Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Leväluhdan kalmistosta uutta tutkimustietoa: suurin osa löydöistä varmistui naisten luiksi

Isonkyrön Leväluhdan 1500 vuotta vanhoista luista on saatu uutta tutkimustietoa. Entisestä lammesta löytyi takavuosina liki sadan ihmisen luut. Niitä on nyt onnistuttu tutkimaan entistä paremmin uusilla menetelmillä. Nyt varmistui, että haudatut olivat pääasiassa naisia.

Leväluhdan kalmisto Isossakyrössä.
Isonkyrön Leväluhta on nykyään turistinähtävyys. Kuva: Anna Wikman / Yle
Elina Niemistö
Avaa Yle-sovelluksessa

Isonkyrön Leväluhdan kalmiston salaisuuksien verho aukeaa vähitellen. Uusissa luututkimuksissa on vahvistettu, että Leväluhtaan haudattiin pääasiassa naisia.

Oulun ja Helsingin yliopistot tutkivat lonkkaluita, kalloja ja pitkiä luita uusilla menetelmillä. Kävi ilmi, että esimerkiksi lonkkaluista yli 70 prosenttia kuului naisille. Samaa tukivat kallojen ja pitkien luiden tutkimukset.

– On todella tärkeää, että sukupuolijakaumaan saatiin vahvistus perusteellisen osteologisen tutkimuksen avulla. Tosin vasta kattava DNA-tutkimus tulee jatkossa kertomaan yksityiskohtaisen sukupuolijakauman, sanoo projektin johtaja Anna Wessman Helsingin yliopistosta.

Suomen kartta jossa Levänluhdan sijainti lähellä Vaasaa ja Seinäjokea.
Kuva: Annukka Palmén-Väisänen / Yle

Samalla uusimmissa tutkimuksissa todettiin, etteivät Leväluhdan ihmiset olleet erityisen pieniä, vaikka niin on aiemmin arveltu. Nyt heitä verrattiin saman ajan tanskalaisiin.

– Jos verrataan leväluhtalaisten naisten luista saatuja pituusarvioita muiden saman ajan eurooppalaisten keskipituuksiin, niin eivät he suuresti poikkea niistä. Pitkien luiden perusteella Leväluhtaan haudattujen miesten pituus oli kyllä lyhyempi kuin aikalaisilla. Miesten määrä on kuitenkin niin vähäinen, ettei sen pohjalta kannata tehdä suurempia johtopäätöksiä, kertoo puolestaan yliopistonlehtori Heli Maijanen Oulun yliopistosta.

Mysteeri herättää yhä uusia kysymyksiä. Noin vuosien 350–800 aikana haudattiin vähintään sadan ihmisen ruumiit pieneen lampeen nykyisessä Isossakyrössä. Viime vuosina on pyritty selvittämään, ketä he olivat ja miksi heidät haudattiin lampeen. Jo aiemmin on myös hämmästelty, miksi lampeen haudattiin juuri naisia ja lapsia.

Leväluhta on tunnetuimpia esihistoriallisia kalmistoja Suomessa.

Lue myös: Leväluhdan tutkimus saa jatkoa, mutta ratkeaako vesikalmiston arvoitus? Martti Arkkola uskoo, ettei kaikkia luita ole vielä löydetty

Rautakauden kalmistosta löydettiin 75 kiloa luita, mutta kenelle ne kuuluivat? – Leväluhdan tutkija: "Mitä enemmän tuloksia tulee, sen vaikeammaksi menee"

DNA-tutkimus osoitti: Leväluhdan salaperäiset vainajat olivat aikansa taviksia

Suosittelemme