– Kuka sinä luulet olevasi? Avaat ravintolan kuin isokin pomo. Tulette kirjavissa vaatteissanne makaamaan naistemme kanssa. Mutta arvaa mitä? Sellainen ei vetele. Ei jos minulta kysytään.
Näin uhoaa konstaapeli Pulley Mangrove-ravintolan omistajalle Frank Crichlow’lle Small Axe -tv-sarjan ensimmäisessä osassa.
Poliisi ottaa Lontoon Notting Hillin ensimmäisen mustien ravintolan silmätikukseen. Vastavetona ravintolan asiakkaat alkavat järjestäytyä. Kun mielenosoittajat elokuussa 1970 ottavat yhteen poliisin kanssa, on seurauksena oikeudenkäynti, jossa tehdään historiaa.
Tuo oikeudenkäynti kuvataan sarjan ensimmäisessä jaksossa Mangrove. Se kysyy, onko oikeus uraauurtavan mustan yrittäjän ja hänen asiakkaidensa puolella. Vai poliisin, jolla on rikkeetön virkahistoria?
Small Axe kertoo viisi tarinaa Britannian mustien lähihistoriasta. Yle Areenasta nyt löytyvä sarja on osa Yle Teeman Musta kesä -kokonaisuutta, jonka teokset avaavat näköaloja mustien ihmisten elämään Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Euroopassa.
– Nämä tarinat puuttuivat brittiläisestä elokuvasta. Ne oli lakaistu maton alle. Minä halusin tuoda ne osaksi elokuvahistoriaa, sarjan ohjaaja Steve McQueen sanoo Ylelle.
Hän vastaa videopuheluun Amsterdamista, missä hän valmistelee dokumenttielokuvaa kaupungin miehityksestä toisen maailmansodan aikana. Korona-aikana Pixarin Autot (2006) _-_elokuvasta on tullut todennäköisesti hänen eniten näkemänsä elokuva, koska se on hänen poikansa suosikki.
– Olen iloinen siitä, että minulla on perheeni. Luojan kiitos minulla on myös muistot. Niiden takia olen voinut kävellä pandemian aikana mielessäni Lontoon, New Yorkin ja Pariisin katuja.
"Me emme olleet tervetulleita"
Orjaksi joutuneesta vapaasta miehestä Solomon Northupista kertova 12 Years a Slave (2013) nosti McQueenin maailmanmaineeseen. Se teki hänestä ensimmäisen mustan ohjaajan, jonka elokuva oli voittanut parhaan elokuvan Oscar-palkinnon.
12 Years a Slaven tiimoilta tehdyissä haastatteluissa elokuvan tuottaja, Hollywood-tähti Brad Pitt sanoi, että tarvittiin britti tekemään elokuva Yhdysvaltain raa'asta historiasta.
Toisaalta tarvittiin Oscar-palkinto, ennen kuin McQueen pääsi kertomaan tarinoita siitä yhteisöstä, jossa hän varttui. Ennen sitä hän oli tehnyt palkitun uran videotaiteilijana ja päässyt elokuvayleisöjen tietoisuuteen pienillä intensiivisillä teoksilla, kuten Hunger (2008) ja Shame (2011). Koko 2010-luvun ajan hän kuitenkin suunnitteli jo elokuvia Windrush-sukupolven ja heidän jälkeläistensä tarinoista.
Kokonaiselle sukupolvelle nimen antanut MV Empire Windrush oli laiva, joka toi ensimmäisiä Jamaikan, Trinidadin ja Tobagon sekä muiden Länsi-Intian saarien siirtolaisia Britanniaan vuonna 1948. Heitä oli houkuteltu maahan auttamaan toisen maailmansodan aiheuttamaa työvoimapulaa.
Paikan päälle tultuaan karibialaiset saivat kuitenkin huomata, että he eivät olleet tervetulleita.
– Meitä ei haluttu Britanniaan, eikä meille annettu mahdollisuuksia. Urheilu oli poikkeus, koska siellä riitti, että olit muita nopeampi tai pelasit jalkapalloa paremmin. Silloin pääsit joukkueeseen. Älyllisillä ja taiteellisilla aloilla meidät suljettiin ulkopuolelle, ohjaaja sanoo.
McQueen on itse tottunut menestymään. Hänellä on palkintokaapissaan Oscarin lisäksi myös kuvataiteen Turner-palkinto vuodelta 1999. Toissa vuonna hänet lyötiin ritariksi.
Ohjaaja kuitenkin sanoo, ettei hänen tiensä ole ollut helppo.
– Olen kokenut henkilökohtaisesti sen, että minun ei ole haluttu etenevän urallani.
Tuo kokemus näkyy ja kuuluu Small Axe -sarjan jaksoissa. Niiden päähenkilöt haluavat mahdollisuuden työskennellä omassa kutsumuksessaan esimerkiksi ravintoloitsijana, poliisina, taiteilijana. Osa heistä haluaa vain, että heitä kohdellaan kuin muita ihmisiä.
Tilinteon hetki
Yhdysvalloissa rasismin ja maan mustan väestön elämän käsittely elokuvissa ja tv-sarjoissa on lisääntynyt hurjasti sitten 12 Years a Slaven menestyksen. Syitä siihen ovat olleet muun muassa Oscars so White -kampanja ja Black Lives Matter -liikkeen herättämä huomio.
Myös Atlantin tällä puolella on totuttu siihen, että tv-ruudun väkivaltainen poliisi murtaa amerikkalaisittain ja pukeutuu sikäläiseen uniformuun. McQueenin mukaan syy ei ole siinä, etteikö noita tarinoita löytyisi lähempääkin.
– Se johtuu siitä, että Britanniassa ei ole monta mustaa elokuvantekijää. Meitä ei ole läheskään tarpeeksi. Sen lisäksi tekijän täytyy ensin olla tietyssä valta-asemassa voidakseen saada jotain tällaista aikaan. Tarinoita kyllä löytyy.
Se, että joutuu todistamaan tv-sarjassa brittiläisen poliisin tai opettajan sikamaista käytöstä, on samaan aikaan hirveää ja hirveän terveellistä. Sitä ei ole mahdollista ulkoistaa samalla tavalla jossakin kaukana tapahtuvaksi, vain amerikkalaisia koskevaksi ongelmaksi.
Small Axe näyttää, millaista vahinkoa yhteiskunnan rakenteisiin pesiytynyt rasismi aiheuttaa niille, joita se koskee. Sen tarinat pureutuvat muun muassa koulun, oikeuslaitoksen ja poliisin rasismiin.
Silti ne eivät ole kuivia luentoja, vaan erinomaista tv-draamaa. Ne ovat kuin 2020-luvun versio Ken Loachin, Mike Leigh'n ja kumppaneiden BBC:lle 1960- ja 1970-luvuilla ohjaamista tv-näytelmistä, jotka paljastivat ja käsittelivät yhteiskunnan ongelmia.
Star Wars -tähdestä aktivistiksi
Small Axen kolmas jakso Red, White and Blue menee pidemmälle poliisin ja rasismin tutkimisessa. Se kertoo Leroy Loganista, joka oli ensimmäisiä mustia poliiseja Lontoon poliisivoimissa. Idealistista nuorta poliisia esittää Star Wars -tähti John Boyega.
– Samaan aikaan, kun kuvasimme kyseistä jaksoa, George Floyd murhattiin ja mielenosoitukset alkoivat, McQueen muistelee.
Lontoon Hyde Parkin Black Lives Matter -mielenosoituksessa Boyega piti tunteikkaan puheen, joka uutisoitiin laajalti. Mielenosoituksessa oli paikalla myös Leroy Logan.
– Mustilla elämillä on aina ollut väliä. En tiedä onko minulla uraa tämän puheen jälkeen, mutta hitot siitä, näyttelijä sanoi puheessaan.
McQueenin mukaan viime toukokuun tapahtumat ja mielenosoitus vaikuttivat Boyegaan voimakkaasti.
– Kun hän tuli sen jälkeen takaisin kuvauksiin, hän oli niin täynnä puhtia, että se vaikutti meihin kaikkiin.
Vuoden paras elokuva nojaa musiikkiin
Kun elokuvamediat viime vuoden lopussa julkaisivat jokavuotisia parhaiden elokuvien listojaan, Small Axe -sarjan toinen osa oli useimpien kärjessä tai kärjen tuntumassa. Vaikka sarja muuten käsitteleekin lähinnä rasismia, Lovers Rock -niminen jakso painottaa, että mustien brittien tarinat sisältävät valtavasti muutakin.
Kotibileistä kertovan jakson kohtaukset etenevät häkellyttävän pitkään ilman dialogia, ilman että sitä edes huomaa. Musiikki virtaa kohtauksesta toiseen, kehot liikkuvat kuin hypnoosissa ja kamera kertoo enemmän kuin monen minuutin dialogi koskaan kykenisi. Elokuvan taika on läsnä koko ajan.
McQueen sanoo, että hän ei ennen Small Axe -elokuvia osannut pitää musiikkia muuna kuin arkisena osana elämää. Sarjan tekeminen on saanut hänet pohtimaan enemmän musiikin merkitystä.
– Monelle mustalle musiikki on kuin sydämen tykytys tai elämän soundtrack. Se antaa voimaa ja rohkaisee. Jotkut löytävät sen kirkosta, toiset diskosta.
Reggae-musiikin kevyestä alalajista nimensä saanut Lovers Rock perustuu sekin tositapahtumiin. Tällä kertaa lähteenä eivät kuitenkaan olleet oikeuden pöytäkirjat tai tunnetun henkilön elämä, vaan perhelegenda.
– Se on eräänlainen Tuhkimo-tarina, joka kertoo tädistäni. Isoäitini ei koskaan päästänyt häntä bileisiin, joita Lontoossa tuolloin järjestettiin. Mutta setäni jätti takaoven auki, että täti pääsi hiipimään ulos ja palaamaan kotiin aamulla ennen kirkkoa.
Omaääniset tekijät ratkaisevat elokuvan tulevaisuuden
Kaksi viimeistä jaksoa Alex Wheatle ja Education ovat lähimpänä nykyaikaa ja McQueenin omia kokemuksia. Ensin mainittu kertoo kirjailija Alex Wheatlesta, joka vangittiin vuonna 1981 Brixtonin mellakoiden takia ja jonka elämän vankeustuomio muutti.
Ohjaaja on kertonut Educationin perustuvan hänen omiin kokemuksiinsa Britannian koulujärjestelmän rasismista 1980-luvulla. Jaksossa mustia lapsia lähetetään erityislapsille tarkoitettuihin kouluihin, joissa heitä ei edes yritetä opettaa.
McQueen sanoo, että Windrush-sukupolven ja heidän jälkeläistensä tarinat kulkevat mukana hänen kaikissa tarinoissaan. Hän tuntuu melkein loukkaantuvan, kun kysyn aikooko hän palata vielä uudestaan näiden aiheiden pariin.
– Tietenkin palaan. En ole koskaan lähtenyt niiden luota. Vaikka tarina ei näyttäisi Länsi-Intian saarten yhteisöltä, on se kaikkien elokuvieni DNA:ssa. Oli se elokuva sitten 12 Years a Slave tai Hunger.
Sarjan edetessä 1960-luvulta 1980-luvulle se näyttää, miten maailma muuttuu. Sen alussa mustat britit ovat vain poliisin vainon kohteita, loppupuolella heidän joukostaan tulee myös poliiseja.
Kysyn viimeiseksi ohjaajan mielipidettä siitä, ovatko elokuvat hänen mielestään muuttuneet paremmiksi tai tasa-arvoisemmiksi.
– Kyllä ja ei. Siinä on kyse vallasta. Siitä, että on sellaisessa asemassa, jossa voi tehdä mitä haluaa tehdä ilman, että on vastuussa tekemisistään jollekin toiselle, hän sanoo.
– Tilanne on sitä parempi, mitä enemmän Aki Kaurismäkiä meillä on täällä ja Yhdysvalloissa. Tarvitaan ihmisiä, jotka tekevät mitä haluavat ja tekevät sen omalla äänellään. Ei Hollywoodin äänellä, ja se on erittäin tärkeää.
Small Axe on katsottavissa Yle Areenassa vuoden loppuun asti.
Lue myös:
Kun eteen tulee N-sana ja muita loukkaavia ilmauksia, kääntäjän on tehtävä vaikeita päätöksiä