1960-luvulla Sudanista Niilin laaksosta löytyi vähintään 13 400 vuoden takainen kalmisto, jonka vainajien pääteltiin kuolleen maailmanhistorian vanhimmassa tunnetussa sodassa. Löytöä on pidetty avaintodisteena siitä, miten aluekiistoista syntyy organisoitua sodankäyntiä.
Scientific Reports (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä julkaistu uusi tutkimus tulkitsee Jebel Sahaban hautausmaahan päätyneiden vammat toisin: yhden rajun taistelun sijasta kuolemat johtuivatkin useista pienistä yhteenotoista tai hyökkäyksistä. Sodasta ei ollutkaan kyse.
– Näyttää siltä, että väkivalta oli valitettavasti osa heidän päivittäistä elämäänsä, kommentoi British Museumin Egyptin- ja Sudanin-osastoa johtava Daniel Antoine uutistoimisto Reutersille (siirryt toiseen palveluun).
Väkivaltaisuuksien todennäköinen syy oli ilmastonmuutos, joka ajoi kilpailuun elinmahdollisuuksista, tutkimuksessa päätellään.
Parantuneita vammoja
Niilin laakson vanhin tunnettu kalmisto jäi vuonna 1971 Assuanin padon synnyttämän tekoaltaan alle, mutta tuhannet luut ovat British Museumin kokoelmissa. Tämän päivän mikroskooppitutkimuksilla luista on selvinnyt sellaista, mitä aiemmin ei kyetty näkemään.
Kivilaatoilla peitetyistä hautakuopista löytyi 61 luurankoa. Niistä 41:ssä oli merkkejä väkivallasta. Tutkijoille selvisi, etteivät vammat olleetkaan syntyneet samalla kertaa, vaan monet olivat ehtineet parantua.
Kaikkiaan luurangoista löydettiin nyt noin sata sellaista vammaa, jotka olivat jääneet havaitsematta.
16 vainajalla oli sekä parantuneita että juuri ennen kuolemaa saatuja vammoja. He olivat siis olleet mukana useissa kahakoissa. 1960-luvun tutkimuksissa vammoja oli löydetty vain 20 luurangosta eikä parantuneita haavoja lainkaan.
Hypoteesia useista yhteenotoista tukee sekin, ettei ruumiita näytetä haudatun samaan aikaan, vaan osaa oli siirrelty ilmeisesti myöhempien hautausten yhteydessä.
Tavoitteena verenhukka
Vammat ovat samanlaisia niin miehillä kuin naisilla, ja niitä on myös yhtä paljon. Kuolleiden joukossa oli myös lapsia. Heidän kohtalokseen oli useimmiten koitunut tylpän aseen isku päähän. Nuorin uhri oli nelivuotias.
Valtaosa väkivallan jäljistä on peräisin nuolista ja keihäistä. Joissakin luissa on edelleen kivikärkien sirpaleita. Uhrit olivat saaneet osumia niin etupuolelle kuin selkään.
Lähitaistelusta koituneita vammoja on vähemmän, mikä todistaa sitä vastaan, että vihanpito olisi ollut yhteisön sisäistä.
– Ilmeisesti tavoitteena olivat ennen muuta haavat, joiden seurauksena oli suuri verenhukka, sanoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, Ranskan tiedekeskuksen CNRS:n (siirryt toiseen palveluun) paleoantropologi Isabelle Crevecoeur.
Kalmisto on peräisin ajalta, jolloin maanviljelystä ei vielä harjoitettu. Ihmiset elivät pienissä yhteisöissä ja saivat ruokansa keräilemällä, kalastamalla ja metsästämällä.
Niilin laakson ilmasto oli mullistumassa, kun viimeisin jääkausi lähestyi loppuaan. Kuivuminen vei elinmahdollisuuksia. Tutkijat päättelevät, että jonkin kuivan alueen asukkaat saattoivat päätyä Jebel Sahabaan ilmastopakolaisina ja kiista resursseista johti yhteenottoihin.
– Ryöstöretkiä, kahakoita, väijytyksiä, luettelee Crevecoeur arkeologisten todisteiden kertomaa.
Tutkimuksen mukaan Jebel Sahaban väkivaltaan – pääteltiinpä se sodaksi tai ei – oli luultavasti myös kulttuurisia syitä, joista luut eivät pystyneet todistamaan.
– Tuloksillamme on annettavaa keskusteluun sodankäynnin muodoista ja syistä. Ne lienevät olleet juuri niin monimuotoisia kuin saattaa kuvitella, sanoo Crevecoeur.
Sodankäynnin juuret ovat tiedeyhteisössä ratkaisematon kiistakysymys. Joidenkin mielestä keskinäinen väkivalta oli ihmisten suvun vitsaus jo neandertalilaisilla, ennen meidän nykyihmisten aikaa. Toiset pitävät sotia paljon modernimpana ilmiönä.
"Sodankäynti on ihmiskunnan perinnöllinen kirous", sanoo sosiobiologian isäksi kutsuttu yhdysvaltalainen Edward Wilson.
Ihmisen luonto ei ole aina ollut ja aina oleva sotaisa; sellainen käsitys on laajalle levinnyt erehdys, sanovat puolestaan monet muut tutkijat, kuten Åbo Akademin (siirryt toiseen palveluun) sosiaalitieteilijä Patrik Söderberg ja yhdysvaltalainen antropologi Douglas Fry.
Science (siirryt toiseen palveluun)-lehdessä viime vuosikymmenellä julkaistua tutkimusta varten selvitettiin kuolinsyitä 21 yhteisössä, jotka edelleen keräilevät ja metsästävät ravintonsa, eivät viljele sitä. Sota ja joukkoväkivalta ylipäätään osoittautuivat hyvin harvinaisiksi kuolinsyiksi.
Söderbergin ja Fryn päätelmä oli, että sotaisuus alkoi yleistyä 5 000–6 000 vuotta sitten käsi kädessä maatalouden vakiintumisen, suurten heimojen, niiden vahvojen johtajien ja yhteiskuntien sosiaalisen kompleksisuuden kanssa.
Vieraita nuolia
Jebel Sahaban jälkeen vanhin todiste joukkoväkivallasta on Natarukista Keniasta. 27 tapettua naista, miestä ja lasta löytyivät kahdeksan vuotta sitten. Heidän kuolemansa ajoitettiin 9 500–10 500 vuoden takaiseksi.
Vainajissa oli viiltohaavoja ja nuijimisen aiheuttamia ruhjeita. Kahta oli ammuttu nuolella, ja kahden kädet oli ilmeisesti sidottu.
Sodalla tarkoitetaan toisen ihmisryhmän organisoitua tappamista, jonka syynä on yleensä halu saada alueita, resursseja tai valtaa. Natarukin tapahtumien aikaan sellaisia syitä ei ollut.
Liikkuvaisilla metsästäjä-keräilijöillä ei ollut tarvetta maan omistamiselle tai juurikaan omaisuuden kerryttämiselle, eivätkä ryhmät olleet kyllin isoja sosiaalisen hierarkian kehittymiselle.
Siksi osa tiedeyhteisöstä ei pidä Natarukin väkivaltaisuuksia sotana vaan reaktiona kahden ihmisryhmän satunnaiseen kohtaamiseen hyvillä riistamailla.
Nature (siirryt toiseen palveluun)-lehdessä julkaistu Natarukin löytöjen kansainvälinen tutkimus on eri mieltä. Sen mukaan löydöt todistavat sodasta, koska surmaajien aseet eivät olleet sellaisia, joita ihmisillä olisi ollut mukanaan tavallisella metsästys- ja kalastusretkellä.
Lisäksi nuolien ampuminen on tyypillistä sodankäyntiä, ja myös nuolenkärkien materiaali on lisätodiste, tutkijat sanovat. Kärjet oli tehty obsidiaaniasta, laavalasista, jota ei noilta seuduin juuri löydy. Hyökkääjät eivät olleet paikallisia vaan tulivat muualta, tutkijat päättelevät.
Heidän lopputulemansa on, että sodankäynnille oli esihistoriassa syitä, jotka on aliarvioitu. Alueiden ja resurssien hallinta painoi heidän mukaansa myös kaukaisella kivikaudella eläneiden vaa'assa.
Ilmastonmuutos on osa sotien selitystä
Jos tutkijoilla on erineviä näkemyksiä siitä, mikä on sodankäyntiä ja milloin se alkoi, ei yhteistä käsitystä ole myöskään siitä, missä määrin ilmastonmuutokset ovat vaikuttaneet sotien puhkeamiseen.
Vaikutusta on ollut, siitä ei ole erimielisyyttä, mutta ilmaston muuttumisen nimenomaista painoarvoa on vaikea erottaa syiden ja seurausten monimutkaisesta verkostosta. Tulkinta vaihtelee tutkijoiden ja tutkimusalojen välillä.
Peruskaava on kuitenkin ollut tämä: Kun ilmasto on lämmennyt tai viilennyt, ovat tulleet tulvat ja myrskyt tai kuivuus. Ruoantuotanto on kärsinyt, ehkä suorastaan romahtanut. Siitä on seurannut nälkää, nälästä muuttoliikettä ja sosiaalista epävakautta ja viime kädessä ehkä sota.
- Akkadin muhkea valtakunta keskisessä Mesopotamiassa romahti sisäisiin yhteenottoihin runsaat 4 000 vuotta sitten. Tutkijat ovat löytäneet maaperästä ilmastosyyn: pölykerroksen, jonka mineraalit kertovat viljavien maiden nopeasta kuivumisesta.
- Kiinan historia jaotellaan yleensä dynastioiden mukaan. Niiden vaihtelulle löytyi ilmastoselitys tippukiviluolista kahden vuosituhannen ajalta. Tippukivien kemiallinen tieto monsuunikierroista – sateista ja niiden puutteesta – osoittautui myös dynastioiden nousun ja kaatumisen kalenteriksi.
- Mayojen valtakunnan katoamisen ilmastosyyn jäljille päästiin merenpohjan sedimenteistä. Maalta mereen kulkeutuneista kerroksista löytyi muisto satojen vuosien kuivasta vaiheesta ennen valtakunnan tuhoa. Arkeologisten esinelöytöjen perusteella tiedetään konfliktien yltyneen samaan aikaan.
Ilmaston muuttumisella oli 3–20 prosentin vaikutus viime vuosisadan sisällis- ja muihin sotiin, arvioi Nature (siirryt toiseen palveluun)-lehdessä toissa vuonna julkaistu kansainvälinen tutkimus. Se ennakoi tulevaisuuden prosenttiluvun suuremmaksi, ellei nykyistä ilmastonmuutosta saada hillittyä.
Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ICRC toteaa viimevuotisessa raportissaan (siirryt toiseen palveluun), että 20:sta ilmastomuutokselle altteimmaksi arvioidusta valtiosta 12:ssa on meneillään sota tai muu aseellinen koflikti.
ICRC ei väitä ilmastonmuutosta niiden syyksi mutta toteaa kriisin kaksisuuntaiseksi tieksi.
Konfliktin heikentämillä mailla on huonot mahdollisuudet torjua ilmastonmuutosta, jos sellaisille pyrkimyksille edes ehtii liietä päättäjien huomiota. Asukkailta puolestaan hupenevat konfliktin jaloissa mahdollisuudet sopeuttaa elämäänsä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin.