Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Navalnyi osallistui nostamansa kanteen käsittelyyn vankilassa

Oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi oli nostanut kanteen huonoista vankilaoloista. Navalnyi osallistui oikeudenkäyntiin videoyhteyden kautta.

Aleksei Navalnyin TV:n näytöllä oikeussalissa.
Navalnyi on valittanut vankilaoloistaan ja häntä kuultiin asiassa videoyhteyden kautta. Kuva: Dimitar Dilkoff / AFP
Saana Uosukainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Venäjällä vankilatuomiotaan suorittava oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi käy oikeutta vankilaansa vastaan.

Navalnyi on nostanut kanteen vankilaoloistaan ja keskiviikkona häntä kuultiin asiassa videoyhteyden kautta. Oikeuden istunto pidettiin Vladimirin alueella sijaitsevan Petuškin kaupungin oikeustalolla.

Navalnyin mukaan hän ei saa hänelle lähetettyjä kirjoja. Navalnyi nosti esiin, että häneltä evättyjen kirjojen joukossa oli aluksi esimerkiksi Koraani.

– Tilanne on omituinen, kertoi Navalnyi videoyhteyden kautta.

– Haluaisin saada kirjat, jotka minulle lähetetään.

Aleksei Navalnyin TV:n näytöllä oikeussalissa.
Navalnyi oli videoyhteydessä Petuškin oikeuden istuntoon. Kuva: Dimitar Dilkoff / AFP

Navalnyin mukaan hän oli saanut Koraanin vasta aloitettuaan syömälakon ja jouduttuaan sairaalaosastolle.

Navalnyin mukaan sanomalehdet saapuvat sensuroituina niin, että niistä on leikattu osia pois.

– En ole estänyt rangaistusiirtolaa lukemaan saamiani kirjeitä, mutta miksi leikata pois kokonaisia artikkeleita? kysyi Navalnyi.

Vankilan mukaan se on toiminut kirjojen ja sanomalehtien kohdalla Venäjän lain mukaisesti.

Tassin mukaan vankilan edustaja kielsi väitteen keskiviikkona ja sanoi, että lehdet oli toimitettu "hyvässä kunnossa".

Navalnyi sanoi olevansa valmis jättämään kanteen tämän kohdan, jos jatkossa saa sanomalehdet ilman sensurointia.

Aiemmin valituksia herättämisistä

Aiemmin Navalnyi on arvostellut vankilaa muun muassa yöllisistä herätyksistä, joilla oli tarkistettu onko hän edelleen sellissään. Navalnyin mukaan väitteet karkaamissuunnitelmista ovat absurdeja ja hän pitää herätyksiä yhtenä kidutuksen muotona.

Navalnyi kärsii parhaillaan runsaan kahden ja puolen vuoden vankilatuomiota rangaistussiirtolassa Moskovan lähellä. Hänet otettiin kiinni tammikuussa, kun hän palasi Saksasta, missä häntä hoidettiin myrkytyksen vuoksi.

Navalnyin mukaan hänen myrkytyksensä takana oli Venäjän tiedustelupalvelu FSB. Venäjä on kiistänyt syytöksen.

Navalnyi kertoi tiistaina, että häntä vastaan on aloitettu jälleen rikostutkinta useiden uusien rikosepäilyjen vuoksi.

Lue lisää:

Navalnyille tulossa tukku uusia syytteitä – "Rikossyndikaattini kasvaa", oppositioaktivisti vitsaili

Vankilajohtaja: Navalnyi on toipunut syömälakostaan "enemmän tai vähemmän"

Venäjällä etenee hanke kieltää äärijärjestöjen jäsenten ehdokkuus vaaleissa – Samaan aikaan Navalnyin järjestöjä uhkaa äärijärjestön leima

Navalnyin verkosto päätymässä Venäjällä "äärijärjestöksi" – käsittely lykätty kesäkuulle

Suosittelemme sinulle