Kun Laukaan kunnassa ryhdyttiin neljä vuotta sitten pohtimaan uuden koulukeskuksen rakentamista, yhtenä päättäjänä istui lukion kolmasluokkalainen, 18-vuotias Eemeli Aho. Keskustalainen Aho oli saanut vaaleissa 95 ääntä ja pääsi kirkkaasti läpi kunnanvaltuustoon.
32 miljoonan euron kouluhanke oli yksi ensimmäisistä vastaan tulleista asioista.
– Kyllä siinä vehniäläispoika hetken sai hieroa takaraivoaan. Sitä ennen isoimmat rahat, joista olin joutunut kantamaan vastuuta, olivat kesätöistä saadut palkat.
Aho on yksi harvoista nuorista, jotka ovat astuneet päättäjien saappaisiin. Vaikka politiikka kiinnostaa nuoria enemmän kuin ennen, kuntavaaleihin heitä lähtee ehdolle koko ajan vähemmän.
Nuorisobarometri (siirryt toiseen palveluun) on seurannut nuorten kiinnostusta politiikkaan vuodesta 1996 lähtien. Silloin suurin osa nuorista kertoi, että politiikka kiinnostaa vain vähän tai ei lainkaan.
Toisin on nyt. Lähes kaksi kolmasosaa nuorista kertoo politiikan olevan ainakin jonkin verran ellei erittäin kiinnostavaa.
Siitä huolimatta alle 30-vuotiaiden kuntavaaliehdokkaiden määrä on nyt pienin 25 vuoteen. Harvempi kuin joka kymmenes ehdokas on nuori.
Valtuustosalissa istuminen ja puoluepolitiikan tekeminen ei enää kiinnosta, uskoo nuorten politiikkaan osallistumisen muotoja tutkinut Georg Boldt. Tapa, jolla päätöksenteon rattaat pyörivät, tuntuu nuorista työläältä ja aikaa vievältä.
Yhä useampi nuori kokee, ettei mikään puolue aja heidän elämässään keskeisiä asioita. On myös vaikeaa sitoutua oman puolueen kollektiiviseen kantaan, jos ei ole siitä täysin samaa mieltä.
– Näen tämän edustuksellisen politiikan tekemisen mielekkyyden vähenemisenä. Esimerkiksi Fridays for future - ja Black lives matter -mielenosoitukset, Pridet ja muut vastaavat ovat poliittisia kenttiä, joihin nuoret mielellään osallistuvat. Luulen, että tällaiset vaikuttamisen tavat ovat keskeisiä sille, miten nuoret tänä päivänä haluavat toimia poliittisesti.
Eemeli Aholle luottamustoimet ovat olleet luontevia. Hän istui oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana jo yläasteella ja sen jälkeen kansanopiston oppilasneuvoston jäsenenä. Kun tuttu keskustalainen kysyi, lähtisikö Aho kuntavaaliehdokkaaksi, hän tuumi, ettei mitään hävittävää ole.
– Ajattelin, että jos en pääse läpi, en menetä mitään, mutta jos pääsen, saan neljä vuotta pätevää oppia tulevaisuuteen.
Boldt tutki väitöksessään (siirryt toiseen palveluun) nuorisovaltuustoja. Nimenomaan Ahon mainitsema oppi on tutkimuksen mukaan se, mikä saa nuoret innostumaan myös nuorisovaltuustoista.
Monet kansanedustajat ja jopa ministerit ovat aloittaneet poliittisen uransa nuorisovaltuustoista.
– Tutkimukseni perusteella nuorisovaltuustot ovat todella hyviä paikkoja oppia edustuksellisen demokratian vaikuttamisen tyylejä ja saada kontakteja viranhaltijoihin ja poliitikkoihin, Georg Boldt sanoo.
Ongelma on vain se, että moni vaikuttamisesta kiinnostunut nuori ei haaveile pitkäjänteisestä poliittisen uran luomisesta. Nuoret haluavat vaikuttaa omiin asioihinsa tässä ja nyt.
Se onnistuu kuitenkin vain harvoin.
Nuorille tarjotaan byrokraattisia sanankäänteitä ja tuoli oven viereen
Boldt seurasi väitöstutkimuksessaan pääkaupunkiseudulla sijaitsevaa nuorisovaltuustoa noin kolmen vuoden ajan.Tuona aikana juuri mikään valtuuston tekemistä aloitteista ei edennyt viranhaltijoiden käsittelyä pidemmälle.
Tyypillisesti viranhaltijat vastasivat nuorille byrokraattisin sanakääntein, miksi asiaa ei voi viedä eteenpäin.
– Joitakin vuosia myöhemmin joku kunnallisvaltuutettu nosti esille saman asian kunnanvaltuustossa ja yht’äkkiä se olikin mahdollinen.
Kun Boldtin seuraama nuorisovaltuusto oli toiminut vuoden, yli puolet valtuutetuista oli päättänyt jättää leikin sikseen. Nimenomaan leikin, sillä niin nuoret sen kokivat.
– Kun nuoret saivat kutsun lautakunnan kokoukseen, he eivät aina päässeet edes istumaan päättäjien kanssa samaan pöytään. He saivat tuolin jonnekin oven viereen, eikä heillä ollut kokouksessa vaikutusmahdollisuutta, Boldt kertoo.
Valtuustoon jäivät ne aktiivit, joita kiinnosti politiikan tekeminen puolueiden ja virkamieskoneiston kautta.
Jos nuorisovaltuustolla olisi todelliset vaikutusmahdollisuudet, politiikassa kuultaisiin paljon rikkaampi kirjo mielipiteitä kuin nyt, uskoo Boldt.
– Väliä ei ole vain sillä, kuinka moni osallistuu vaan myös sillä, ketkä osallistuvat. Tutkimuksessani esille tulleet osallistamisen muodot eivät olleet kauhean avoimia yhteiskunnan eri ryhmille.
Boldt kertoo esimerkin. Eräässä koulussa päätettiin, ettei nuorisovaltuuston vaaleja järjestetä lainkaan, eikä valtuuston toiminnasta tiedoteta oppilaita. Koulun oppilaat olivat kehitysvammaisia.
– Opettajat kokivat, etteivät heidän oppilaansa ymmärrä näistä asioista mitään. Tämä on räikeästi ristiriidassa ihmisoikeussopimusten kanssa, joiden mukaan kaikkien pitäisi saada olla mukana vaikuttamassa itseään koskeviin asioihin.
Suoraan itseä koskettava hanke voisi olla kiinnostavampi kuin neljä vuotta valtuustossa
Eemeli Aho muistaa, että lukiolainen otettiin aikoinaan avosylin vastaan kunnanvaltuustossa. Vaikutti siltä, että nuoria olisi kaivattu päättäjäportaaseen enemmänkin. Siitä kertoi Ahon mielestä jo se, että hän ylipäänsä pääsi valtuustoon.
– Vaalikampanjaani meni rahaa kymmenen euroa. Ostin huumorimielessä yhden Facebook-mainoksen ja pääsin silti läpi.
Kun Laukaan kunnanvaltuusto kokoontui tämän viikon alussa kautensa viimeisiä kertoja, Aho oli töissä. Poissaolo kokouksesta on hänelle harvinaista, mutta juuri nyt elämässä on meneillään sen verran paljon, että Aho päätti siirtää vastuun varavaltuutetulle.
Työkiireiden lisäksi 23-vuotias Aho on menossa viikonloppuna naimisiin ja edessä häämöttää muutto Vantaalle. Politiikka saa jäädä hetkeksi odottamaan tasaisempia aikoja elämässä.
Nuorten elämän tiheästi vaihtuvat taitekohdat ovat yksi syy siihen, miksi Georg Boldtin mielestä nuorille pitäisi tarjota enemmän suoria vaikuttamisen kanavia. Nelivuotiseen pestiin valtuustossa voi olla vaikea sitoutua, mutta se ei tarkoita, ettei vaikuttaminen kiinnostaisi.
– Voisi olla helpompi, että yhteiskunnallisesti kiinnostunut henkilö voisi sitoutua johonkin selkeämmin rajattuun ja itseä kiinnostavaan projektiin.
Esimerkiksi Ahoa ei kiinnosta ryhtyä kuntapoliitikoksi Vantaalla. Voi olla, ettei hän edes asu siellä kauan.
– Voisin olla kiinnostunut osallistumaan johonkin hankkeeseen, jos se koskettaisi ihan suoraan omaa elämääni.
Poliitikot pitää päästää kouluihin ja 16-vuotiaat äänestämään
Aho uskoo, ettei kovinkaan moni nuori ole lainkaan kiinnostunut kuntapolitiikasta, eikä heitä siksi näy ehdokaslistoillakaan. Nuorten elämässä on tarpeeksi haltuunotettavaa ilman valtuustosalejakin.
Nuorten vähäinen ehdokasmäärä ei kerro akuutista demokratian kriisistä, arvelee Boldt. On huolestuttavaa, jos kuntapäätöksenteko ei kehity osallistavammaksi, mutta ratkaisuja nuorten politiikkaan innostamiseen on muitakin.
– Äänestysikäraja pitäisi laskea 16-vuoteen samalla, kun oppivelvollisuus pitenee 18-vuoteen. Silloin kouluilla on oiva mahdollisuus tukea nuoren poliittista sosialisaatiota.
Lisäksi Boldt päästäisi poliitikot kouluihin kertomaan puolueista ja poliittisesta arvojärjestelmästä. Hän lisäisi opetussuunnitelmaan aimoannoksen väittelyä. Sosiaalinen media on muuttanut keskustelukulttuuria ja siksi väittelyä pitäisi harjoitella nykyistä enemmän.
– Silloin nettikommenttien äärellä olisi helpompaa miettiä hetken, miksiköhän tämä henkilö on tätä mieltä, sen sijaan, että lähtisi heti vahvin sanoin tuomitsemaan tyyppiä kommenttikenttään.
Laukaassa koulu-uudistusta toteutetaan yhä, kun Ahon neljä vuotta valtuustossa alkavat olla takanapäin. Sitä päätöksentekoprosessia Aho seurasi sivustakatsojana ja päätökset tekivät kokeneemmat konkarit.
Aho ei ole asiasta moksiskaan. Jos valtuustossa istuisi vain 18-vuotiaita, päätöksenteko saattaisi olla turhan pelkistettyä. Siksi valtuustoissa pitää olla kaikenikäisiä.
– Olisihan se silti ollut kiva, jos siellä olisi ollut toinen nuori minun lisäkseni.
Voit keskustella aiheesta 29.5. klo 23.00 saakka.