Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kuntavaalien laveat äänestysohjeet hämmentävät – henkilöllisyyden voi todentaa vaikka vanhalla passilla

Vaalivirkailijan harkinnassa on se, kuinka vanha passi menee seulasta läpi. Myös toinen ihminen voi suullisella todistuksellaan varmentaa äänestäjän henkilöllisyyden.

Lähes tuhatta äänestyskoppia ja satoja vaaliuurnia säilytetään Helsingin kaupungin varastossa maan alla.
Huolimatta väljistä henkilöllisyyden todentamisohjeista, on äänioikeuden väärinkäytöksiltä vaalijohtajan mukaan pääsääntöisesti vältytty. Kuvassa äänestyskoppeja ja vaaliuurnia säilytyksessä Helsingissä kaupungin varastossa. Kuva: Silja Viitala / Yle
Clarissa Jäärni
Avaa Yle-sovelluksessa

Äänioikeutettu on velvollinen esittämään selvityksen henkilöllisyydestään ilmoittautuessaan äänestämään. Huomenna alkavien kuntavaalien ennakkoäänestyspaikoilla henkilöllisyyden voi todentaa vaalivirkailijalle vaikka vanhaksi menneellä passilla tai ajokortilla, eikä asiakirjojen vanhentumiselle ole asetettu takarajaa.

– Vanhentunutkin passi käy, mutta kovin vanhalla passilla ei pääse äänestämään. Toisaalta se, kuinka vanha passi kelpaa, on vaalivirkailijan oman harkinnan varassa, oikeusministeriön neuvotteleva virkamies Heini Huotarinen kertoo.

Äänestyspaikalla on esitettävä vaalitoimitsijalle asiakirja, joka todentaa äänestäjän henkilöllisyyden. Henkilöllisyyden voi todentaa poliisin antamalla henkilökortilla, passilla, ajokortilla tai kuvallisella Kela-kortilla.

Äänestäjän henkilöllisyyden voi todeta myös ulkomaisesta todistuksesta. Myös sellaiset voimassa olevat henkilöllisyystodistukset käyvät, joista käy ilmi henkilön täydellinen nimi, syntymäaika, nimikirjoitus, valokuva sekä todistuksen antopäivä ja antajan allekirjoitus.

Äänestää voi väliaikaisella henkilökortilla

Poliisilta on mahdollista hakea maksuton väliaikainen henkilökortti äänestämistä varten. Asiakirjaa ei kuitenkaan ehdottomasti vaadita, jos äänioikeutetun henkilöllisyys on muutoin todettavissa, esimerkiksi jos vaalitoimitsija tuntee äänestäjän.

Huolimatta väljistä henkilöllisyyden todentamisohjeista, on äänioikeuden väärinkäytöksiltä vaalijohtajan mukaan vältytty.

– Kyllä siellä aina jotain pientä hämminkiä on, mutta suuressa kuvassa ohjeet ovat olleet riittäviä ja oikeaan osuvia, oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen toteaa.

Myös toinen ihminen voi todistuksellaan varmentaa äänestäjän henkilöllisyyden. Jos äänestäjällä on mukanaan saattaja, joka pystyy todistamaan oman henkilöllisyytensä, voi hän suullisesti todistaa saatettavan henkilöllisyyden, jos voimassa olevia asiakirjoja ei ole mukana.

Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, oikeuministeriö.
Vaalijohtaja Arto Jääskeläisen mukaan ohjeet henkilöllisyyden todentamiseksi ovat olleet riittäviä ja oikeaan osuvia. Kuva: Jani Saikko / Yle

Oikeusministeriön vaaliohjeistuksesta huomautetaan, että aiemmissa vaaleissa jotkut iäkkäät äänioikeutetut eivät aina omista voimassa olevaa passia, ajokorttia tai muuta henkilöasiakirjaa, eivätkä myöskään ole voineet hankkia maksutonta väliaikaista henkilökorttia.

Esimerkiksi ajokortissa olevan vanhan valokuvan perusteella henkilön tunnistaminen voi olla hankalaa, eikä sitä ohjeistuksen mukaan voida lähtökohtaisesti pitää riittävänä.

– Jonkin verran tulee kysymyksiä näistä pahvisista ajokorteista. Ihminenhän voi olla jo aika erinäköinen kuin sellaisessa ajokortissa. Kuvallinen henkilötodistus käy, jos vaalivirkailija voi siitä ihmisen tunnistaa, Huotarinen sanoo.

Maski pois vaaliuurnilla

Äänestäjällä voi olla mukanaan myös muita kuvattomia asiakirjoja, jotka voivat vahventaa äänestäjän henkilöllisyyden.

Vaalitoimitsijan on käytettävä harkintaansa ja pyrittävä arvioimaan tilanne kokonaisvaltaisesti sen perusteella, miten luotettavana hän pitää äänestäjän antamaa muuta selvitystä henkilöllisyydestään.

– Ohjeet ovat laveat, koska äänestäminen on tärkeä perusoikeus. On toivottavaa, että mahdollisimman moni pääsisi äänestämään. Henkilöllisyys on kuitenkin ehdottomasti todistettava, Jääskeläinen kertoo.

Korona-aika tuo oman erikoisen lisänsä äänestyskäytäntöön. Hengityssuojain on poistettava henkilöllisyyden todentamisen ajaksi. Kaikkia vaalivirkailijoita ei kuitenkaan ole vielä rokotettu.

Lue lisää:

Ulkomaalaistaustaisilta uhkaa jäädä yli 200 000 ääntä käyttämättä kuntavaaleissa. Kolme maahanmuuttajaa kertoo, mikä saa heidät äänestämään.

Miksi kuntavaaliehdokkailta kysytään mielipidettä seksuaalisuudesta ja kasvisruuasta? Moni pitää vaalikonekysymyksiä epäolennaisina

Suosittelemme sinulle