Kun ekaluokkalainen aloittaa koulutaipaleensa, siinä on aina jotain haikeaa. Se on yhdenlainen loppu viattomuuden ajalle. Lapsi otetaan yhteiskunnan osaksi ja hänelle muovautuu oma paikkansa. Koulu on sosiaalinen yhteisö, jossa usein tehdään asioita, joita oppilas ei halua tehdä. Hänen on herättävä aikaisin ja opeteltava ulkoa yhdentekeviltä tuntuvia asioita, kuten kertotauluja tai korkeushyppyä.
Silti lapset ovat motivoituneita, koska he tietävät, että yhteiskuntaan voi kasvaa ainoastaan koulun kautta. Epämiellyttävistä asioista tulee lopulta sitkeystestejä. Tohtoreita tulee niistä oppilaista, jotka menevät joka päivä kouluun vielä senkin jälkeen, kun heidän luokkatoverinsa ovat etsineet palkkatöitä ja löytäneet elämälleen muutakin sisältöä kuin opiskelun.
Kaikki teoriat ovat kiistanalaisia, vaikka niitä opetetaan totuuksina.
Koulut eivät ole puolueettomia, eikä siihen edes pyritä. Emme voi opettaa koulussa puolueettomia tosiasioita, sillä kukaan ei tiedä mitä ne ovat. Tieteen korkein saavutus on teoria. Esimerkiksi painovoima on teoria, ja opetamme sitä kouluissa parhaan käsityksemme mukaan. Kaikki teoriat ovat kiistanalaisia, vaikka niitä opetetaan totuuksina.
Nuorten manipuloiminen on tosin vielä tätäkin syvempää. Opetushallitus julkaisee ja päivittää opetussuunnitelmaa, jossa kootaan yhteen oppiaineiden tiedolliset ja kasvatukselliset tavoitteet. Valtiomme haluaa opetussuunnitelman välityksellä opastaa nuoria ajatteluun, joka tukee yhteiskuntaa.
Vahvaa opastusta liittyy esimerkiksi kestävään kehitykseen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Yritämme määrätietoisesti ohjata nuoria huolehtimaan ympäristöstään ja ihmissuhteistaan. Nämä ovat puolueellisia ideologisia valintoja, joilla koulujen halutaan toteuttavan tärkeintä tehtäväänsä, yhteiskuntakelpoisuuden opetusta ja tulevaisuuden taitojen opettelua. Tulevaisuuden taidot ovat nekin vähintään kiistanalaisia. Kukaan ei tiedä, minkälainen tulevaisuuden maailma on, ja mitkä taidot ovat tulevia avaintaitoja.
Koulumme voisi siis opettaa kestävän kehityksen sijaan vaikka itsepuolustusta tai pienviljelyä maailmantalouden romahduksesta selviytymiseen. Kiintoisaa opetussuunnitelmassa on, että se toimii osaltaan itseään toteuttavana profetiana. Se ohjaa tulevaisuutta, samalla kun se valmistaa nuoria siihen.
Jos koulujen opetus ei olisi ideologista, emme voisi olettaa nuorten ihmisten esimerkiksi kunnioittavan biodiversiteettiä tai tasa-arvoa. Ne ovat yhteiskunnassamme keskeisiä arvoja, joita ei suinkaan kaikkialla arvosteta. Siksi painotamme niitä nuorille, ja viestin on oltava yhtenäinen, jotta sillä olisi vaikutusta.
Heikomman sivistyksen maissa koulukirjoja laaditaankin avoimemmin vastaamaan kulloisenkin politiikan tarpeita.
Koulujen ideologisuutta kritisoidaan aika ajoin, ja se on tärkeää. On olennaista keskustella siitä, mitä yhteiskuntana yritämme tehdä ja mihin pyrimme.
Kritiikin sävyllä ja lähteellä on kuitenkin valtavan suuri merkitys. Jos kouluopetusta kritisoidaan valtion johdosta, rapautetaan helposti koko yhteiskuntaa, koska ristiriidat välittyvät nuoriin. Silloin he joutuvat valitsemaan puolensa, ja kansalaisyhteiskunnan perusta murenee. Heikomman sivistyksen maissa koulukirjoja laaditaankin avoimemmin vastaamaan kulloisenkin politiikan tarpeita. Esimerkiksi Turkin kouluissa (siirryt toiseen palveluun) ei opeteta evoluutiota ja Venäjän kouluissa historia (siirryt toiseen palveluun) halutaan kirjoittaa uudelleen.
Suomen koulujärjestelmän menestys perustuu pitkälti pätevään ja autonomiseen opettajakuntaan. Opettajien rooli on keksiä keinot, joilla opetussuunnitelmaa toteutetaan. Tyyli on pitkälti vapaa. Opetuksessa kokonaisuutena ei ole havaittavissa puolueellisuutta, koska opettajakunta on yhtä heterogeeninen joukko kuin suomalaiset yleensäkin. Tämän huomaaminen on ollut minulle totta puhuen yllätys, kun olen tutustunut noin tuhanteen suomalaiseen opettajaan.
Suurin murhe Suomessa ei olekaan opettajakunnan asenteissa, vaan heidän työssä jaksamisessa. Viimeisten vuosien aikana olen nähnyt monen huippuopettajan vaihtavan alaa. Kun he jättävät paikkansa, tilalle saadaan heikompaa osaamista. Siihen ei ole yksinkertaisesti varaa. Ilman lääkäreitä menetetään vain osa kansasta, mutta ilman opettajia nuorisoikäluokista ei pelastu kukaan.
Aleksis Salusjärvi
Kirjoittaja on helsinkiläinen oppikirjailija ja lukutaidon opettaja, joka työskentelee opetushallituksen vetämässä kansallisen lukutaitostrategian ohjausryhmässä.
Kolumnista voi keskustella 2.6. klo 23.00 saakka.
