Hyppää sisältöön

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Toisinaan kirjeitä katoaa tai niiden perillemeno viivästyy merkittävästi. Tapaukset ovat harvinaisia, mutta niiden syyt askarruttavat kuluttajia.

Postista kerrotaan, että tavallisten kirjeiden kulkua ei voida jälkikäteen luotettavasti todentaa, koska lähetykset eivät ole seurannan piirissä.

Yle Uutiset päätti hakea valaistusta asiaan.

Teimme testin, jossa seurattiin kirjekuoriin sujautettujen gps-paikantimien avulla kaikkiaan 38 kirjelähetyksen kulkua. Lähetys- ja vastaanottopaikkoja oli 11 eri puolilla Suomea. Seuranta toteutettiin kuuden viikon aikana touko-kesäkuussa.

Paikantimet lähettivät liikkeellä ollessaan sijaintitietonsa tunnin välein ja paikallaan ollessaan 12 tunnin välein.

Alla olevaan karttaan on merkitty jokaisen seuratun kirjelähetyksen kulkutiedot: kulkureitit, pysähtymispaikat ja -ajat. Punaisella on merkitty ne paikat, jonne kirje on jämähtänyt kolmeksi tai useammaksi vuorokaudeksi.

Lain vaatimus täyttyi

Postilain mukaan yleispalveluun kuuluvista kotimaan kirjelähetyksistä vähintään 50 prosenttia pitää olla perillä viimeistään neljäntenä arkipäivänä ja vähintään 97 prosenttia viimeistään viidentenä arkipäivänä jättöpäivästä.

Seuratut kirjeet tulivat perille keskimäärin 3,5 arkipäivässä.

Tässä pienessä otoksessa vain yksi kirje viivästyi selvästi, ja siksi lain vaatimus täyttyi juuri ja juuri: viimeistään viidentenä arkipäivänä perille tuli 97,4 prosenttia kirjeistä.

Kuluttajien kannalta eniten harmia aiheuttaa viikonloppu, joka hidastaa ratkaisevasti kirjeiden kulkua. Testijaksolle osui hidasteeksi myös yksi arkipyhä eli helatorstai.

Käytännössä neljä arkipäivää tarkoittaakin sitä, että esimerkiksi tiistaina laatikkoon pudotettu kirje on perillä vasta seuraavan viikon maanantaina.

Tehty testi osoitti, että tiistaina lähetetyistä kirjeistä vain alle kolmasosa eli viisi kappaletta ehti perille saman viikon aikana. 12 tiistaina postiin pantua kirjettä teki matkaa yli seuraavan viikonlopun.

Maanantainakin laatikkoon jätetyistä kirjeistä vain kolme jaeltiin samalla viikolla ja viiden kirjeen matka kesti yli viikonlopun. Näistä kolmessa tapauksessa kulkua hidasti helatorstai.

Pitkiä pysähdyksiä

Pisimpään matkalla viipyi länsirannikolta Vöyriltä itärajan tuntumaan Joensuuhun matkannut kirje.

Se kulki sujuvasti Seinäjoen, Hämeenkyrön ja Tampereen kautta Kuopion rahtiterminaaliin ja sieltä Iisalmeen, mutta sitten tuli mutkia matkaan.

Vastaanottaja oli tehnyt osoitteenmuutoksen ja tilannut postin siirron Iisalmesta Joensuuhun. Siitä huolimatta kirje kannettiin vanhaan osoitteeseen. Oikeaan osoitteeseen Joensuuhun kirje päätyi erinäisten vaiheiden jälkeen vasta 20 päivää (13 arkipäivää) sen jälkeen, kun se oli pudotettu postilaatikkoon Vöyrillä.

Muidenkin kirjeiden reiteille osui useiden päivien pysähdyksiä. Kirjeet ovat viihtyneet pitkään esimerkiksi Tampereen ja Pasilan postikeskuksissa.

Kummallista sykkyrää

Kirjeiden kulkua näyttävät hidastavan useimmissa tapauksissa pysähdykset postikeskuksissa. Kirjeiden reitit ovat pääosin suoraviivaisia, mutta outoa sykkyrääkin piirtyi seurannassa kartalle.

Uuraisilta Lemmenjoelle lähtenyt kirje näyttää olleen eksyksissä alkumatkasta.

Kirje lähti liukkaasti liikkeelle Uuraisilta ja päätyi vielä samana päivänä Jyväskylän rahtikeskuksen kautta Tampereen postikeskukseen. Sieltä kirje jatkoi parin päivän päästä Kuopion rahtiterminaaliin, muttta palasikin sitten takaisin lähes lähtöpisteeseen eli Jyväskylän rahtikeskukseen. Tähän seikkailuun kului aikaa viisi päivää. Jyväskylästä kirjeen matka jatkui suoraan kohti pohjoista ja se oli Lemmenjoella parin päivän päästä.

Myös Vöyriltä Rymättylään postitettu kirje teki ihmeellisen koukun.

Viivyttyään matkalla ensin monta päivää Pasilan postikeskuksessa se lähti Liedon rahtiterminaaliin, mutta tulikin sieltä saman tien takaisin. Seuraavana päivänä uusi yritys, ja lopulta kirje löysi tiensä Rymättylään.

Näin vastaa Posti

Mikä voi olla syynä, että osoitteenmuutoksesta ja siirron tilaamisesta huolimatta kirje menee vanhaan osoitteeseen?

– Kyseisenä ajankohtana meillä oli valitettavasti osoitteenmuutosten tiedonsiirtoon liittyvä vika, jonka takia uudet osoitetiedot, kuten muuttoilmoitukset, edelleenlähettäminen ja määräaikaiset osoitteenmuutokset eivät päivittyneet lajittelukoneille normaalissa aikataulussa kaikkiin jakelua ohjaaviin järjestelmiimme. Käsin tehty lajittelu (vain pienelle määrälle lähetyksiä) toimi normaalisti.

– Kysymyksessä voi olla myös koneen tai ihmisen tekemä lajitteluvirhe tai inhimillinen virhe jakelussa.

– Joskus kysymyksessä on ohjausvirhe, jolloin postia sisältävä laatikko tai rullakko ohjautuu väärän kuljetukseen.

– Joskus voi olla myös tilanne, jossa konenäkö ei osaa lukea käsin kirjoitettua osoitetta, jolloin lähetys ohjautuu koodaajalle, joka valitsee erheellisesti lähetykselle väärän osoitteen. Virheet tapahtuvat tyypillisesti niissä tapauksissa, joissa rekisteritiedoissa on lähestulkoon saman tyyppinen postinsaaja, jolla on osoitehistoriaa esimerkiksi samalla kadulla. Nämä ovat erittäin harvinaisia tilanteita.

Postista tähdennetään myös, että muiden jakeluyhtiöiden jakama posti ei välttämättä siirry toiseen osoitteeseen. Muut jakeluyhtiöt ostavat Postilta päivitettyä osoitetietoa, mutta Postissa ei ole tietoa, miten muut ostamaansa tietoa käyttävät.

Jakeluongelmien selvittämiseksi Posti toivoo kuluttajilta tuoreeltaan yksilöityä palautetta: mikä tuote on kysymyksessä, milloin se on lähetetty, mistä lähetetty ja minne menossa. Posti on kehittämässä myös tavallisten eli postimerkillisten kirjeiden seurattavuutta.

Lue myös:

Minnan Kela-kirje hukkui ja talous meni sekaisin – yhdenvertaisuusvaltuutettu huolissaan tulevan postilain vaikutuksista

Päätyikö sinunkin pakettisi väärään automaattiin? Posti myöntää epäonnistuvansa 5–7 prosentissa verkkokaupan paketeista, mutta luku ei ole koko totuus