Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Pörssin uusimman yhtiön ainoa tavoite on ostaa yritys – Ehrnroothien spac-yhtiö on listautumisten ennätysvuoden uusin tulokas

Pörssiin tulee aivan uudenlainen yhtiö. Niin sanotulla spac-yhtiöllä ei ole omaa liikentoimintaa, mutta sen tavoitteena on ostaa liiketoimintaa myöhemmin.

Pörssitalon seinää
Helsingin pörssi. Kuva: Marja Väänänen / Yle
Antti Parviala,
Yle–STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin pörssi saa uudenlaisen yhtiön, kun Alexander Ehrnroothin ja Albert Ehrnroothin perheyhtiön Viralan perustama Virala Acquisition Company listautuu pörssiin.

Virala Acquisition Company kertoi tänään suunnittelevansa listautumisantia ja osakkeidensa listaamista Helsingin pörssiin. Virala Acquisition Company on Suomen ensimmäinen yritysostoa varten perustettu niin sanottu eli spac-yhtiö. Lyhenne tulee sanoista special purpose acquisition company.

Yhtiöllä ei ole varsinaista liiketoimintaa, vaan se on perustettu vain ostamaan toinen yhtiö pörssilistautumisen kautta.

Yhtiö pyrkii keräämään markkinoilta 75 miljoonaa euroa ja sen jälkeen se alkaa etsiä sopivia yhtiöitä ostettavaksi. Tavoitteena on saada päätös ostettavasta kohdeyhtiöstä tai -yhtiöistä kolmen vuoden kuluessa.

Ehrnroothien sijoitusyhtiö Virala on sitoutunut ostamaan yhtiön osakkeita 30 miljoonalla eurolla.

Ostettavan yhtiön toimialaa ei ole rajattu, mutta esimerkiksi kryptovaluutat eivät ole harkinnassa niiden epäselvän sääntelyn takia. Kohdenyhtiöllä halutaan olevan jo liiketoimintaa, joten startupit eivät nekään ole harkinnassa.

Pörssisäätiö: Nousukauden ilmiö

Spac-yhtiöt ovat olleet nouseva ilmiö varsinkin Yhdysvalloissa. Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri uskoo, että spac-yhtiö ovat pysyvä ilmiö, mutta Helsingin pörssiin niitä ei tule "kovin monta".

– Tämä on osittain nousukauden ilmiö. Nyt sijoittajilla on rahaa ja innovoidaan uusia tapoja listautua.

Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.
Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri. Kuva: Jouni Immonen / Yle

Lounasmeren mukaan spac-yhtiön ostamalle kohdeyhtiölle kyseessä on kuitenkin hyvä ja nopea keino listautua ja saada rahoitusta kasvuun. Hän uskoo, että spac-yhtiöt ovat tulleet jäädäkseen, mutta perinteisempi listautumistapa tulee pysymään valtavirtana.

Sijoittajan on syytä perehtyä yhtiöön huolella.

– Tärkeää on perehtyä spac-yhtiön ostajatiimiin, Lounasmeri korostaa.

Listausennätys

Helsingin pörssissä on ollut listautumisen ennätyskevät.

Tämän vuoden aikana Helsingin pörssiin on tullut viisi uutta yhtiötä: Kreate, Orthex, Sitowise, Nightingale Health ja Alexanderia Pankkiiriliike.

Ainakin osittain tämän vuoden pörssisumassa kyse siitä, koronavuoden pahimmissa pyörteissä moni pörssiin aikoja jäi odottamaan tilanteen tasaantumista.

– Vilkas listautumiskevät kertoo siitä, että nyt ihmisillä on rahaa, löytyy sijoittaja ja siitä, että on kasvuhalukkaita yrityksiä, Pörssisäätiön Lounasmeri kiteyttää.

Hän pitää myönteisenä sitä, että listautuvat yritykset ovat eri toimialoilta.

– It-kuplan aikaan vain teknologia-alan yritykset listautuivat. Siinä oli arvostuskupla joka sitten myöhemmin ilmeni.

Pörssin toimitusjohtaja Henrik Husmanin mukaan uusia pörssiyhtiöitä syntyy vielä tämän kuun loppuun mennessä enemmän kuin yleensä koko vuonna.

Koko viime vuonna listautumisia kertyi yhteensä seitsemän, samoin toissavuonna. 2000-luvulla on useista vuosia, joilloin pörssistä on lähtenyt yhtiöitä enemmän kuin uusia tullut tilalle. Vuonna 2011 pörssi ei saanut yhtäkään uutta tulokasta.

Lue lisää:

Ennätysmäärin yhtiöitä suuntaa pörssiin – Rahoituksen professori: "Anneista on saanut niin vähän osakkeita, että summilla ei ole mitään merkitystä"

Suosittelemme