Halusin aloittaa viikonlopun hyvillä mielin. Hoitaa pois loput työvelvoitteet ja siivota kodin, jotta viikonloppu voisi alkaa. Kuvittelin itseni heräämässä levänneenä kesäaamuun, nauttimassa kiireettömästä aamiaishetkestä mökin verannalla. Kahvia, päivän lehti ja tuoreita mansikoita. Tuon mielikuvan voimalla jaksaisin puristaa vielä vähän. Tuntuuhan vapaapäivä paremmalta, kun sen kokee ansainneensa.
Todellisuudessa aloitan viikonlopun väsyneenä ja pää täynnä ajatuksia siitä, mitä kaikkea pitäisi vielä saada aikaan. Olen vapaalla, mutta mieleni ei. Sillä on jäänyt suoritusvaihde päälle.
Tulemme liiaksi nähdyiksi suoritusten, saavutusten ja aikaansaannosten kautta. Valitettavan usein arvioimme myös omaa kelpaavuuttamme näiden perusteella.
Moni meistä noudattaa toiminnassaan huomaamattaan ansaintalogikkaa. Sen ydinperiaate on: Levätä saa vasta sitten kun asiat tulevat valmiiksi. Toisinaan ansaintalogiikka auttaa saamaan ne vähemmän mukavat, mutta pakolliset asiat tehdyksi. Pahimmillaan ansaintalogiikka uuvuttaa.
Keskeneräisessä maailmassa hetket, jolloin asiat ovat valmiita, ovat ohikiitävän lyhyitä. Ansaintalogiikkaa noudattava mieli löytää jatkuvasti uusia asioita, jotka on saatava valmiiksi ennen kuin voi pysähtyä. Niinpä aitoja pysähtymisen hetkiä tulee harvoin.
Jos pysähtymisen hetki sitten koittaa, aloillaan oleminen tuntuukin vaikealta, jopa pelottavalta. Olo on kuin maratonin juosseella, mutta juoksu on jäänyt päälle. Ehkä jaksan vielä puoli kilometriä ja lepään vasta sitten?
Ansaintalogiikka opitaan varhain. Sitä ruokkivat kotoa saatu toimeliaisuuden malli ja kasvatuskäytänteet. Jo lapsena saimme kiitosta tekemisestä olemisen sijaan.
Tehokkuutta ihannoivassa ajassamme on oltava reipas ja aikaansaava, eikä lorvia turhaan. Ei ihme, että oleminen vailla tekemistä on niin vaikeaa.
Tekemisen täyteinen loma ei ole yhtään sen parempi kuin olemisen täyteinen.
Ansaintalogiikkaa rakentavat myös kulttuuriset puhetavat. “Olet kyllä lomasi ansainnut”, on tapana sanoa. Siihen perään ehkä vielä tiedustellaan, “mitä aiot tehdä lomalla?”. Molemmat lausahdukset paljastavat jotain olennaista kulttuurista jossa elämme. Tulemme liiaksi nähdyiksi suoritusten, saavutusten ja aikaansaannosten kautta. Valitettavan usein arvioimme myös omaa kelpaavuuttamme näiden perusteella.
Lomaa, vapaapäivää tai lepoa ei tarvitse ansaita, koska niihin ei ansaitseminen liity. Sama pätee rakkauteen, ystävyyteen, apuun, ravintoon ja myötätuntoon. Meidän ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että perustarpeemme täyttyvät. Ne kuuluvat meille. Siksi lomalaitumille on lupa rientää, vaikka maailma ei tälläkään kertaa tullut valmiiksi ennen lomaa.
Lomaa ei myöskään tarvitse pyhittää hyödyllisiin aktiviteetteihin, ellei niin halua. Tekemisen täyteinen loma ei ole yhtään sen parempi kuin olemisen täyteinen.
Tekemistäkin voi olla monenlaista. On eri asia täyttää päivänsä sellaisella, mitä pitää tai on kerta kaikkiaan pakko tehdä, kuin keskittyä siihen, mitä aidosti haluaa tehdä. Jälkimmäinen on yhteydessä siihen, millä lopulta on merkitystä.
Kun muistelen menneitä kesiä, huomaan, että merkityksellisinä mieleen ovat painuneet hetket, joissa tapahtuu melko vähän. Jotta hetkistä voi nauttia ja niitä myöhemmin muistella, on ollut välttämätöntä pysähtyä. Heittää hetkeksi syrjään suunnitelmat ja to do -listat. Ravistella pinttyneitä ajatuksia siitä, millaisia ikimuistoiset lomapäivät ovat.
Joskus merkitykselliset lomahetket löytyvät yllättävistä paikoista. Ne voivat olla piilossa siellä, missä kaikki ei mene käsikirjoituksen mukaan. Loma on erinomaista aikaa harjoitella joustavuutta. Lomakauden vakituinen puheen- ja huolenaihe, sää, antaa tähän hyvän mahdollisuuden.
Lomasäätä emme voi valita. Sama pätee tunteisiin. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, miten vallitsevaan matala- tai korkeapaineeseen suhtaudumme.
Me suomalaiset kärsimme auringonvalon puutteesta suuren osan vuotta. Niinpä olemme oppineet, että valonsäteistä ja yöttömästä yöstä tulee ottaa kaikki irti. Aurinkoinen sää ja hyvä mieli kulkevat mielikuvissamme käsi kädessä. Sitä vahvistaa somekuvasto, jossa hymyillään kukkaseppele päässä jäätelö kourassa - vihdoinkin kesä! Podemme huonoa omaatuntoa, jos mielialamme ei sovikaan tuohon muottiin. Ei ole kuitenkaan olemassa mitään oikeaa lomafiilistä, jota tulisi tavoitella.
Vaikka aurinko paistaa, aina ei tarvitse jaksaa. Saa olla allapäin ja viettää vaikka koko päivän yöpuvussa sisällä, jos siltä tuntuu. Ei ole pakko kerryttää täydellisten kesämuistojen kokoelmaa tai tehdä kaikkea sitä, mistä ennen lomaa haaveili. Lomallakin kaikki tunteet on sallittu.
Emilia Kujala
Kirjoittaja on psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka harjoittelee olemaan enemmän human being ja vähemmän human doing.
Kolumnista voi keskustella 7.6. klo 23.00 saakka.