Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Valko-Venäjä kiristää EU:ta päästäen siirtolaisia yli rajan – Liettuan mukaan Lukašenkan hallinto järjestää kuljetuksia

Liettuan varasisäministerin Arnoldas Abramavičiusin mukaan Valko-Venäjän rajapoliisi myös auttaa siirtolaisia löytämään laittomia rajanylityspaikkoja. Valko-Venäjä kiistää väärinkäytökset.

Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka pitää oikeaa kättään pystyssä.
Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka uhkasi toukokuussa EU:ta sillä, että hän järjestää siirtolaisia EU:n rajalle. Liettuan mukaan hän toteuttaa uhkaustaan. Kuva: AFP / Lehtikuva
Vilma Romsi,
Sampo Vaarakallio
Avaa Yle-sovelluksessa

Kesäkuu on ollut Liettuan ja Valko-Venäjän rajaseudulla normaalia vilkkaampi. Rajan yli tuli luvatta alkukuun yhdeksän ensimmäisen päivän aikana 108 ihmistä.

– Tilanne on muuttunut. Luvattomien rajanylitysten määrä kasvaa rajusti, Ylen puhelimitse haastattelema Liettuan varasisäministeri Arnoldas Abramavičius sanoo.

Luvut ovat olleet nousujohteisia pitkin kevättä, kun huhtikuussa rajan ylitti luvatta ja normaalien raja-asemien ulkopuolelta 70 ihmistä ja toukokuussa muutama enemmän. Aiempina kuukausina tulijat on yleensä pystytty laskemaan kahden käden sormilla.

Valtaosa tulijoista on alkuperältään Irakista.

– Joka yö tulee muutamia ryhmiä yli eri kohdista rajaa. Sitten he anovat turvapaikkaa, varasisäministeri Arnoldas Abramavičiussanoo.

Syy kehitykseen on selvä. Valko-Venäjän itsevaltainen presidentti Aljaksandr Lukašenka uhkasi toukokuun lopulla päästää "huumeet ja siirtolaiset" rajan yli EU:n alueelle.

Lukašenkan uhkaus oli kosto EU:n asettamista uusista pakotteista.

EU lätkäisi lisäpakotteita, koska Valko-Venäjä pakotti oppositiovaikuttaja Raman Pratasevitšia kuljettaneen Ryanairin koneen laskeutumaan Minskiin.

Pakolaisten lentoreitit Eurooppaan Valko-Venäjän kautta.
Latvian, Liettuan ja Puolan raja Valko-Venäjän kanssa on EU:n ulkoraja. Julkisuudessa on arveluja siitä, että Valko-Venäjä järjestää siirtolaisille lentoja Minskiin esimerkiksi Istanbulista ja Bagdadista. Kuva: JYrki Lyytikkä / Yle

Liettua: Valko-Venäjä järjestää kuljetuksia

Liettuan sisäministeriö arvioi, että siirtolaiset tulevat rajalle täysin Valko-Venäjän hallinnon järjestämänä.

– Näkemyksemme mukaan Bagdadista, Irakista tulee joka viikko neljä lentokonetta "niin kutsuttuja turisteja". Lentopäivinä vastaavasti luvattomat rajan ylitykset lisääntyvät, Arnoldas Abramavičius sanoo.

Varasisäministeri Abramavičiuksen mukaan näkemystä järjestelmällisyydestä tukee sekin, että Liettuan puolella haastatellut tulijat ovat kertoneet olleensa noilla lennoilla Irakista.

Julkisuudessa on esitetty myös arvioita siitä, että Valko-Venäjän hallinnon järjestämiä valkovenäläuisen Belavia-lentoyhtiön lentoja olisi myös Istanbulista Minskiin.

Lisäksi Abramavičius sanoo, että Valko-Venäjän rajapoliisi auttaa aktiivisesti siirtolaisia ylittämään rajan.

– Meillä on todistusaineistoa, videomateriaalia siitä, kuinka Valko-Venäjän viranomaiset neuvovat rajasta heikosti vartioituja kohtia, joista voi näppärästi ylittää rajan.

Kuvassa pakolaisia Turkin Edirnessa 9. maaliskuuta 2020.
Liettuan sisäministeriön mukaan Valko-Venäjän rajapoliisi auttaa siirtolaisia löytämään rajalta heikosti valvotun kohdan, josta voi rajan ylittää. Kuvan pakolaiset ovat Turkin Edirnestä toissa keväältä. Kuva: Tolga Bozoglu / EPA

Puolalla sama ongelma

Liettualla on lähes 700 kilometriä yhteistä rajaa Valko-Venäjän kanssa, joten valvonnalta katveessa on pitkiä pätkiä rajalinjaa.

Myös Puolalla on pitkä maaraja Lukašenkan valtakunnan kanssa. Arnoldas Abramavičius sanoo tietävänsä, että siirtolaisia on tullut aiempaa enemmän myös Puolan rajalle.

– Valko-Venäjä on arvaamaton naapuri ja siksi on varauduttava kaikkeen.

Valko-Venäjän toimintamalli oli käytössä sen liittolaisella Venäjällä vuonna 2016, kun turvapaikanhakijoita alkoi yllättäen tulla yli rajan pohjoisessa Suomen ja Norjan puolelle.

Valko-Venäjä kiistää väärinkäytökset

Liettua on ollut lisääntyneestä siirtolaispaineesta yhteydessä Valko-Venäjään, mutta keskustelu on ollut perin vähäistä. Valko-Venäjän mukaan rajalla ei ole tapahtunut mitään väärinkäytöksiä.

Liettua on nostanut asian myös esille EU-pöydissä ja ollut yhteydessä myös Frontexiin, Euroopan raja- ja merivartiovirastoon. Näiltä tahoilta Liettua toivoo tukea rajan valvontalaitteiden uudenaikaistamiseksi.

Suomen rajavartiolaitoksen tilanne- ja riskianalyysikeskuksen päällikkö Marko Saareks sanoo, että Liettuan rajahuolet on noteerattu ja niistä on keskusteltu EU-maiden kesken.

– Meillä ei ole näyttöä siitä, että Valko-Venäjä olisi suoranaisesti ohjannut ketään Liettuaan. He ovat muuttaneet toimintaansa siten, että he eivät aktiivisesti estä ihmisten poistumista., Marko Saareks muotoilee.

Kuvassa pakolaisia Turkin Edirnessa 10. maaliskuuta 2020.
EU:n rajavartiolaitokset ovat olleet yhteydessä toisiinsa Liettuan ja Valko-Venäjän rajatilanteen vuoksi. Suomen rajavartiolaitoksen mukaan ei ole näyttöä siitä, että Valko-Venäjä ohjaisi siirtolaisia rajalle. Kuvan pakolaiset ovat Turkin Edirnestä toissa keväältä. Kuva: Tolga Bozoglu / EPA

Rajalle pystytetään telttaleiri

Saareks arvioi, että jos rajarikkeiden määrä entisestään kasvaa Valko-Venäjän Liettuan tai muiden maiden vastaisilla rajoilla, niin Frontexin apu saattaa tulla kysymykseen.

– Silloin muiden maiden rajavartijoista koottuja osastoja voidaan lähettää tukemaan paikallisia viranomaisia.

Liettuan maahanmuttovirastosta kerrottiin uutistoimisto AP:lle torstaina, että rajan läheisyyteen pystytetään telttaleiri majoittamaan yhä useampia saapuvia siirtolaisia.

– Olemme melkein täynnä. Tarvitsemme telttaleirin vastaanottaaksemme siirtolaiset. Uuteen leiriin mahtuu majoittumaan enimmillään 350 henkilöä, Liettuan maahanmuuttoviraston paikallisosaston johtaja Aleksandras Kislovas kertoo AP:lle.

Telttoja käytetään yksinään saapuvien henkilöiden majoittamiseen, kun taas perheet ohjataan sisämajoitukseen, Kislovas kertoo AP:lle.

Vielä keskiviikkona Liettuan varasisäministerin Arnoldas Abramavičiuksen kertoi, että siirtolaispaine rajalla on yhä siedettävä.

– Vastaanottokapasiteetti ei ole vielä ylittynyt. Jos saapujia olisi viikossa vielä 200 lisää, niin joutuisimme miettimään väliaikaista pakolaisleiriä.

Muokattu 10.6.2021 klo 19:32: Lisätty tieto telttaleirin pystyttämisestä, muokattu viimeistä väliotsikkoa.

LUE MYÖS:

Valko-Venäjän vangittu oppositioaktivisti esiintyi itkuisella "tunnustusvideolla" – Isä: Hänet on murrettu

Analyysi: EU:ta syytetään lepsuksi nyrkkeilysäkiksi, mutta pakotteet ovat mainettaan vahvempi leka erityisesti pientä Valko-Venäjää vastaan

Yhdysvallat määrää Valko-Venäjälle pakotteita Ryanair-selkkauksen vuoksi

Konekaappausta ensimmäistä kertaa kommentoinut Valko-Venäjän Lukašenka syyttää "pahantahtoisia länsimaita" maansa mustamaalaamisesta

Suosittelemme