Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Keskustorille ei tule jättiscreeniä jalkapallon EM-kisojen aikana: Tampere ei pidä viisaana yleisöjoukon kutsumista koolle

Tampere ei aio kutsua ihmisiä Keskustorille seuraamaan Huuhkajien EM-otteita. Kaupunki ei pidä hyvänä ajatusta siitä, että jättiscreenin ääreen kokoontuisi määrittelemätön määrä ihmisiä. Koronatilanteen vaatimia turvajärjestelyjä olisi vaikea ennakoida.

Jalkapallofanit juhlivat Suomen pääsyä jalkapallon EM-kisoihin Tampereen Keskustorilla. Taustalla näkyy Tampereen vanha kirkko.
Suomen jalkapallomaajoukkueen pääsyä EM-kisoihin juhlittiin Tampereen Keskustorilla marraskuussa 2019. Kuva: Antti Palomaa / Yle
Antti Palomaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Tampereen kaupunki on päättänyt, että koronatilanteen vuoksi Keskustorille ei tuoda suurta screeniä Huuhkajien EM-otteluita varten.

Kaupunki ei pidä viisaana suuren yleisöjoukon kutsumista keskustaan, vaikka kokoontumisrajoitukset viime viikolla höllentyivät. Aluehallintovirasto linjasi, että Pirkanmaalla kokoontumisten henkilömäärälle ei ole ylärajaa, jos turvavälejä ja hygieniaa koskevia ohjeita pystytään noudattamaan.

– Ei ole hyvä ajatus, että kutsuttaisiin määrittelemätön määrä ihmisiä Keskustorille tai muuhun julkiseen paikkaan, sanoo Tampereen kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki.

Heinämäen mukaan mahdollisesti suuren henkilömäärän tulo Keskustorille vaatisi turvajärjestelyjä, joita on vaikea ennakoida.

Huuhkajien ensimmäinen ottelu EM-kisoissa on Tanskaa vastaan 12. kesäkuuta klo 19 Kööpenhaminassa. Tänään tiistaina Ylen kanavilla voi seurata, kun Suomen lopullinen kisajoukkue julkaistaan.

Tampereen päätökseen vaikutti Heinämäen mukaan myös se, että Huuhkajien EM-otteita voi Tampereen keskustassa seurata, vaikka jättiscreeniä ei tulekaan. Otteluita voi katsoa esimerkiksi ravintoloiden terasseilla.

Tampereen Keskustorilla oli jättiscreeni marraskuussa 2019, kun Suomen jalkapallomaajoukkue ratkaisi pääsynsä EM-kisoihin. Silloin Keskustorille saapui tuhansia ihmisiä seuraamaan lähetystä Helsingissä pelatusta Suomi-Liechtenstein-ottelusta.

Ennen koronapandemian alkua Tampereella ehdittiin jättää valtuustoaloite ”Suomen EM-otteluiden näyttämiseksi järkyttävän isolta screeniltä Tampereella”.

– Screenin olisi syytä olla Turun screeniä suurempi, valtuustoaloitteessa ehdotettiin.

Vielä marraskuussa 2020 valtuusto teki päätöksen, että kun EM-kisat järjestetään, pyritään rakentamaan suuri screeni otteluiden seuraamista varten Tampereelle aloitteen hengen mukaisesti. Valtuustoaloite jää siis nyt kuitenkin toteuttamatta.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue lisää:

TAYSin erityisvastuualueella kaksi uutta koronaan liittyvää kuolemaa – sairaalassa 32 koronapotilasta

Aluehallintovirasto lievensi kokoontumisrajoituksia Pirkanmaalla: yleisömäärällä ei ylärajaa, kunhan kahden metrin turvavälit säilyvät

Suosittelemme sinulle