Neljä kymmenestä vanhemmasta kertoo säästävänsä (siirryt toiseen palveluun) lapselleen. Lapselle sijoittamisen houkuttelevuus piilee pitkässä sijoitusajassa. Jos lapselle laittaa vaikka 25 euroa kuussa keskimäärin 7 prosenttia tuottavaan osakerahastoon, 18 vuoden päästä säästöjen arvo on kymppitonnin verran.
Viime aikoina on puhuttu jonkin verran siitä, että 18-vuotiaat ovat eriarvoisessa asemassa sen perusteella, onko tilillä kymppitonnin pesämuna vai ei. Jos ihmisellä on valmiina käsiraha asuntoon, hän pääsee ”asuntohissiin” nuorena, mikä helpottaa koko loppuelämää.
Osa vanhemmista ei sisäistä sitä, että kun lapsen tilille laittaa rahaa, ne ovat lapsen rahoja.
Sen sijaan siitä ei ole puhuttu juurikaan, mitä ikäviä seurauksia lapselle voi olla siitä, että vanhemmat ovat tuupanneet hänelle messevän omaisuuden. Puhuin lapselle sijoittamisesta eräänä päivänä Instagramissa. Sain viestin, jossa ihminen kertoi, että hänen vanhempansa olivat sijoittaneet hänelle ja myöhemmin alkaneet kontrolloida hänen elämäänsä rahojen kautta.
Osa vanhemmista ei sisäistä sitä, että kun lapsen tilille laittaa rahaa, ne ovat lapsen rahoja. 18-vuotias voi nostaa vaikka koko potin kerralla ja laittaa rahat ihan mihin häntä huvittaa. Täysi-ikäisellä ihmisellä on tähän täysi oikeus.
Näin sanoo laki, mutta vanhemmat saattavat olla eri mieltä. Kysyin Instagramissa, onko muilla kokemuksia siitä, että vanhemmat ovat kontrolloineet elämää talouden avulla.
Tarinoita alkoi tulla. Paljon.
Eräs kertoi saaneensa rahaa äidiltään opintoihinsa, mutta kun hän ei päässytkään opiskelemaan, hän lähti ulkomaille viettämään välivuotta rahojen turvin. Äiti oli kiukkuinen tästä hirveästä tuhlailusta yli vuosikymmenen.
Toinen sai lahjaksi isoisältään vanhan auton. Tämän jälkeen isoisä ryhtyi vaatimaan vierailuja viikottain, vaikka välimatkaa oli parisataa kilometriä. Kolmas kertoi, että puolison vanhemmat olivat maksaneet opiskeluvuosien ajan tämän puhelinlaskut – ja vaatineet tätä siksi vastaamaan puhelimeen aina, kun he soittivat. Neljäs taas asui vanhempiensa omistamassa asunnossa, ja nämä olivat ottaneet oikeudekseen paukata sisään omilla avaimilla milloin huvittaa.
Luin lukuisia kokemuksia siitä, miten vanhemmat tai isovanhemmat antavat lapselle näennäisen pyyteettömästi lahjoja. Ajan myötä käy ilmi, että vanhemmat odottavatkin kaikenlaista vastineeksi rahalleen – tätä ei vain ole sanottu ääneen silloin, kun lahja on annettu.
Vaikka laki sanoo mitä, niin aikuisetkin lapset janoavat vanhempiensa arvostusta ja hyväksyntää. On vaikeaa tehdä elämässä omia päätöksiä, mikäli vanhemmat kertovat jyrkästi olevansa eri mieltä tai jopa kiristävät lastaan tekemään toisin. Pahimmillaan ihminen päätyy elämään vanhempiensa eikä itsensä näköistä elämää.
Vanhemmat saattavat syytää omia pelkojaan ja vanhentuneita neuvojaan lapsilleen. Moni kertoi, että vanhemmat ovat suorastaan kieltäneet opintolainan ottamisen, vaikka nykyään opintolaina on tavanomainen osa opiskelua. Muutama viestitteli, että vanhemmat olivat painostaneet tiettyyn opiskelupaikkaan, sillä alalta saisi varmempaa rahaa kuin lapsen omasta intohimoalasta.
Vallankäytön ja huolenpidon raja on häilyvä. Olen kahden lapsen äiti ja tasapainottelen luultavasti koko loppuelämäni sen välillä, kerronko hyvän neuvoni vai annanko lapsen kokeilla itse. Vanhemman tehtävä on antaa lapselleen hyvää rahakasvatusta ja parhaimmillaan näyttää sellaista mallia, josta kannattaakin ottaa oppia.
Rahaan ja sen antamiseen liittyy aina valtaa, ja se pitää tiedostaa.
Jos aikuiselle lapselleen antaa rahaa, pitää tehdä itselleen selväksi, millä ehdoilla näin tekee. Mikäli odottaa lapseltaan vastinetta, se pitää sanoa ääneen. Näin aikuinen pystyy itse päättämään, ottaako lahjan vastaan vai passaako.
Julia Thurén
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka on saanut vanhemmiltaan parhaan rahaneuvon: raha on väline tehdä kivoja asioita, ei itseisarvo.
Kolumnista voi keskustella 3.6. klo 23.00 saakka.
