Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Bland nousi Henleyn rinnalle johtoasemiin golfin US Openissa

Kärkikaksikon yhteistulos on kahden kierroksen jälkeen -5.

Richard Bland puttaa.
Richard Bland nousi toisella kierroksella jaetulle kärkipaikalle.
Jonne Niemeläinen,
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaksi yllätysnimeä pääsee johtopaikalta golfin miesten Yhdysvaltain avoimen mestaruuskilpailun toiselle puoliskolle. Kahden kierroksen jälkeen johtopaikkaa jakavat Englannin Richard Bland ja Yhdysvaltain Russell Henley.

Kaksikko on yhteistuloksessa 137 lyöntiä (-5). Miesten kauden kolmas arvoturnaus pelataan Kalifornian La Jollassa, lähellä San Diegoa.

– Pelini tuntuu hyvältä. En ole aiemmin ollut tällaisessa asemassa major-kilpailussa. Luulen, että opin paljon, mitä sitten jatkossa tapahtuukin, Henley kommentoi.

Bland osoittaa onnistumisellaan, että lajin menestys ei ole iästä kiinni. Toukokuussa hän voitti 48-vuotiaana ensi kertaa Euroopan-kiertueella oltuaan ykkönen kuululla Belfryn kentällä ja nyt hallitsee kalifornialaiskentän metkut.

– Avauslyöntini ovat olleet kohdallaan viimeiset viisi kuusi viikkoa. Se on avainasemassa, jos yrittää taistella hyvistä sijoituksista US Openissa, Bland kommentoi.

Voittaessaankaan Bland ei olisi kauden vanhin major-voittaja, sillä Yhdysvaltain Phil Mickelson valtasi PGA-ammattilaisjärjestön mestaruuden toukokuussa 50 vuoden iässä. US Openia Mickelson jatkaa 30. sijalta.

Wolff kaipaa peiton alle

Kolmantena kisassa ovat Etelä-Afrikan Louis Oosthuizen ja yhdysvaltalainen Matthew Wolff, kummatkin lyönnin päässä kärjestä. Oosthuizen on vuoden 2010 Britannian avoimen mestaruusturnauksen voittaja ja Wolff yllätyskakkonen viime vuoden US Openista. Wolff palasi golfkentille parin kuukauden tauolta kaivattuaan irtiottoa lajista henkisten ongelmien takia.

– Vaikka pelasin hyvin, halusin vain pysyä peittojen alla. Halusin olla siellä, missä oloni on mukava, en parrasvaloissa, Wolff kommentoi, mutta oli iloinen toipumisen askelistaan.

Mestaruutta puolustava voimalyöjä Bryson DeChambeau on kahden kierroksen jälkeen 13. sijalla.

Kilpailussa ei ole suomalaisia. Mikko Korhosella olisi ollut kisaan paikka, mutta hän jätti sen käyttämättä.

– Tämä pelaaminen ja kaikki säätäminen koronan kanssa on ihan tarpeeksi stressaavaa hommaa täällä Euroopassakin, Korhonen kommentoi kesäkuun alussa.

Tilanne 36/72 reiän jälkeen:

1) Richard Bland ENG 70+67 -5
1) Russell Henley USA 67+70 -5

3) Louis Oosthuizen RSA 67+71 -4
3) Matthew Wolff USA 70+68 -4

5) Bubba Watson USA 72+67 -3
5 Jon Rahm ESP 69+70 -3

7) Kevin Streelman USA 71+69 -2
7) Mackenzie Hughes CAN 73+67 -2
7) Xander Schauffele USA 69+71 -2

Lue myös:

Pimeys keskeytti golfin US Openin avauskierroksen, Henley ja Oosthuizen jakavat kärkisijaa

Suosittelemme sinulle