Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Liikenneonnettomuus Juvalla johti kuolemaan – poliisi pyytää nyt tapahtuman silminnäkijää ilmoittautumaan

Liikenneonnettomuus tapahtui Juvalla toukokuun 11. päivä tiistaina.

Poliisin hihamerkki
Kuva: Matias Väänänen / Yle
Juho Liukkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisi pyytää silminnäkijää ilmoittautumaan poliisille Juvalla sattuneen liikenneonnettomuuden tiimoilta.

Poliisin tiedotteen mukaan tiistaina 11. toukokuuta noin kello 13 aikoihin tapahtui liikenneonnettomuus Juvalla Valtatie 5:llä, noin kuusi kilometriä Juvan eteläpuolella tietyömaan kohdalla.

Poliisi kertoo, että ohitustilanteessa moottoripyöräilijä oli kaatunut ja menehtynyt saamiinsa vammoihin.

Tutkinnassa poliisin tietoon on tullut, että moottoripyöräilijä olisi ohittanut vain hetkeä aiemmin henkilöauton, jonka kuljettaja on mahdollisesti nähnyt moottoripyöräilijän kaatumisen.

Poliisi pyytää tätä henkilöautonkuljettajaa ilmoittautumaan poliisille mahdollisimman pian.

Suosittelemme