Katutaide valtaa entisen Wasalandian: Graffitilandia-tapahtumaan hyväksyttiin yli 50 taiteilijaa, jotka maalaavat huvipuistossa niin paljon kuin seinää riittää
Katutaiteen näyttely aiotaan avata heinäkuussa. Avoin taiteilijahaku kiinnosti nuoriakin maalareita. Huvipuistoaluetta maalataan niin paljon kuin seinää ja maalia riittää. Graffitilandian järjestää Vaasan Katukulttuuriyhdistys.
Seinäjokelainen Jani Varismäki oli ensimmäisiä Graffitilandian maalareita.
Vaasassa jo vuosia kiinni olleen Wasalandian huvipuiston alueelle on luvassa uutta toimintaa.
Vuodesta 2013 asti toiminut Katukulttuuriyhdistys järjestää entisen huvipuiston alueelle graffititaidetapahtuman.
Tapahtuma järjestetään Graffitilandia-nimellä. Katukulttuuriyhdistykselle tapahtumaponnistus on suuri, tietää sen puheenjohtaja Aku Siik.
– Emme ole taiteilleet ennen näin isossa mittakaavassa, Siik sanoo.
Tavoite oli varmistaa, että kaikille mukaan valituille maalaajille riittää entisessä Wasalandiassa seinää työstettäväksi. Kuva: Antti Haavisto / Yle
Taiteilijat tapahtumaan on valittu avoimen haun kautta. Siikin mukaan kiinnostus oli kovaa ja hakemuksia tuli myös Ruotsista ja Venäjältä. Valituiksi tuli yli 50 maalaajaa.
– Olemme yrittäneet ottaa hakeneista taiteilijoista mahdollisimman monta niin, että seinää riittää kaikille. 12-vuotiaitakin taiteilijoita on tulossa.
Graffitilandian alueelle tulee sapluunoita, graffiteja ja muraaleja sen mukaan, mitä taiteilijat päättävät.
Järjestäjät toivovat tapahtumatuloja kertyvän sen verran varoja, että taiteilijoille pystytään maksamaan jonkinlaista korvausta syksyllä. Graffitilandian on tarkoitus avata ovensa heinäkuussa.
Katukulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja Aku Siik sanoo, että vaikka kiinnostusta oli ulkomailtakin, Graffitilandiaan valittiin nyt taiteilijoita vain kotimaasta. Kuva: Antti Haavisto / Yle