Vanhuspalvelujen parantamisen tarve tuli erityisen näkyväksi alkuvuodesta 2019. Niinpä Juha Sipilän (kesk.) (siirryt toiseen palveluun) hallitus käynnisti vähän ennen 2019 eduskuntavaaleja vanhuspalvelulain uudistamisen. Työn piti kattaa koko vanhuspalveluiden kokonaisuus.
Toisin kuitenkin kävi. Hoitajamitoituksesta säädettiin jo vuonna 2020, koska perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulla (sd.) oli poliittista syistä kiire irrottaa mitoitus omaksi hankkeekseen. Oppositiokansanedustaja Kiurun kevään 2019 lupaukset hoitajamitoituksen nopeasta ratkaisusta oli eduskuntavaalien jälkeen lunastettava.
Nyt on päästy uudistuksen kakkosvaiheeseen. Siinä rohkea, vanhan ihmisen palveluja merkittävästi parantava uudistus jää edelleen tekemättä.
Seuraavana remontoidaan kotihoitoa
Lausunnolle lähtevällä lakipaketilla halutaan parantaa kotihoidon riittävyyttä ja laatua. Vanhan ihmisen pitäisi saada ne palvelut, jotka hänelle on palvelupäätöksessä luvattu.
Luulisi olevan itsestään selvää, että jos kunta arvioi palvelutarpeen, tekee asiakassuunnitelman ja päätöksen saatavista palveluista, se tarkoittaisi, että palvelut myös saa. Näin ei arjessa kuitenkaan ole. Siitä huolimatta, että jo nykylainsäädäntökin sitä edellyttää.
Niinpä lakiluonnoksessa painotetaan entistä vahvemmin sitä, että luvatut palvelut pitää saada.
Huoli kasvavan vanhusväestön palveluista olisi pitänyt näkyä päätöksenteossa kauan sitten.
Mutta silti vanhoille ihmisille ei edelleenkään ole tulossa samanlaista subjektiivista oikeutta palveluihin kuin lapsiperheillä on.
Subjektiivisella oikeudella tarkoitetaan sitä, että kunnalla on ehdoton velvollisuus järjestää palvelu, mikäli ihminen täyttää laissa määritellyt myöntämisedellytykset.
Lakipaketissa painotetaan myös sitä, että oikeanlaista henkilöstöä on oltava iäkkäiden palvelutarvetta vastaava määrä. Unohtamatta sitä, että johtajan on tuettava työntekijöiden hyvinvointia.
Jatkossa kuntia myös velvoitettaisiin järjestämään kotihoitoa vuorokaudenajasta riippumatta. Eli niissä kunnissa, joissa ei vielä ole yöaikaista kotihoitoa saatavilla, sitä olisi järjestettävä.
Lakipaketilla halutaan myös lisätä henkilöstön riittävyyden, palvelujen laadun ja asiakastyytyväisyyden seurantaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) nykyisen seurannan lisäksi sitä velvoitettaisiin toteuttamaan myös valtakunnallinen asiakastyytyväisyyskysely joka toinen vuosi.
Laki sanoo, että lakia pitää noudattaa
Käytännössä uudet säännösehdotukset sanovat siis entistä painavammin, että jo aiemmin säädettyjä pykäliä pitää noudattaa. Eli vanhalle ihmiselle luvattu kotihoidon puolituntinen ei saisi olla viittätoista minuuttia niin kuin se nyt liian usein on.
Ympärivuorokautisen hoidon kaltaista hoitajamitoitusta on kotihoitoon vaikea tehdä. Kotihoidon asiakkaat, heidän tilanteensa ja palvelutarpeensa vaihtelevat paljon enemmän kuin ympärivuorokautisessa hoidossa. Lakiluonnoksessa ei ole numeerista hoitajamitoitusta kotihoitoon.
Hoitajien määrää ei voi siis samalla lailla laskea kuin ympärivuorokautisessa hoidossa.
Iso huoli on hoitajapula.
Sen sijaan THL voinee joskus tulevaisuudessa seurata iäkkäiden palvelupäätöksissä olleita tunteja, niiden toteutumista ja työntekijöiden määrää ajantasaisemmin kuin nyt.
Tämä kuitenkin edellyttää tiedonkeruun ja tietojärjestelmien merkittävää kehittymistä - eli sitä saadaan vielä odottaa.
Tärkeitä ovat myös THL:lle suunnitellut säännölliset asiakaskyselyt. Vihdoinkin myös vanhoilta ihmisiltä itseltään kysytään, mitä he ajattelevat palveluistaan.
Ajantasaisempi seuranta ja asiakaskyselyt voivat parantaa kotipalvelujen saatavuutta, koska seurannalla voidaan tehdä näkyväksi ilmeiset puutteet.
Hyvää kotihoitoa uhkaa raha ja hoitajapula
Monet lakiluonnoksen ehdotuksista ovat kannatettavia. Silti, vaikka esitys tällaisena toteutuisikin, on vaikea sanoa kuinka paljon arki muuttuu, vai muuttuuko juuri mikään.
Ensinnäkin kysymys on rahasta. Kunta, tai sote-uudistuksen toteutuessa hyvinvointialue päättää, paljonko se käyttää rahaa vanhuspalveluihin.
Jos rahasta on puute, on suuri riski, että vanhan ihmisen palvelujen tarve määritellään sen perusteella, mihin kunnalla on varaa – ei sen perusteella, mitä ihminen oikeasti tarvitsee.
Silloin on melkein yhtä tyhjän kanssa, että ihminen saa palvelupäätöksen mukaiset palvelut. Jos päätöksessä palveluja on liian vähän tarpeeseen nähden.
Toinen iso huoli on hoitajapula. THL:n alkuvuodesta julkaistun kuntakyselyn mukaan yli puolella kunnista oli ajoittaisia ongelmia palkata sekä lähi- että sairaanhoitajia.
Erityisesti hoitajia on löydettävä lisää ympärivuorokautiseen hoitoon lähivuosina, jotta hoitajamitoituslain kirjain täyttyisi.
Jo tänä vuonna on palkattava satoja hoitajia, jotta mitoitus nousee 0,55:stä 0,6:een.
Vuoden 2022 alusta asiakasta kohden on oltava 0,6 työntekijää.
Täysimääräisesti laki tulee voimaan vuoden 2023 huhtikuun alusta. Silloin mitoituksen pitää olla vähintään 0,7 työntekijää asiakasta kohti. Tämä kaikki tarkoittaa, että hoitajia on löydettävä tuhansia. Hoitajavaje on mitoituksen noston vuoksi lähes 5000 hoitajaa.
Vanhoille ihmisille ei edelleenkään ole tulossa samanlaista subjektiivista oikeutta palveluihin kuin lapsiperheillä on.
Ja vielä pahempi rekrytointiongelma voi olla tulossa. Hoitajamitoituslakia tehtäessä arvioitiin, että tämän vuosikymmenen lopulla tarvitaan 30 000 hoitajaa lisää.
Juuri julkaistun Jyväskylän ja Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan vuonna 2015 vanhushoidon työntekijöistä 39 prosenttia kertoi harkinneensa vakavasti työnsä lopettamista. Vuonna 2005 tehdyssä kyselyssä vastaava osuus oli 26 prosenttia. Muutos on huomattava.
Erityisen voimakkaasti lopettamisaikeet ovat yleistyneet juuri kotihoidossa. Tutkijatohtori Lina Van Aerschot sanookin, että ellei vanhustyön kuormittavuuteen puututa, vanhustyöhön ei saada työntekijöitä eikä ikääntyneiden hoitoa pystytä järjestämään.
Ikääntymistä ja hoivan tarpeen kasvua ei oteta meillä edelleenkään tosissaan
Vanhuspalvelujen tilannetta Suomessa voi kuvata erikoiseksi. Huolen kasvavan vanhusväestön palveluista olisi pitänyt näkyä päätöksenteossa kauan sitten. Poliitikoilta on kuitenkin vuodesta toiseen puuttunut kokonaisnäkemys – tai tahto.
Tällä hetkellä 75-vuotta täyttäneitä on Tilastokeskuksen mukaan lähes 550 000. Vuonna 2030 75-vuotta täyttäneitä arvioidaan olevan vajaa 800 000.
Lisäksi on hyvä muistaa, että kotihoidon saatavuus ja laatu koskettaa todella monia. Ympärivuorokautisessa hoidossa iäkkäitä on nyt noin 50 000, kotihoidon piirissä vuoden aikana noin 200 000.
Vanhoille ihmisille ei edelleenkään ole tulossa samanlaista subjektiivista oikeutta palveluihin kuin lapsiperheillä on.
Kotihoidosta ja ympärivuorokautisesta hoidosta olisi pitänyt säätää yhtaikaa ja kokonaisuutena. Nyt uhkakuva, että ympärivuorokautisen hoidon lakiin kirjoitettu hoitajalisäys vie henkilökuntaa kotihoidosta on todellinen. Pahimmillaan se voi aiheuttaa kotihoidon kurjistumista entisestään.
Lopulta on kysymys siitä, miten arvostamme vanhuutta ja vanhoja ihmisiä. Halutaanko vanhuspalvelut saattaa sellaiselle tasolle, jolla toivoisimme itseämme hoidettavan, vai ajatellaanko, että vanhat ihmiset ovat ongelma, jonka aika hoitaa.
Ja kyllä aika hoitaa – mutta tavalla, jota emme itsellemme toivoisi.
Lisää aiheesta:
voit keskustella aiheesta 17.6. klo 23.00 asti.