstä, jotta se aidosti hyödyttäisi ilmastonmuutoksen hillintää, Saijonmaa sanoo.

Vastaavia ratkaisuja on tehty maailmalla, jossa monelle valtiolle kaksoislaskenta ei ole ongelma.

Vaikka Maija Saijonmaa ja Joona Puhakka ovat eri mieltä kaksoislaskennasta, heidän mukaansa ongelman voisi ratkaista erillisellä kirjanpidolla. Miksi erillistä rekisteriä ei sitten ole perustettu Suomessa?

Nyt sellaista ainakin harkitaan.

Mahdollista rekisteriä pohditaan osana ympäristöministeriön hanketta, jossa selvitetään vapaaehtoisten päästökompensaatioiden sääntelyn nykytilaa ja tulevaisuutta. Kokonaisuus on kattava: siinä vapaaehtoisen kompensaatioon liittyviä kysymyksiä on käsitelty laajasti.

Ympäristöministeriön erityisasiantuntijan Ville Laasosen mukaan selvitys tehdään vasta nyt, koska se ei ole aiemmin ollut ajankohtainen.

Mutta vastataanko siinä siihen, kuka on oikeassa kaksoislaskennan suhteen?

Sitä ainakin yritetään, mutta se onkin Laasosen mukaan kinkkisempi kysymys. Hän kertoo, ettei kaksoislaskennasta ei ole kansainvälisestikään vedenpitävää määritelmää.

– Säädellyllä markkinallakin kompensaation säännöt ovat auki. Sitten on vielä erikseen vapaaehtoisen päästökompensaation puoli, jossa kaksoislaskenta on otettu vaihtelevasti huomioon.

Laasonen toteaa, että määritelmän tulkinnasta riippuen kaksoislaskenta voi olla ongelma kotimaisissa metsänistutushankkeissa, koska ne hyödyttävät valtion tavoitetta. Tästä ei kuitenkaan ole olemassa vielä linjauksia.

– Ympäristöministeriön selvityksessä pohditaan parhaillaan, miten kaksoislaskentaan vapaaehtoisella markkinalla pitäisi suhtautua, ja mitä vaihtoehtoja valtiolla on tähän puuttua.

Hanke valmistuu kesäkuun loppuun mennessä.

Istutusputki kolahtaa kiveen, eikä uppoa maahan.

Joona Puhakka on turhautunut.

Hän toivoisi, että ympäristöministeriö lausuisi, ettei kaksoislaskennan ongelmaa ole. Hänen mukaansa tämä toteamus riittäisi vapauttamaan nyt junnaavat markkinat.

– Tämän ongelman luominen on idiotismin ilotulitusta.

Puhakan toiveeseen ei ainakaan vielä vastata. Ville Laasonen toteaa, että kesäkuun lopussa valmistuvan selvityksen jälkeen katsotaan, kuka kaksoislaskennasta tulevaisuudessa linjaa.

Asiantuntijat pelottelevat yrityksiä kaksoislaskennalla, minkä vuoksi harva yritys lähtee ostamaan suomalaisia vapaaehtoisia päästökompensaatioita, näin Puhakka ainakin arvioi.

– Useat suomalaiset yritykset ostavat kompensaatioita ulkomailta, koska luulevat asiantuntijoiden puheiden vuoksi kaksoislaskennan olevan jonkinlainen riski.

Hän ei ole omasta mielestään saanut keneltäkään asiantuntijalta järkevää selitystä sille, miksi suomalaisia vapaaehtoisia päästökompensaatioita ei voisi ostaa.

– En tiedä, onko taustalla jotain intressejä, mitä me muut emme näe.

Maija Saijonmaan mukaan yritykset voivat kompensoida päästöjään sertifioiduilla hankkeilla. Niiden pitäisi periaatteessa olla parhaiden kansainvälisten käytäntöjen mukaan toteutettuja, mutta Saijonmaa myöntää, että aina näin ei ole.

– Maailmalla on huonojakin hankkeita. Niitä ei kannata käyttää kompensointiin, vaikka ne olisivatkin sertifioituja. Kannattaa siis olla tarkkana, että valitsee kohteen hyvin.

Puhakan mielestä suomalainen metsitys on konkreettinen vaihtoehto, kun taas sertifikaattiin pohjautuva on abstrakti.

– Sertifikaatit voivat olla menneisyydessä tehtyjä metsityshankkeita. Jos yritys ostaa sertifikaatin nyt, ei sen ansiosta uutta metsää synny.

Istutusputki painuu maahan. Uusi puu on istutettu.