Alkavan miesten Superpesis-kauden puhutuimmasta seurasta ei ole epäselvyyttä. Viime kaudeksi Superpesikseen noussut Manse PP jylläsi talven siirtomarkkinoilla ja hankki poikkeuksellisen monta huippuvahvistusta.
Kirkkaimpina tähtinä joukkueessa loistavat Juha Puhtimäki ja Tuomas Jussila. Heidän lisäkseen tamperelaisseura vahvistui Itä-Länsi -tason pelaajilla: Henri Puputilla, Lauri Kivisellä, Simo Vainikaisella ja Topias Liljalla. Kun joukkueessa oli jo ennestään Juha Niemen, Juuso Myllyniemen ja Tuomas Tuohisaaren kaltaisia pelaajia, Manse PP nousi kertaheitolla yhdeksi mitalisuosikeista.
Manse PP:n nousu kärkikastiin onkin kirvoittanut paljon katkeroitunutta keskustelua pesäpallopiireissä ja seuraa on syytetty pelaajapalkkioiden kasvattamisesta. Manse PP:n puheenjohtaja Matti Helimon mukaan seuraan on suhtauduttu eri tavalla kuin vuosi sitten.
– Saimme erityisesti viime kaudella erittäin hyvän vastaanoton, kun kamppailimme häntäpäässä, mutta nyt tilanne on tietysti muuttunut, kun olemme hankkineet pelaajia ja olemme mitalitavoittein liikkeellä. Emme ole enää sellainen sympaattinen sarjanousija, olemme enemmänkin uhka vanhoille koville joukkueille, Helimo tiedostaa.
Helimon mukaan seura onnistui haalimaan kovia pelaajia Tampereelle muun muassa kaupungin vetovoiman avulla. Hän tosin myöntää, että seura myös maksoi ensimmäisistä hankinnoista sellaisen korvauksen, että pelaajat olivat myös valmiita siirtymään Tampereelle.
– Lähdimme vahvistamaan joukkuetta tietyille pelipaikoille ja kun onnistuimme saamaan pari todella kovaa kalaa, niin sen jälkeen dominoefekti alkoi rullaamaan ja oli entistä helpompaa saada pelaajia.
Halu menestyä
Manse PP:n kapteeni Tuomas Jussilan puheista käy ilmi, että juuri seuran menestysmahdollisuudet saivat Vuoden 2018 pesäpalloilijan siirtymään Tampereelle.
– Kyllä se urheilullinen puoli kiinnosti, kun rupesi näyttämään siltä, että joukkueesta tulee iskukykyinen. Se oli alkusysäys, sillä haluan kuitenkin menestyä tässä lajissa, viime kaudella IPV:ssä pelannut Jussila toteaa.
Vuoden pesäpalloilijaksi ja lukkariksi valittu Juha Puhtimäki puolestaan kiinnostui Manse PP:n aloittamasta projektista. Puheenjohtaja Helimon mukaan Manse PP haluaa olla viiden vuoden sisällä Suomen paras pesäpalloseura, joka menestyy mitalipeleissä sekä naisten että miesten tasolla.
– Tämä on todella mielenkiintoinen projekti, mikä täällä lähtee liikkeelle. Totta kai urheilijana kaipaa sellaista uutta haastetta. On todella mukavaa lähteä yrittämään parhaansa sen eteen, että saamme tänne mahdollisimman hienon jutun aikaan.
Tamperelaisseura on täynnä Suomen mestareita, Vuoden pesäpalloilijoita ja isoja, vahvoja persoonia, joten eri pelipaikoille niin sisä- kuin ulkopelissäkin riittää tunkua.
Esimerkiksi harjoitusotteluista on käynyt jo selväksi, että Suomen parhaimpiin koppareihin lukeutuva Henri Puputti pelaa ainakin alustavasti polttolinjassa tai jokerina. Puhtimäki ja Jussila eivät ole huolissaan siitä, että tilanne aiheuttaisi kismaa joukkueen sisällä.
– Mielestäni se on vain hyvä asia, että meillä on vaihtoehtoja. Voimme käyttää pelaajia eri tavalla olosuhteiden ja pelipaikkojen mukaan. Pitää vaan aina miettiä, että mikä on sille päivälle ja paikkakunnalle paras mahdollinen, Puhtimäki sanoo.
– Ehkä se kokemus tulee siinäkin esiin. Kyllä tässä kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Jokainen tietää, että pelaamme joukkueena ja haemme optimaalisimman ja parhaimman koosteen. Sehän on positiivinen juttu, että on kilpailutilanne ja jokaisen pitää laittaa kaikki peliin ja ansaita oma roolinsa, Jussila lisää.
Mestaruustavoite?
Puheenjohtaja Helimon mukaan Manse PP lähtee haastamaan jo tällä kaudella mitalijoukkueita. Pelinjohtaja Matti Iivarinen kuitenkin muistuttaa, että rajusti muuttunut joukkue tarvitsee vielä paljon kokemuksia, jotta peli on parhaimmillaan loppukaudesta.
– Yhteistyö on ehdottomasti meidän haasteemme. Kokemuksien hyödyntäminen ja nousujohteisuus ovat tärkeitä asioita. Meidän pelimme ei ole varmaankaan parhaimmillaan alkukaudesta, mutta ajatus on, että se on todella hyvää loppukaudesta, Iivarinen muotoilee.
Iivarisen mukaan joukkue ei ole myöskään asettanut tälle kaudelle mestaruustavoitetta, vaikkakin hän myöntää, että myös pelaajilla ja valmennuksella pyörii "monenlaisia ajatuksia" syksyn pelien suhteen.
Mestaruus olisi varmasti myös Iivariselle maistuva, sillä pelaajana Suomen mestaruuksia voittanut konkari on saavuttanut pelinjohtajana kahdesti SM-hopeaa ja kerran SM-pronssia.
– Näissä hommissa mennään pykälä kerrallaan. Polku on pitkä ja kivinen. Varmasti taistelemme kärkisijoista ja mitaleista. Toivottavasti asiat menevät niin, että pääsemme siitä mestaruudestakin taistelemaan.
Tampereella täytyy menestyä
56-vuotias Iivarinen tiedostaa, että Manse PP:n ratkaisut miesten puolella voivat vaikuttaa ulkopuolisien silmin liian vauhdikkailta kovien hankintojen takia.
– En ole kuitenkaan itse kokenut sitä sillä tavalla. Mielestäni täällä on todella innostunutta toimintaa. Asiat pyritään tekemään pelaajat ja joukkue edellä. Mielestäni lähestymiskulma on ollut oikeanlainen.
Myös Puhtimäen mukaan Manse PP:n tekeminen vaikuttaa hyvältä. Hän myös uskoo, että seura on matkalla todella valoisaan tulevaisuuteen. Töitä riittää, mutta asiat ovat lukkarin mukaan menossa oikeaan suuntaan.
– Saamme uuden stadionin, seura ja taustat ovat innokkaita, ja kumppanit ovat hienosti mukana tässä meidän toiminnassa, Puhtimäki luettelee.
– Nyt täytyy vain löytää meille sopivat ratkaisut monella tapaa seurana ja joukkueena. Tampere on kuitenkin kaupunkina sellainen, että täällä pitää menestyä, jotta pääsee ihmisten sydämiin. Se vaatii tietysti meiltä pelaajilta oman panoksen, Puhtimäki sanoo.
"Ei ole luotu tyhjästä
Pesäpallofanien suurin kritiikki on kohdistunut juurikin siihen, että Manse PP on hankkinut tähtisikermänsä paksulla setelinipulla. Seuraa on verrattu Kaisaniemen Tiikereihin, joka pelasi 1990-luvun lopulla kahden kauden ajan Superpesiksessä. Huippupelaajia hankkineen seuran taru päättyi nopeasti noin kahden miljoonan markan velkojen seurauksena.
– Pesäpallon pelaaminen on ainoa yhdistävä tekijä Kaisaniemen Tiikereillä ja Mansella. Meillä on juniorijoukkueet kaikissa ikäluokissa ja vahva taustaorganisaatio. Olemme nousseet pelaamalla, Tiikerit nousi villillä kortilla. Organisaatiotamme ei ole luotu tyhjästä, vaan sitä on rakennettu pidemmän aikaa, Helimo tyrmää kritiikin.
Helimon mukaan seura myös huolehtii taloudestaan vastuullisesti. Rahakirstun nyörejä pidetään kohtuullisen tiukalla, eikä seura laita rahaa ylimääräisiin asioihin.
– Olisi mielenkiintoista kuulla Superpesiksen pelaajabudjetit. Voimme olla neljän joukossa, mutta en usko, että olemme ihan kärjessä asti kuitenkaan. Olemme jokaisen pelaajan kohdalla laskeneet erikseen, että rahoitus tulee. Ei ole tarkoitus oraitten päälle rakentaa tätä projektia.
Manse herättää tunteita
On kuitenkin käytännössä varmaa, että talvi- ja kevätkauden puhutuin seura kerää myös kesällä ihmisiä pesäpallokatsomoihin. Puhtimäki ja Jussila odottavatkin mielenkiinnolla yleisön ja pelaajien reaktioita.
– Me olemme herättäneet mielenkiintoa ja sanomista on tullut jo ennen kauden alkua. Todennäköisesti välillä saamme kuulla pahempia ja välillä mukavempia asioita, mutta se kuuluu asiaan. Se on kuitenkin todella iso asia, että saamme tunteita herätettyä, jotta saamme ihmisiä pesispaikkakunnille, Puhtimäki sanoo.
– Se on kutkuttavaa, että minkälainen se vastaanotto on. Minulla on sellainen olo, että ihmisiä on paljon katsomassa ja he toivovat, että emme ehkä pärjäisikään. Se antaa meille tietenkin lisää virtaa, Jussila sanoo.
Lue myös:
Superpesis siirtää yksittäisiä otteluita yleisörajoitusten takia
Kaikkien aikojen lyöjäkuningas Jere Dahlström palaa Koskenkorvan Urheilijoihin