Hyppää sisältöön

Mustikka kukkii nyt todella runsaasti – tulevasta sadosta se ei välttämättä kerro yhtään mitään

Mustikankukkia näkyy tavallista enemmän ympäri Suomea, mutta mustikkasadon kannalta tärkein yksittäinen tekijä on pölytyksen onnistuminen. Sen arvioiminen on vielä liian aikaista.

Syksyisiä mustikan varpuja kädessä. Mustikka kehittää jo syksyllä seuraavan vuoden lehtiaihiot.
Mustikankukan aihioita viime syksyltä. Nämä aihiot kukkivat nyt. Kuva: Pauliina Tolvanen / Yle
Tuukka Lukinmaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Eri puolilta maata on kantautunut havaintoja tavallista paljon runsaammasta mustikan kukinnasta, ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) seuranta antaa havainnoille tieteellistä vahvistusta: mustikankukkaa on normaalia enemmän lähes koko maassa siellä missä kukinta on ehtinyt alkaa.

– Mustikka on kukkinut tänä keväänä runsaasti, ja ihan eteläisimmässä Suomessa kukinta alkaa varmaan olla jo ohi, sanoo Luken erikoistutkija Rainer Peltola.

Tähän mennessä Luken pienellä viiveellä päivittyvässä järjestelmässä on havaintoja kukkien punerruksesta Oulun pohjoispuolelta saakka. Viime viikon lopulla kukkia oli kuitenkin nähtävissä jo Rovaniemelläkin.

Peltolan mukaan on jossain määrin mysteeri, mikä selittää jossakin tietyssä paikassa kukinnan vaihtelua vuodesta toiseen. Potentiaali kevään ja kesän kukinnalle syntyy joka tapauksessa jo edeltävänä syksynä.

– Jonkinlainen syklisyys mustikan kukinnassa on isossa mittakaavassa, mutta paikallistasolla se jää yleensä muiden tekijöiden peittoon, Peltola sanoo.

Kukkien määrän perusteella ei voi kuitenkaan tehdä johtopäätöksiä siitä, kuinka runsas itse mustikkasadosta on tulossa. Sen osalta tärkein yksittäinen tekijä on pölytyksen onnistuminen.

– Vaikka kukkia olisi miten paljon, ei siitä satoa tule, jos pölytys ei onnistu. Ja toisin päin: jos pölytys onnistuu erinomaisesti, vähäisemmästäkin kukkien määrästä voi tulla oikein hyvä sato.

Pölytyksen onnistumista voidaan arvioida vasta sitten, kun päästään laskemaan raakileita. Lentosäät ovat joka tapauksessa olleet pölyttäjille erinomaiset. On ollut lämmintä ja tyyntä.

Jos luonto noudattaa normaalia tahtiaan, ensimmäiset piirakkamustikat päästäneen poimimaan heinäkuun alkupuoliskolla eteläisestä Suomesta alkaen.

Suosittelemme sinulle