Hyppää sisältöön

Mielisairaala myytävänä

Kellokosken sairaalan lakkauttaminen herätti aikoinaan suurta vastustusta. Sairaala-alue on kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja suojeltu.

Kellokoskella asuva Elina Kaarnasaari kulkee sairaalan puiston läpi lähes päivittäin.

Nämä tilat olisi hyvä hyödyntää jotenkin, oli se sitten asuntoja tai palveluja. Alue kasvaa koko ajan.

Sairaalakiinteistön omistaa ja myy HUS-kuntayhtymä, joka lakkautti vuonna 2015 sairaalan toiminnan ja siirsi toiminnot muualle.

Kartanon historia juontaa 1700-luvulle saakka. Sairaala toimi alueella sadan vuoden ajan vuosina 1915–2015.

Sairaala-alue on kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja suojeltu. Kaikkia rakennuksia ei kuitenkaan ole suojeltu, osa niistä on mahdollista purkaa.

Vaikka viimeiset potilasosastot muuttivat pois vuonna 2019, osassa rakennuksista on edelleen aktiivista toimintaa.

Nuorisopsykiatrian tehostetun avohoidon yksikön apulaisosastonhoitaja Raija Iivonen kertoo, että yksikössä on noin 20 työntekijää. Yläkerrassa toimii myös sairaalakoulu.

Yksikön nuoret ovat 13–17-vuotiaita. Yleisimmät diagnoosit ovat masennus, ahdistus, sosiaalisten tilanteiden pelko sekä syömishäiriöt.

Sairaalan tiloissa toimii edelleen myös ravintokeskus, jossa tehdään ruokaa muun muassa Ohkolan sairaalan tarpeisiin.

Kauppahintaa HUSin edustajat eivät suostu nimeämään. Myyntipäätös tehdään saatujen tarjousten perusteella.

Yhtään vakavasti otettavaa tarjousta ei ole vielä tullut, mutta joitakin esittelyjä on jo tehty. Alue on tulossa virallisesti myyntiin keskikesällä.

Sairaalan irtaimistoa myydään avoimessa huutokaupassa 14.–15. elokuuta.

Myytävänä on muun muassa huonekaluja, lipastoja, kirjahyllyjä ja taidetta.

Kiinteistökehitysyhtiön laatimissa myyntiesitteissä alueelle on kaavailtu lähinnä asumiseen ja hoivapalveluihin liittyviä toimintoja. Ensisijainen tarkoitus on myydä koko kiinteistö kerralla.

Tekijät

TekstiVesa Marttinen
Kuvat ja videotAntti Kolppo

Julkaistu 5.6.2021 8:34