Noin kolmasosa Suomeen ja Ruotsiin muuttaneista iranilais- ja irakilaistaustaisista miehistä oli kokenut kidutusta kotimassaan, selviää tuoreesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Ruotsin Punaisen Ristin korkeakoulun tutkimuksesta.
Tutkijat vertasivat kidutettujen ja muita järkyttäviä kokemuksia kokeneiden miesten terveyttä ja hyvinvointia. He havaitsivat kidutuskokemusten olevan yhteydessä esimerkiksi ahdistus- ja masennusoireisiin sekä huonommaksi koettuun terveyteen ja elämänlaatuun.
– Tutkimuksemme mukaan kidutetut myös kokivat itsenä useammin yksinäisiksi, ja heillä oli enemmän syrjintäkokemuksia ja vammoja, kertoo THL:n erikoistutkija Ferdinand Garoff.
THL:n tutkimuspäällikkö Anu Castanedan mukaan kidutettu voi kokea tapahtumista häpeää ja syyllisyyttä.
– Menneiden tapahtumien vuoksi hänen voi olla vaikea luottaa viranomaisiin tai terveydenhuollon ammattilaisiin, mikä voi vaikeuttaa avun hakemista ja saamista, Castaneda sanoo.
Kidutustrauma voi aiheuttaa monentasoisia psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia ongelmia, jolloin myös hoito vaatii usein moniammatillista lähestymistapaa.