Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kristiina Mäkelälle loistava kauden avaus

Kristiina Mäkelä voitti Helsingin Eläintarhassa käydyn kolmiloikkakilpailun mainiolla tuloksella 14,20. Kisa oli Mäkelälle ulkokauden avauskilpailu.

Kristiina Mäkelä loikkaa Kalevan kisoissa.
Kristiina Mäkelä on ilmoittanut haluavansa rikkoa kolmiloikan SE-lukemat 14,39. Ne ovat yhä Heli Koivulan nimissä vuodelta 2003. Kuva: Tomi Hänninen
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kristiina Mäkelä teki mainion sarjan Helsingin Eläintarhassa käydyssä kolmiloikkakilpailussa. Hän hyppäsi neljä kertaa yli 14 metriä ja kolmannellaan peräti 14,20. Tulos oli Mäkelälle uran paras kauden avaus.

Sisähallissa Mäkelä on tällä kaudella loikkinut kolme senttiä pidemmälle. Tämä tapahtui maaliskuussa Puolassa, Torunissa sisäratojen EM-kisoissa. Mäkelän tulos jäi ainoastaan 12 senttiä Tokion olympiarajasta ja 19 senttiä Heli Koivulan vuonna 2003 tekemästä Suomen ennätyksestä.

Tästä huolimatta Mäkelälle jäi tuloksesta jotain hampaankoloon, sillä hän olisi halunnut tehdä Tokion olympiarajan heti kesän avauskilpailussaan.

– Haasteena oli lankulle osuminen ja juoksun yhdistäminen siihen. Kun ensin jäin ponnistuksessa kauas lankulta, aloin harppomaan. Sitten en päässyt kunnolla ponnistamaan lankulta, Mäkelä kertoi Urheiluliiton tiedotteessa.

– Kunto on hyvä, mikä näkyi etelänleirin harjoituksissa. Olin kaikissa loikkatreeneissä 14 metrissä. Siksi päätettiin valmentajan kanssa, että nyt kilpaillaan, jos on hyvä sää – mutta tehdään harjoitus, jos sää on huono.

Mäkelä hyppäsi viime kesänä parhaimmaksi tuloksekseen sallituissa tuulioloissa 14,30. Samaisessa heinäkuisessa Orimattilan kisassa hän sai kolme senttiä pidemmälle, mutta se oli tuulitulos. Mäkelän ennätys 14,31 on vuodelta 2018.

– Tämä oli hyvä harjoituskisa. Nyt oli vielä hakemista askelmerkin kanssa, mutta Paavo Nurmi Gamesissa ponnistetaan sitten kunnolla lankulta, Orimattilan Jymyn hyppääjä sanoi.

Päivitys kello 17.02: Lisätty tieto Tokion olympiarajasta ja SE-lukemista.

Päivitys kello 19.35: Lisätty Mäkelän kommentit.

Lue myös:

Maria Huntington on ennätyspisteiden tuntumassa – valmentaja iloisena: "Aika lähellä ollaan sitä, mitä haluttiin"

Johannes Vetter kiskaisi yli 96 metrin heiton ja kaikkien aikojen kolmanneksi pisimmän keihäskaaren – paljasti myöhemmin ikäviä uutisia

Lassi Etelätalo avasi voitokkaasti – Topias Laine uutena miehenä 80 metrin kerhoon: "Yritän härnätä isoja poikia"

Suosittelemme