Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Pitkäaikainen lajivaikuttaja uskoo väärinkäytösten paljastumisen puhdistavan lajia – Näin Hippoksen hallituksen puheenjohtaja reagoi Mäkisen vankeustuomioon

Kymmeniä vuosia ravivalmentajana toimineen Erkki-Pekka Mäkisen vankeustuomio sai Hippoksen puheenjohtajan Kari Erikssonin järkyttymään. Erikssonin mukaan pahinta tapauksessa on se, että siinä on käytetty hyväksi tyttöjen kiinnostusta hevosia kohtaan.

Asianajaja Kari Eriksson
Hippos aikoo ehkäistä hevosalan väärinkäytöksiä tiivistämällä alueellista kontrollia. Kuvassa Hippoksen puheenjohtaja Kari Eriksson. Kuva: Paulus Markkula / Yle
Juuso Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tunnettu ravivalmentaja Erkki-Pekka Mäkinen tuomittiin tiistaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa neljän ja puolen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ampuma-aserikoksesta. Tuomio ei ole lainvoimainen ja Mäkinen on kiistänyt kaikki syytteet.

Kysyimme valtakunnallisen hevosurheilun ja -kasvatuksen keskusjärjestön, Suomen Hippoksen hallituksen puheenjohtaja Kari Erikssonilta järjestön suhtautumisesta tapaukseen.

Kuinka kommentoitte Mäkisen tapausta ja tuomiota Hippoksen hallituksen puheenjohtaja, juristi Kari Eriksson?

– Tämmöistä ei voi missään nimessä hyväksyä, ei millään tavalla. Tapaus on järkyttänyt koko hevosväkeä ja asian tuleminen julki on tietenkin hyvä asia. Tuomio on mielestäni kohtuullisen ankara, mutta tietenkin oikea suhteessa itse tekoon, sillä kyse oli kuitenkin useammasta asianomistajasta. Pahimmalta tuntuu, että tapauksessa on hyväksikäytetty tyttöjen kiinnostusta hevosia kohtaan. Se tekee asiasta vieläkin inhottavamman.

Erkki-Pekka Mäkinen on yksi Suomen seuratuimmista ravivalmentajista ja lajin PR-kasvo. Millainen kolaus tämä on raviurheilulle?

– Kun Jari Aarnio jäi kiinni, se ei vaikuttanut negatiivisesti poliisikuntaan, vaan päinvastoin. Väärinkäytösten paljastuminen puhdistaa lajia. Oman ammattini puolesta voin sanoa, että ikävä kyllä tämäntyyppiset tapaukset ovat nykyään aika yleisiä. En tiedä, onko tapauksia enemmän vai onko ilmoituskynnys laskenut ihmisten valveutuneisuuden johdosta.

Kuinka vaikutusvaltainen henkilö Mäkinen on ollut ravipiireissä?

– Sillä ei ole mitään merkitystä. Hänellä ei ole mitään hallinnollista asemaa lajin kannalta.Mäkinen ei ole ammattivalmentaja, vaan toimii omalla harrastajalisenssillä valmentaen vain omia hevosiaan. Hän on kuitenkin menestynyt alalla hyvin ja saanut sen kautta näkyvyyttä.

Hyväksikäyttötapaukset ovat vuosilta 2005–2015. Milloin Hippos sai ensimmäistä kertaa tietää Mäkiseen kohdistuneista rikosepäilyistä?

– Tieto tuli myöhäisessä vaiheessa, vasta kun asia siirtyi syyteharkintaan. Seksuaalirikostapaukset käsitellään hyvin salaisesti ja tieto ei kulkeudu riittävän nopeasti. Esitutkinnan aikana emme tienneet asiasta mitään. Hippoksen oma valvontakoneisto ei myöskään ulotu kaikkialle, varsinkin jos kyse on harrastajista. Asiaa aiotaan jatkossa kehittää alueellisen kontrollin tiivistämisellä ja pyrkimällä laskemaan ilmoituskynnys mahdollisimman alas. Uskon tämän tapauksen rohkaisevan mahdollisia muita väärinkohdeltuja ihmisiä tulemaan asian kanssa julki. Kynnys ilmoittamisesta on toivottavasti laskenut.

Miten Hippos aikoo tarttua tilanteeseen, aiotaanko tilannetta selvittää oma-aloitteisesti?

– Tietenkään Hippos ei voi alkaa poliisiksi. Mäkiseltä tullaan pyytämään selvitys asiasta ja hänet on asetettu kilpailukieltoon. Lauantaisessa hallituksen kokouksessa päätetään tarkemmista toimenpiteistä. Tuomion lainvoimaisuuden jälkeen teemme ratkaisuja hänen kilpailulisenssinsä suhteen. Kilpailukielto ei ole sinänsä rangaistus, vaan kyseessä on lajin kannanotto asiaan. Rangaistukset antaa tuomioistuin, ja me voimme puuttua asioihin lajin harrastamisen kannalta toimivaltamme puitteissa.

Mäkisen teot ajoittuvat kymmenen vuoden ajalle. Kuinka on mahdollista, että hän on pystynyt toimimaan näin vuosien ajan ja tämä tulee esille vasta nyt?

– Tämänlaiset ihmiset ovat hyvin taitavia ja pitkäjänteisiä. Puhutaan käsitteestä grooming, jossa hyväksikäyttöä viedään pikku hiljaa eteenpäin lapsen manipuloimiseksi. Siihen puuttuminen on todella hankalaa, koska toiminta tapahtuu tietenkin salassa. On korostettava, että tämäntyyppisiin rikoksiin syyllistyneitä ihmisiä löytyy käytännössä joka ammattiryhmästä. Tätä tapausta ei pitäisi yleistää kattamaan koko alaa.

Hevosurheilun toissa vuonna teettämän kyselyn mukaan lähes 63 prosenttia vastaajista kertoi kokeneensa seksuaalista häirintää ja 45 prosenttia sukupuoleen perustuvaa häirintää hevosalalla. 2/3 vastaajista tuntee jonkun toisen, joka on kokenut häirintää. Yllättivätkö tulokset?

– Nuo ovat todella kovia lukemia. Tutkimus osoittaa, että siellä on paljon korjattavaa.

Lue myös:

Hippos asetti tunnetun ravivalmentajan toistaiseksi voimassa olevaan kilpailukieltoon – Erkki-Pekka Mäkiselle 4,5 vuotta vankeutta lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista

"Märkä läimäisy päin kasvoja" – tunnetun ravivalmentajan seksuaalirikostuomio järisyttää ravipiirejä

Käräjäoikeus vangitsi Naantalissa hevostallia pitävän pariskunnan

Suosittelemme