Tasan vuosi sitten Matti Raekallio katseli ympärilleen epäuskoisena. Koronapandemia oli ottanut niskalenkin hänen kotipaikastaan, vapauden kaupunkina tunnetusta New Yorkista.
Raekallio työskentelee maailman kuuluisimpiin lukeutuvassa musiikkikorkeakoulussa Juilliard Schoolissa pianonsoiton professorina. Suomalaispedagogi käveli Central Parkissa ja seurasi, kun ihmiset pitivät huolta turvaväleistä ja, niin kuin Raekallio sanoo, väistelivät toisiaan kuin skorpionit pullossa.
New Yorkin osavaltiossa kuoli huhtikussa 2020 pahimmillaan yli tuhat ihmistä päivässä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Raekallio ei saanut pyyhittyä mielestään kadulla seisseitä ruumisrekkoja.
– Se oli karmeaa katsottavaa, ihmistä meni kuin heinää.
Yli kymmenen vuotta New Yorkissa asunut Raekallio päätti paeta kaupungista. Hän teki tarvittavat järjestelyt voidakseen opettaa etänä ja palasi Suomeen viime kesänä.
Suomalaisuus rakentuu kulttuurin voimasta: Kalevalassakin lauletaan kilpailijoita suohon
Pianotaiteilijanakin uraa tehnyt Raekallio oli ensimmäinen suomalainen, joka sai vakituisen professuurin Juilliard Schoolissa. Hän aloitti newyorkilaiskoulussa vuonna 2007.
Ennen Yhdysvaltoja Raekallio oli työskennellyt pianomusiikin professorina Helsingissä Sibelius-Akatemiassa ja Saksassa Hannoverin maineikkaassa musiikkikorkeakoulussa.
Intohimoisesti työhönsä suhtautuva huippupedagogi pitää Suomea monella tapaa erityisenä musiikkimaana. Kysymys ei hänen mukaansa ole pelkistä juhlapuheista.
Suomen erottaa muista 1970-luvulla kehitetty musiikkioppilaitosverkosto. Missä tahansa päin maata on siis mahdollista saada musiikinopetusta halvalla tai ilmaiseksi.
– Se on meillä itsestäänselvyys, mutta muualla epätyypillistä.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa on kyllä Juilliard Schoolin kaltaisia huippuoppilaitoksia, mutta musiikin ja taiteen perusopetuksen kanssa tilanne on ihan toisin. Tasokasta opetusta on mahdollista saada vain isolla rahalla.
Raekallion mielestä Suomen etuna on lisäksi laadukas, yleissivistävä koulujärjestelmä. Musiikki on täällä myös tärkeä osa suomalaista kansankulttuuria.
– Viikinkisaagoissa halkaistaan kalloja, mutta Kalevalassa lauletaan kilpailijoita suohon. Se on kulttuurin voimaa.
Varhain hankittu tekninen taitotaso on myöhemmin ylivoimainen etu
Mutta olisi suomalaisessa musiikinopetuksessa silti tilaa uudistuksillekin. Raekallio on opettanut Kiinassa ja Etelä-Koreassa, joissa lahjakkaan lapsen saavutusten takana on usein koko suvun panostus. Lapsen harrastus otetaan vakavasti. Taustalla on usein niin sanottu tiikeriäitikulttuuri, jossa kasvatusmetodina on tiukka kuri.
Jos Aasiasta jotain voisi tuoda suomalaiseen opetuskulttuuriin, se olisi Raekallion mukaan vaativuus ja sen hyväksyminen. Lapselta pitäisi voida vaatia silloin, kun se lapselle sopii.
– Metodin pitäisi olla systemaattinen, ja siihen pitäisi yhdistää suomalainen luottamus ja läheisyys opettajan ja oppilaan välillä. Muksulle on lopulta hirveän hyvä, jos hänen annetaan varhaisesta iästä saakka testata rajojaan ja yrittää parastaan. Siinä ei ole mitään vikaa.
Äärimmäisyyksiin ei saa mennä. Varoittavana esimerkkinä on tähtipianisti Lang Lang, jota hänen isänsä kohteli sadistisesti. Taiteilija on kertonut, että isä muun muassa käski tätä hyppäämään parvekkeelta kuolemaan, kun musiikinopinnot eivät edenneet odotetusti.
– Lang Lang selvisi siitä, mutta on varmasti kymmeniätuhansia, jotka eivät ole selvinneet.
Raekallio ei ole koskaan opettanut nuoria lapsia, eikä hänellä ole ajatuksiensa tueksi valmista reseptiä. Hän toivookin, että varhaiskasvatuksen ammattilaiset pohtisivat asiaa.
– Vaativuuden pitäisi tulla osaksi musiikkikasvatusta oppilaitoksissa ja perheissä.
Mutta miksi Raekallio penää muutosta? Hän on huomannut, että esimerkiksi Kiinassa pianistien tekninen taitotaso on muuhun maailmaan verrattuna ylivertainen.
– Meikäläisten peruskoulutuksella ei pysty kilpailemaan kiinalaisten kanssa.Varhaisessa vaiheessa saavutettua teknistä tasoa on vaikea kuroa myöhemmin kiinni.
Yksi kysymys paljastaa, että on syytä harkita alanvaihtoa
Klassinen musiikki on raadollinen ja kilpailukeskeinen ala, jossa vakaa toimeentulo on useimmiten kaikkea muuta kuin turvattu. Raekallio kohtaa jatkuvasti tilanteita, joissa huipulle tähtäävä opiskelija alkaa empiä valintojaan. Vaikka fysiikka kestäisi, henkinen puoli saattaa pettää. Se on Raekallion mukaan ymmärrettävää ja inhimillistä.
– Läheskään kaikille ei sovi se rääkki, mitä oman paikkansa löytäminen musiikkimaailmassa vaatii. Se on vaikeampaa kuin koskaan aiemmin johtuen yhä kasvaneista harrastaja- ja opiskelijamääristä.
Toisinaan opiskelija kysyy Raekalliolta suoraan, kannattaako tämän jatkaa musiikin parissa. Se on pedagogin mielestä ratkaiseva kysymys.
– Silloin on mietittävä todella, todella tarkkaan myös muita vaihtoehtoja. Ala on niin epäpalkitseva, että ellei ole täysin varma, kannattaa pohtia turvallisempia ratkaisuja.
Huipulle tähtäävän musiikinopiskelun jättäminen on tunteikas hetki. Yksi Raekallion oppilaista oli suorittanut kandin opinnot ja tehnyt hyväksytyn pääsykokeen maisteriopintoihin. Sitten nuori nainen saapui arkaillen opettajansa luo.
– Hän sanoi anteeksi pyydellen, että olisi tällaisia uutisia, että hän aikoo sittenkin lääkäriksi. Minä vastasin, että onneksi olkoon, olet fiksu, Raekallio muistelee.
Raekallio on varma, että opiskelija oli tehnyt oikean valinnan, vaikka tämä oli erittäin lahjakas pianisti.
– Luultavasti hän saa annettua ihmisille enemmän lääketieteen alalla, sillä vaikuttava ura muusikkona avautuu niin harvoille.
Mitään ei pitänyt olla tehtävissä, mutta suomalaislääkäri sai syövän kuriin
Viime vuonna Raekallio palasi New Yorkista Helsinkiin koronapandemian vuoksi, mutta ensimmäistä kertaa hän pakeni Yhdysvalloista jo 2010-luvun alussa.
Silloin kyse oli henkilökohtaisesta katastrofista.
Raekalliolla diagnosoitiin eturauhassyöpä, yhdysvaltalaisten lääkärien mukaan liian myöhään. Syöpä oli ehtinyt levitä, ja pedagogille sanottiin, ettei mitään ole tehtävissä.
Raekallio piti soittotuntia, vastasi odottamaansa puheluun, sai huonot uutiset ja jatkoi opettamista.
– Hiljalleen iski päälle, että tämä oli ehkä tässä.
Raekallio kävi diagnoosin saatuaan lomalla Suomessa. Hän sai vinkin tietystä lääkäristä, ja pian hän oli vastaanotolla.
– Timo Joensuu on niitä lääkäreitä, joiden mielestä hyökkäys on paras puolustus. Hän teki aika rajun hoitosuunnitelman, ja se tehosi. Pitää koputtaa puuta, mutta tilanne on edelleen hyvä, Raekallio sanoo ja kopauttaa pari kertaa rystysillä päätään.
Raekallio muutti Yhdysvalloista Eurooppaan, lähemmäs lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Hän haki uudestaan professuuria Hannoverin musiikkikorkeakoulussa.
Vuonna 2014 Juilliard Schoolissa aukesi kuitenkin paikka yllättäen uudestaan. Näin yksi maailman johtavista pianopedagogeista päätyi Juilliardiin toistamiseen.
Itseään soittava piano on verraton apu etäopetuksessa
Tätä juttua varten tehty haastattelu järjestyi lyhyellä varoitusajalla – Raekallion kiireistä kalenteria ajatellen kuin sattuman kaupalla. Hän on ottanut kaiken irti sekä etäopetuksesta että paluusta Suomeen.
– Suomi sijaitsee maantieteellisesti kätevässä paikassa. Aamulla opetan oppilaita Aasiassa, illalla Yhdysvalloissa. Siinä välissä päivällä opetan Sibelius-Akatemiassa, Raekallio hymähtää.
Raekallio ei opettaisi etänä, ellei työskentely olisi loppuun saakka harkittua ja toimivaksi todettua. Hän alkoi pandemian alussa tehdä yhteistyötä Yamahan kanssa, sillä japanilaisyhtiöllä on valikoimissaan etäopetukseen soveltuva disklavier, itseään soittava piano.
Disklavierin idea on yksinkertainen. Soitin tallentaa tarkasti, mitä sillä soitetaan. Sen jälkeen soitin pystyy soittamaan itse itseään juuri niin kuin ihminen edellä, pienimmätkin nyanssit huomioiden.
Pianonsoiton etäopetuksen kannalta vallankumouksellista on se, että datan voi siirtää internetyhteydellä toiseen vastaavaan soittimeen toisella puolella maapalloa. Siellä sitten toinen disklavier-yksilö soittaa täsmälleen sen, mikä hetki sitten soitettiin aivan toisaalla.
Tällä hetkellä Raekallio opettaa ympäri maailmaa – kotoaan Helsingistä.
– Se on ällistyttävää, kuinka pianon ääni tulee aivan sellaisenaan huoneeseeni. Piano tärisee ja liikkuu, kun oppilas on soittanut kovaa ja eläytynyt musiikkiin.
Raekallion Yamaha-yhteistyön myötä Juilliard School hankki kaksi samanlaista soitinta ja Pekingin Keskuskonservatorio yhden. TaideyliopistonSibelius-Akatemiassa oli jo entuudestaan kaksi. Raekallio on varma, että metodi on tullut jäädäkseen.
– Se tuo opetukseen uusia mahdollisuuksia. Ennen pandemiaa lentelin Kiinaa myöden ympäri maailmaa, mutta nyt ei tarvitse lennellä. Veikkaan, että jos ympäristön kuormitus laskettaisiin, disklavierien valmistuksesta johtuva hiilijalanjälki olisi taatusti pienempi kuin lentäminen opettamaan paikan päälle.
Raekallio on saanut tarpeekseen New Yorkista
Toukokuussa 2020 New Yorkin koronatilanne oli tasaantunut ja järkyttävät kuolinluvut laskeneet, mutta maailmanlopun tunnelmaa kasvattivat George Floydin kuolemasta alkaneet mielenosoitukset ja mellakat.
Raekallio oli ennen pandemiaa osallistunut poliisiväkivaltaa vastustaviin mielenosoituksiin, mutta korona-aikana itsesuojeluvaisto vei voiton.
– Floydin kohtalo ei ole millään tavalla ensimmäinen laatuaan, vaan Yhdysvalloissa tapetaan jatkuvalla syötöllä syyttömiä ihmisiä. Sitä on jatkunut nyt 400 vuotta, enkä tiedä, kauanko kestää, että siitä päästään eroon.
Vuoden Suomessa viettänyt Raekallio on päättänyt, ettei enää palaa New Yorkiin asumaan. Sen sijaan hän aikoo vieralla kaupungissa korkeintaan kuukauden kerrallaan opetustehtävien takia. Lukuisia maailman huippuja vuosikymmenten aikana kouluttanut pedagogi on onnekas, koska hän on valinnut soittimekseen pianon. Muilla instrumenteilla ei ole vastaavia etäopetusmahdollisuuksia.
– Täytyy sanoa, että olin hirveän helpottunut, kun pääsin vuosi sitten lähtemään sieltä. Sittemmin se helpotuksen tunne on vain lisääntynyt.