Manse PP voitti avausjakson kolmella sisävuorolla. Voittojuoksun toi harhaheitolla kotipesään kirmannut Topias Lilja. Lauri Kivinen ja ulkokentällä taukoon mennessä viisi paloa heittänyt lukkari Juha Puhtimäki vastasivat muista tamperelaisten avausjakson juoksuista kotiuttajina.
KPL:n toisen jakson voittojuoksun sivalsi kolmannessa vuoroparissa Janne Kivipelto, jonka ykkösrajanäpäys Tuomas Tuohisaaren eteen oli liki ottamaton pallo.
Kivipelto sai lopulta koko katsomon hyppimään tasajalkaa iskettyään supervuoroparin avaavalla kahden palon ajolähdössä viimeisen lyöntinsä laakana yli vieraiden kolmoskoppari Topias Liljan. Kolmen juoksun höysteenä tullut kunnari (1+3) oli 31-vuotiaan Kivipellon pääsarjauran seitsemäs.
– Joskus onni kääntyy. Polttolinja tuli niin eteen, ettei selkeää paikkaa haastepallon lyömiseen ollut. Kyllähän se sytyttää pelaamaan, kun vastaan tulee tahrattomalla tilillä oleva kärkijoukkue, Kivipelto kommentoi.
Koplasta palkittiin lukkari Kivipelto (7 kärkilyöntiä/8 yritystä) ja kauden ensimmäisen ottelunsa kasvattajaseurassaan pelannut viime kauden manselainen Jasperi Luoma (5/5).
Mansen terävimmät olivat 1+2 juoksua lyönyt lukkari Puhtimäki (7/8) ja polttaja Tuomas Jussila (7/8).
Vimpeli komeilee sarjakärjessä
Koskenkorvan Urheilijat ei saanut laihaan pistesaaliiseen lisäystä hävittyään Ilmajoella vierailleelle Vimpelin Vedolle 0–2 (2-7, 2-3).
Matias Rinta-aho ja Janne Mäkelä löivät avausjaksolla vieraille kolme juoksua mieheen. Veto hoiteli toisen jakson nimiinsä kolmellakin sisävuorolla, kun yksi Mikko Kanalan ja kaksi Perttu Ruuskan tuomaa juoksua olivat isännille liikaa.
Koskenkorvan sitkeimmät olivat kaksi juoksua kolmesta kotiutuspaikastaan lyönyt jokeri Petteri Kortelainen (2/5) ja tyhjän kentän kunnarin kumauttanut ykköskärki Otto Kauppinen (6/11).
Vedosta erottuivat neljä juoksua lyönyt sieppari Rinta-aho (6/7) ja kakkoskärjessä kertaalleen kotiuttanut koppari Veli-Pekka Yli-Hirvelä (2/6).
Pesäkarhut ja Manse PP kotivoittajat
Pesäkarhut jatkoi voittojen tiellä 2–0-potilla myös kauden viidennessä ottelussaan ja nousi Jyväskylän Kirittärien rinnalle 14 sarjapisteeseen.
Lappeenrannan Pesä Ysit, jolle peli oli vasta kauden toinen, sinnitteli Porissa yli 700 katsojan edessä vielä avausjakson ja hävisi sen 1–2, mutta toisella jaksolla tuli tukkaan peräti 0-12. Pesäkarhut vei kolmostilanteet kamppailussa 26–2.
Pesäkarhuista esillä olivat Kaisa-Maija Rosvall (1+2/2), Susanna Puisto (4/0), Riina Korkiamäki (2/2), Minttu Vettenranta (2/0), Eveliina Tuominen (1/3) ja Henna Nurmi (0/4).
Naisten Superpesiksen toisessa ottelussa Manse PP kaatoi Seinäjoen Maila-Jussit kotiutuslyöntikilpailussa 2–1 (2-3,6-5,1-1,2-1). Tamperelaisten ensimmäinen kolmen pisteen voitto on vielä saamatta neljän pelatun ottelun jälkeen.
Manse PP:n Virpi Hukka ja Maila-Jussien Anna Honkala onnistuivat kotiutuksissaan sekä supervuorossa että kotiutuskilpailussa. Kotijoukkueen ratkaisusta vastasi lopulta superjokeri Henna Suominen, jonka vastustamaton kumura pamahti kenttään.
– Oli tasainen kamppailu, hyvä esitys varmasti molemmilta. Ei auta kuin kehittyä vielä tästä ja hakea seuraavalla kerralla voitto kotiin, tuumi Maila-Jussien Anna Honkala.