Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Marinin ateriaetu onkin ollut noin 850 euroa kuussa

Iltalehti kysyi pääministeri Sanna Marinilta, onko kohutulla aamiaisedulla ostettu muutakin kuin aamupalaa. Marin vastasi, että rahoilla on hankittu myös kylmänä toimitettuja aterioita.

Sanna Marin Brysselissä.
Iltalehden saaman selvityksen mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) ateriaetu onkin ollut 850 euroa kuussa Kuva: Olivier Hoslet / AFP
Jari Strömberg,
Elli Piirainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) kohuttu aamiaisetu onkin paljon suurempi kuin on aiemmin arveltu. Summa ei olekaan 300 euroa kuussa vaan 850 euroa.

Marinin erityisavustajan Elisa Gebhardin mukaan ateriaedun kustannukset ovat nyt arviolta 850 euroa, sisältäen aamiaistarvikkeet ja kylmät ateriat. Summa kasvoi, koska aiemmin valtioneuvoston virkakunta oli vastannut vain koskien aamiaistarvikkeiden kuukausittaisia kustannuksia.

Kun aamiaisten lisäksi kysyttiin mahdollisista muista ruuista, joita edulla on kustannettu, summa nousi 850 euroon, sanoo Gebhard Ylelle.

Summan kohoamisesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. Aiemmin Iltalehden toimittaja kysyi Marinilta suoraan Twitterissä, onko julkisuudessa olleella edulla ostettu muutakin kuin aamupalaa.

Tähän Marin vastasi näin:

– Ateriaetuun on sisältynyt VNK:n ohjeen mukaisesti aamiaistarvikkeita ja kylmänä toimitettavia aterioita eli vastaus on kyllä. Voin toimittaa tiedon kokonaiskustannuksista aikavälillä tammikuu 2020 - toukokuu 2021, kun saan kustannuksista tiedon laskutuksen yhteydessä.

Valtioneuvoston kanslian ohjeen mukaan kohtuulliset kulut korvataan

Pääministerin ateriaetu perustuu valtioneuvoston kanslian ohjeistukseen pääministerin virka-asunnosta ja Kesärannan edustustiloista ja niihin liittyvistä palveluista.

Ohjeistuksessa mainitaan, että virka-asuntoon liittyvät ravitsemuspalvelujen kohtuulliset kulut maksetaan valtion varoista.

Sanatarkkaan ohjeen kohta 4.1 ravitsemuspalveluista on seuraavanlainen:

– Pääministerin asuessa virka-asunnossa, sisältäen myös lyhyet yöpymiset, voi edustustilojen myyntipalvelusta tai suoraan palvelukoordinaattorilta tilata etukäteen kylmiöön aamiaistarvikkeita sekä kylmänä toimitettavia aterioita, jotka on mahdollista lämmittää itse Kesärannassa. Viikonlopun tarvikkeet toimitetaan perjantaisin. Edellä mainittuihin liittyvät kohtuulliset kulut maksetaan valtion varoista ja laskutetaan valtioneuvoston kanslialta pääministerille osoitetuista määrärahoista.

Ohje on päivitetty kesäkuussa 2019.

Marinin esikunta ja valtioneuvoston kanslia ovat alustavasti selvittäneet, millaisista summista on kyse pääministerin ateriaedussa. Yksityiskäyttöön tehtyjen elintarvikehankintojen määräksi on nyt alustavasti arvioitu noin 850 euroa kuukaudessa aiemmin kerrotun 300 euron sijaan.

– Pääministeri on halukas maksamaan ateriaetuun liittyvät kustannukset vuosilta 2020 ja 2021, mutta asiaa pitää selvittää vielä verottajan kanssa, jotta hänelle ei tule maksettavaksi päällekkäisesti sekä ateriaetua että siihen mahdollisesti liittyviä veroseuraamuksia, Marinin esikunnasta sanotaan.

Helsingin poliisilaitos tekee parhaillaan esiselvitystä valtioneuvoston kanslian myöntämästä pääministerin ateriakorvauksesta. Poliisin selvitys koskee virkamiesten toimia, ei pääministeriä itseään.

Voit keskustella aiheesta 31.5. kello 23 saakka.

Kuuntele alta myös Takaisin Pasilaan -podcast: onko aamiaiskohu paisunut liian suureksi ja avaako se laajemman keskustelun?

Aamiaisgate: Menikö ohi, miksi Sanna Marinin ruoista kohistaan? Tästä on kyse
Iltalehti paljasti, että pääministereille suodut verovapaat sapuskat saattavat sittenkin olla veronalaisia – eikä kohua hillitse se, että rahasummat suurentuvat kuitteja penkoessa. Mutta onko kyseessä oikeaa vallan vahtimista vai suhteettomuuksiin paisunut nahistelu? Uutissuomalaisen politiikan toimittaja Erno Laisi kertoo, mistä asioista kannattaa huolestua ja mikä on syytä jättää omaan arvoonsa.

Aiheesta aiemmin: Pääministeri Marin Twitterissä: "Koska ateriaetuun liittyy avoimia kysymyksiä, maksan tähän liittyvät kustannukset itse"

Poliisi aloittaa esiselvityksen pääministerin ateriakorvauksesta – VNK: Ohjeistusta on täsmennetty muun muassa aamiaisten osalta kesällä 2019

Suosittelemme