Hyppää sisältöön

Venäjä ja EU sanasodassa Valko-Venäjän lennoista

EU:n ulkosuhteiden korkea edustaja Josep Borrell arvostelee Venäjää eurooppalaisten lentojen estämisestä. Venäjä puolestaan luonnehtii vastuuttomiksi Valko-Venäjälle asetettuja lentokieltoja ja on estänyt taas yhden eurooppalaislennon Moskovaan.

EU:n ulkoministerit valmistelivat Lissabonin kokouksessaan torstaina uusia talouspakotteita Valko-Venäjälle. Kuva: Antonio Pedro Santos / EPA

Venäjä on estänyt muutamia eurooppalaisia yhtiöitä lentämästä Moskovaan, kun ne olivat pyytäneet uutta, Valko-Venäjän ohittavaa lentoreittiä. EU:n ulkosuhteiden korkean edustajan Josep Borrellin mukaan tilanteessa on kärjistymisen riski.

Borrell luonnehti Venäjän toimintaa suureksi häiriöksi. Hän kuitenkin jatkoi, ettei ole tiedossa oliko Venäjältä kyse hetkellisestä vai pysyvämmästä toiminnasta.

EU:n ulkosuhteiden korkea edustaja Josep Borrell arvostelee Venäjää eurooppalaislentojen estämisestä ja sanoo tilanteessa olevan kärjistymisen vaara. Kuva: Antonio Pedro Santos / EPA

Uutistoimisto Tassin mukaan Venäjä on antanut nyt Austrian Airlinesin lennolle Wienistä Moskovaan luvan niin, että reitti ohittaa Valko-Venäjän ilmatilan. Sen sijaan lentoyhtiö Air Francen tämän päivän Moskovan-lento on uutistoimisto AFP:n mukaan jälleen hyllytetty siksi, että yhtiö halusi ohittaa Valko-Venäjän ilmatilan.

Kremlin tiedottajan mukaan ongelmat Venäjän ja EU:n välisissä lennoissa on luonteeltaan puhtaasti teknisiä. Lennoilla tapahtuu viivästyksiä, koska pyyntöjä reitinmuutoksiin tulee yhä enemmän, jolloin reittien suunnittelu, eli niin sanottu lennonselvitys kestää ennakoitua kauemmin.

Kreml toivoo, ettei asia muodostuisi uudeksi rasitteeksi Venäjän ja EU:;n suhteille.

Venäjän ulkoministeriö: EU:n lentokielto vaarantaa matkustajat

Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova kritisoi Facebookissa puolestaan EU:ta sen Valko-Venäjälle asettamista lentokielloista. Zaharovan mukaan toiminta on vastuutonta ja vaarantaa matkustajien turvallisuuden.

EU kielsi valkovenäläisiä lentoyhtiöitä käyttämästä EU:n ilmatilaa tai lentokenttiä sen jälkeen, kun Valko-Venäjä pakotti ilmatilassaan olleen Ryanairin koneen laskeutumaan Minskiin sunnuntaina tekaistuun pommiuhkaan vedoten. Koneen laskeuduttua valkovenäläisviranomaiset vangitsivat siinä matkustaneen valkovenäläisen oppositioaktivistin Raman Pratasevitšin ja hänennaisystävänsä Sofia Sapegan.

EU:n ulkoministerit keskustelivat kokouksessaan torstaina uusista talouspakotteista Valko-Venäjälle. Niistä päätetään myöhemmin.

Valko-Venäjä tyrmää uudet pakotteet: ”Vallankaappausyritys”

Valko-Venäjä on tyrmännyt EU:n valmistelemat uudet pakotteet epävakauden ja vallankaappauksen lietsomisena.

Valko-Venäjän pääministeri Roman Golovchenkon mukaan niiden tarkoitus näyttää olevan Valko-Venäjän talouden luhistaminen ja luoda edellytykset vallankaappausyrityksille.

Lissabonissa, Portugalissa eilen kokoontuneet EU-ulkoministerit puivat Valko-Venäjän talouspakotteita, jotka voisivat kohdistua maalle tärkeille vientialoille, kuten lannoite- ja kaasuteollisuuteen. EU:n ulkosuhteiden korkean edustajan Josep Borrelin mukaan lentokoneen kaappaaminen ja sen kahden matkustajan pidättäminen on täysin mahdotonta hyväksyä.

Putin ja Lukašenka tapaavat Sotšissa

Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat huhtikuun lopussa Kremlissä. Perjantaina heidän on määrä tavata Sotšissa. Kuva: All Over Press

Valko-Venäjän itsevaltainen johtaja Aljaksandr Lukašenka tapaa tänäänSotšissa Venäjän presidentin Vladimir Putinin. Kremlin mukaan presidentit keskustelevat kahdenvälisistä suhteista.

Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan tapaamisen jälkeen ei ole suunnitteilla medialausuntoja. Hän tähdensi, että tapaamisesta oli sovittu jo ennen Ryanair-välikohtausta. Peskovin mukaan Lukašenkan on mahdollista kuitenkin antaa Putinille tietoja tapahtumista.

Kuuntele alta Takaisin Pasilaan -podcast: kuka on 26-vuotias Raman Pratasevitš ja miksi Valko-Venäjän hallinto teki ennennäkemättömän kaappauksen hänet vangitakseen?

Suosittelemme sinulle