Etelä-Lapissa Ranualla on hyvät hillamaat, ja siellä muutamat henkilöt hankkivat merkittävät tulot hilloilla. Hannu Petäjäjärvi on perehtynyt asiaan perusteellisesti. Hän ei myy hillojaan normihinnoilla.
– Myyn etelään yksityisille, niin siinä se on kahdenkympin paikkeilla se hinta kilolta, Petäjäjärvi laskee.
Hillastaminen voi olla raskasta rämpimistä hyttysten seassa. Ranualainen hillayrittäjä Reijo Sääskilahti sanoo, että osaavalle ja ahkeralle poimijalle hillasuo on hyvä kesätyöpaikka.
– Äkkiä se kymppitonni tulee kuukaudessa, Sääskilahti sanoo.
Luonnonmarjojen myynnistä saatu tulo on verovapaata, jos ne myy ne itse.
Näköpiirissä on jälleen hyvä hillavuosi, sillä kukinta ja pölytys onnistuivat. Vielä ei hillasadosta voi olla kuitenkaan täysin varma.
Sääskilahti on tottunut seuraamaan sadon kypsymistä. Hän muistelee, että vuodet 2013, 2017 ja viime vuosi olivat hyviä kesiä.
– Kaksi hyvää vuotta voi olla myös peräkkäin.
Pölytys on kaiken a ja o
Reijo Sääskilahti ostaa hilloja poimijoilta ja myy niitä eteenpäin. Hän tarkkailee muutamaa hillasuota Ranualla. Ne eivät ole erityisen hyviä hillasoita.
– Jos niille näyttää tulevan hilloja, niin niitä tulee muuallekin.
Nyt näyttää hyvältä, mutta kaikki on kuitenkin vielä epävarmaa. Monta asiaa pitää Sääskilahden mukaan lonksahtaa kohdalleen. Hän arvioi, että kukinta ja pölytys ovat onnistuneet hyvin.
– Kaiken a ja on, että pölytys onnistuu. Sitten kun hilla on tupella, niin silloin voidaan ennustaa, millainen sato on tulossa.
Tämän viikon rankkasade ei hillastajien onneksi aiheuttanut suurta vahinkoa, koska hilla ehti kukkia jo Etelä-Lapissakin. Erikoistutukija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta arvioi, että sateet saattavat vain paikoitellen pienentää satoa.
– Kova sade ja tuuli voivat irrottaa terälehtiä hillankukasta, jolloin pölyttäminen ei onnistu. Jos kovat sateet tulevat, kun kukinta on jo ohi, niin ei se enää sitten haittaa, Peltola sanoo.
Tarjonta vaikuttaa hintaan
Hillakilon hinta vaihtelee tarjonnan mukaan. Petäjäjärven saamaan kahteenkymppiin on vaikea päästä.
Sääskilahti muistelee, että viime vuonna Ranualla aloitettiin kymmenellä eurolla, ja myöhemmin se nousi 13 euroon.
– Sitten, kun sitä alkoi tulla paljon se putosi takaisin sinne kymmeneen euroon.
Rainer Peltola näkee, että tällä tietoa hillavuodesta on tulossa hyvä, mutta erinomaisesta ei uskalla vielä puhua.
– Jos toivoisi samanlaista hillavuotta kuin viime vuonna, niin kyllähän se vähän kohtuutonta olisi, mutta hilla on kukkinut nyt ihan mukavasti, Peltola sanoo.
Voit keskustella aiheesta perjantaihin kello 23 saakka.
Juttua korjattu 18.6.2021 kello 8.19 Haastateltavan nimi on Hannu Petäjäjärvi, ei Pesäjärvi kuten jutussa aiemmin kerrottiin.
Lue myös: