Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Superpesiksen kausi käyntiin murskatuloksilla – juoksujuhlat avauskierroksella

Sekä miesten että naisten superpesis avattiin kahden ottelun voimin. Miehissä Joensuu ja Vimpeli olivat vakuuttavia. Naisissa Jyväskylä ja Pori ottivat murskavoitot.

Joensuun Mailan Konsta Piiroinen syöksyy kotipesään miesten Superpesiksen ottelussa Joensuun Maila vs. Haminan Palloilijat Joensuussa 2. kesäkuuta 2021.
Konsta Piiroinen heittäytymässä kotipesään. Piiroinen oli JoMan parhaimmistoa kauden avauksessa. Kuva: Lehtikuva
Ossi Saarinen,
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Superpesiksen kausi käynnistyi keskiviikkona miesten osalta kahdella ottelulla. Joensuun Maila myllytti messevän kotivoiton Haminan Palloilijoista numeroin 2–0 (9–1, 14–5).

JoMan parhaimmiston muodostivat 1+8 juoksua lyönyt jokeri Aleksi Rautiainen (10 kärkilyöntiä / 13 yritystä) ja neljä juoksua tuonut koppari Konsta Piironen (7/9).

– Hyvällä sykkeellä oltiin kentällä. Avausjakson viimeiseen sisävuoroon saimme nippuun peräkkäisiä onnistumisia, iloitsi JoMan kapteeni Rautiainen.

Lämpimästä ja aurinkoisesta illasta saapui nauttimaan lopulta 1 158 katsojaa.

Veto nollasi kempeleläiset

Kempeleen Kiri nollaantui mestarisuosikki Vimpelin Vedon käsittelyssä 1 102 katsojan edessä 0–2 (0–7, 0–2).

Nelosen hihaansa saanut Vedon lukkari Perttu Ruuska avasi kauden massiivisesti. Hän löi taukoon mennessä kaksi ja toi kaksi juoksua sekä kirjautti kahdeksan kärkilyöntiä.

Vedon osaavimmat olivat kaksi juoksua tuonut koppari Veli-Pekka Yli-Hirvelä (6/7) ja Ruuska (8/10).

Kirittärien Emma Körkkö oli kentän kuningatar Jyväskylässä keskiviikkona kahdella kunnarilla naisten Superpesiksen ottelussa Kirittäret vs. Siilinjärven Pesis Jyväskylässä 2. kesäkuuta 2021.
Emma Körkkö oli kentän kuningatar Jyväskylässä. Kuva: Lehtikuva

Naisten avausotteluissa juoksujuhlat – Kirittäret näytti heti kyntensä

Naisten superpesiskausi avattiin yli 30 juoksun ja kolmen kunnarin voimin. Sarjan ennakkosuosikkeihin kuuluvat Jyväskylän Kirittäret ja Porin Pesäkarhut vakuuttivat suurinumeroisilla voitoilla.

Kolmea mestaruutta peräkkäin juhlinut Kirittäret rökitti Siilinjärven 2–0 (10–1, 11–0). Ottelun hahmo oli Emma Körkkö, joka takoi peräti kaksi kunnaria samaan lyöntivuoroon sekä tehot 2+7.

Pesäkarhut haki puolestaan 2–0-voiton (4–0, 6–0) Mynämäen Vesasta. Porilaisten parhaana palkittiin kunnarin iskenyt Emilia Linna.

Lue myös:

Pesäpallopomon käämit palamassa loppuun – STM höllensi rajoituksia, mutta KPL ei voi ottaa yleisöä: "Ihmettelen, kuka tätä valtiota johtaa"

Superpesis siirtää yksittäisiä otteluita yleisörajoitusten takia

Murtaako Seinäjoki neljän suuren lasikaton naisten Superpesiksessä? Huippulupauksen mukaan puheet on jo puhuttu: "Olemme jo tarpeeksi kovia"

Manse PP hankki paksulla setelinipulla tähtisikermän ja sai vihat niskaansa – puheenjohtaja tyrmää vertailun skandaaliseuraan

Suosittelemme