Hyppää sisältöön

Elmo Lakan ennätysjuoksu sai asiantuntijalle samanlaisia väristyksiä kuin Usain Boltin suoritukset – "Emme nähneet häneltä parasta tulosta"

Yle Urheilun asiantuntija Petri Keskitalo oli innoissaan yleisurheilun GP-sarjan ensimmäisen osakilpailun jälkeen. Jyväskylän parasta antia oli Elmo Lakan Suomen ennätys, mutta myös suomalaisurheilijoiden käsittämättömän kova alkukesän tuloskunto.

Elmo Lakka tykitti Jyväskylän GP-illassa 110 metrin aidat Suomen ennätykseen 13,31.
Anu Karttunen,
Petra Manner
Avaa Yle-sovelluksessa

Yleisurheilun GP-sarjan avaus Jyväskylässä oli todellista ilotulitusta. Kaikki A- ja B-erät mukaan laskettuna Harjun kentällä nähtiin yhteensä 36 suomalaisurheilijan henkilökohtaista ennätystä ja yksi Suomen ennätys.

Elmo Lakan 110 metrin aitajuoksun aika 13,31 ei rikkonut vain Arto Bryggaren Los Angelesin olympialaisissa vuonna 1984 juoksemaa Suomen ennätystä, vaan myös Pohjoismaiden ennätyksen. Tuo aika oli 13,35, joka oli sekä Bryggaren että Ruotsin Robert Kronbergin nimissä. Kronberg juoksi ajan vuonna 2001.

– 13,31 on kansainvälisestikin kova aika. Pitkä aika on kulunut, kun edellisen kerran Suomen tasolla on juostu tuota vauhtia, tai ei edes noin kovaa, Yle Urheilun asiantuntija Petri Keskitalo hehkutti.

– Jos joku ansaitsee tällaisen tuloshyppäyksen, niin se on Elmo. Hänessä on ollut potentiaalia ja on tehnyt hyvää työtä useita vuosia. Se pitkä työ, kantaa nyt hedelmää.

Lakan juoksu näytti valmiilta

Viime kaudella Lakka kellotti liukuhihnalta 13,70–13,80-aikoja, mutta niitä toissakauden huippuaikoja ei tullut. Tällä kaudella tilanne on näyttänyt valoisammalta, sillä jo hallissa hän rikkoi 60 metrin aidoissa ennätyksensä kahdesti ja viime viikolla Lahdessa hän juoksi 13,57. Jyväskylän illan ensimmäisessä juoksussa hän kellotti sadasosan päähän vanhaa ennätystään 13,49.

Keskitalo ei voinut olla ihailematta Lakan juoksua, sen rytmiä ja etenkin juoksun viimeisiä metrejä.

– Samanlaisia suorituksia, jotka ovat nostaneet ihokarvat pystyyn, ovat olleet Usain Boltin juoksut. Olihan se ihan käsittämättömän hieno tulos!

Lakan ajassa mielenkiintoista on myös se, ettei se tullut täydellisellä juoksulla. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden juoksija osui matkan varrella sekä ensimmäiseen että yhdeksänteen aitaan. Keskitalo huomautti, ettei etenkään ensimmäiseen aitaan osuminen haitannut, mutta niissä on viilatttavaa.

– Se juoksu näytti hyvin valmiilta, hermotukset ja rytmi aitojen välissä olivat hyviä. Lopusta näki, kuinka valtava energia hänellä on vielä viimeisellä 13 metrillä, Keskitalo sanoi.

– Kuitenkin 110 metrin aidat on sellainen laji, että kun kilpailuja tulee lisää, olosuhteet ovat kunnossa ja vastus on kova, niin aika vielä paranee. Uskon, että emme ole vielä nähneet Elmolta parasta tulosta tältä kaudelta.

Viivi Lehikoinen kellotti uuden ennätyksensä Jyväskylässä.
Viivi Lehikoinen tykitti uuden ennätyksensä Jyväskylässä 400 metrin aidoissa. Kuva: Hannu Rainamo / Lehtikuva

Urheilijat ovat jo valmiita

Petri Keskitalo oli Jyväskylän kilpailun jälkeen syystäkin innoissaan, sillä se oli hänen mielestään yleisurheilun juhlaa. Kisassa ei nähty vain hyviä tuloksia, mutta ennen kaikkea kovia kamppailuja.

– Jyväskylän GP:stä jäi päällimmäiseksi mieleen suomalaisen yleisurheilun taso. Urheilijat ovat valmiina, ja se hämmästyttää, Keskitalo totesi.

– Toki keli oli loistava, mutta näin laajalla rintamalla, näin käsittämättömän kovia tuloksia. Viivi Lehikoinen aloitti sen, eikä loppua tullut. Ja mikä 1 500 metriä vielä tässä lopussa!

Viivi Lehikoinen tosiaan aloitti illan 400 metrin aitajuoksun komealla ennätyksellään 56,33. Se sivuaa Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi kovinta aikaa ja on 0,16 sekuntia kovempi kuin Lehikoisen neljä vuotta sitten juoksema entinen ennätys.

Illan päättänyt miesten 1 500 metrin kilpailu taasen oli huima otatus Topi Raitasen ja Joonas Rinteen välillä. Kaksikko pusersi tasaisesti maaliviivalle asti ja kumpikin kirjautti itselleen uudet ennätykset. Raitasen aika oli 3.38,48 ja Rinteen 3.38,56. Edellisen kerran kaksi suomalaisjuoksijaa on päässyt samassa 1 500 metrin kisassa alle 3.40-ajan yhdeksän vuotta sitten.

Miksi suomalaisilla kulkee?

Kotimaiset kärkitulokset näyttävätkin tällä hetkellä siltä, mitä ne eivät ole yleensä edes kauden jälkeen. Ja suomalaiset olivat kovassa iskussa jo hallikaudella, jolloin ennätyksiä rikottiin laajalla rintamalla.

Hallikaudella Yle Urheilun asiantuntija Tuomas Rajatotesi, että yksi tärkeimmistä asioista suomalaisurheilijoiden menestykseen on ollut se, että he ovat olleet terveitä ja heille on tullut tarpeeksi hyviä harjoitusvuosia.

Näiden lisäksi Raja korosti suomalaista valmennusta. Tuloksentekijät ovat hyvien valmentajien käsissä, urheilijoilla on käytössä hyviä valmennuskeskuksia ja urheilijoiden välinen keskinäinen kilpailu potkii huippuja eteenpäin.

Keskitalo on samoilla linjoilla Rajan kanssa.

– Tulokset kertovat siitä, että olosuhteet liiton tasolta ovat hyvät. Seuratyö ja valmennustyö ovat erittäin onnistunutta, Keskitalo listaa.

– Tämä viimeisen kahden vuoden aikana tehty työ tuottaa nyt tulosta. Siitä toki iso kiitos kuuluu urheilijoille, mutta myös valmentajille.

Lue myös:

Elmo Lakan ennätysjuoksu sai Arto Bryggaren herkistymään: "Tuli kyynel silmään Elmon puolesta"

Elmo Lakka tykitti hurjan Suomen ennätyksen! Lähes 40 vuotta kestänyt ennätys rikki

Elmo Lakka aitoi huiman Suomen ennätyksen Jyväskylässä – Yle seurasi ennätysten iltaa hetki hetkeltä

Asiantuntija kertoo syyt suomalaisten hallikauden ennätystehtailuun – päättyykö yli 20 vuotta jatkunut mitalittomuus EM-kisoissa?

Suosittelemme sinulle