Hyppää sisältöön

Äkkilähdön saaneen kaupunginpuutarhurin puolesta järjestetään mielenilmaus Kotkassa – torille kerätään kasa kiviä

Kotkassa järjestetään mielenilmaus irtisanotun kaupunginpuutarhurin puolesta. Vuoden alussa tehtävässä aloittaneen Marko Pesun työsuhde purettiin koeajalla. Hänen työpanoksensa ei kaupungin mielestä vastannut työlle asetettuja vaatimuksia ja odotuksia.

Kotkan kaupungintalo.
Mielenilmaus aiotaan järjestää keskellä Kotkan kauppatoria sunnuntaina kello 18. Arkistokuva. Kuva: Antro Valo / Yle
Mirjam Tahkokorpi
Avaa Yle-sovelluksessa

Kotkassa aiotaan järjestää mielenilmaus kaupunginpuutarhuri Marko Pesun irtisanomisen takia ja Kotkan kaupungin paremman henkilöstöpolitiikan puolesta.

Mielenilmaus järjestetään sunnuntai-iltana kello 18 Kotkan kauppatorilla. Kukin osallistuja voi viedä pienen kiven Kotkan torin keskelle.

Ensin kiviä oli tarkoitus tuoda Kotkan kaupungintalon alaportaille. Kotkan kaupungintalolla on kuitenkin käynnissä kuntavaalien äänestys sunnuntaina kello 20:een asti. Palautteen vuoksi järjestäjä päätti vaihtaa paikkaa turvallisuusnäkökulmien ja vaalirauhan takia.

Mielenilmauksen järjestäjä Heljä Halinen kertoo Facebookissa, että kyseessä on pieni rauhanomainen ele avoimemman henkilöstöpolitiikan puolesta Kotkassa.

– Johtaminen on vastuullinen palvelutehtävä, hän kirjoittaa julkaisussa.

Mielenilmaukseen osallistujia pyydetään hakemaan kivet pois viimeistään maanantaina virka-ajan päätyttyä.

Pikainen lähtö

Kotkan kaupunki purki kaupunginpuutarhuri Marko Pesun työsuhteen torstaina. Irtisanomisen syynä oli se, että uuden kaupunginpuutarhurin työpanos ei vastannut työlle asetettuja vaatimuksia ja odotuksia.

Kaupunki järjesti torstaina kuulemistilaisuuden Pesun työsuhteen purkamisesta.

Kuulemistilaisuuden kutsussa sanottiin, että kaupunginpuutarhurilta on puuttunut kokonaisnäkemys puistotoimen suunnittelusta ja suunnittelutiimin vetämisestä. Hän ei myöskään osannut tarpeeksi käyttää suunnittelussa tarvittavia tietokoneohjelmia.

Kotkan kaupunginpuutarhuri Marko Pesu pyökkimetsässä.
Kotkan kaupunginpuutarhuri Marko Pesu sai potkut ennen kuuden kuukauden koeajan päättymistä. Arkistokuva. Kuva: Mårten Lampén / Yle

Kuulemistilaisuuden jälkeen kaupunginpuutarhuri palasi jatkamaan työtehtäviään. Noin tuntia myöhemmin kaupunki ilmoitti julkisessa tiedotteessa purkavansa Pesun työsuhteen.

Lue lisää: Moitteet saanut kaupunginpuutarhuri palasi kuulemisesta töihin Kotkassa – tunnin kuluttua työsuhde purettiin: "Minut on heitetty sananmukaisesti pihalle"

Marko Pesu palkattiin Kotkaan kaupunginpuutarhuriksi, kun useita palkittuja puistoja suunnitellut Heikki Laaksonen jäi eläkkeelle.

Pesu aloitti tehtävässä tämän vuoden alussa. Hänellä oli potkujen aikaan meneillään työsopimuksen mukainen kuuden kuukauden koeaika, jolloin työsopimuksen voi purkaa ilman erityisen painavaa syytä ja ilman irtisanomisaikaa.

Suosittelemme sinulle