"Ryan Crouser työnsi kuulantyönnön maailmanennätykseksi 23,xx."
Yleisurheilua tarkalla kammalla perkaavissa medioissa kyseinen lauseenparsi on ollut juttuaiheiden listalla kauan. Itse asiassa lähes viisi vuotta.
Yhdysvaltalainen Crouser nousi kansainvälisiin otsikoihin 1. heinäkuuta 2016, kun hän työnsi ensi kertaa yli 22 metrin Eugenessa maansa mestaruuskisoissa.
Yliopistouransa vastikään paketoineen 23-vuotiaan saavutus noteerattiin, koska kaikilta työntäjiltä koko kauden aikana nähdyt 22-metriset pystyi tuolloin laskemaan yhden käden sormilla.
Samainen Eugene, tosin uusittu stadion, oli 18. kesäkuuta 2021 näyttämönä, kun Crouser työnsi maansa mestaruuskisoissa uusiksi ME-lukemiksi 23,37.
Tulos herättää varmasti monenlaisia tuntemuksia – ja hyvästä syystä.
Historia taakkana
Crouserin ennätys rikkoi maanmiehensä Randy Barnesin nimissä olleen ME:n 23,12. Sen Barnes työnsi Kaliforniassa 20. toukokuuta 1990.
31 vuotta on pisin aika mitä tulee miesten kuulantyönnön ME:n elinikään. Ylivoimaisesti pisin. Toiseksi pisin putki kuuluu yhdysvaltalaiselle Ralph Roselle, jonka 15,54 on historiankirjoissa lajin ensimmäinen ME. Vuonna 1909 Kaliforniassa nähty työntö kesti – ensimmäisen maailmansodankin avittamana – maailmanennätyksenä lähes 19 vuotta.
Barnes sai paistatella ennätysmiehenä peräti viitenä vuosikymmenenä, mikä aiheutti lajipiireissä ristiriitaisia tunteita. Barnes kärysi anabolisista steroideista elokuussa 1990 eli kaksi kuukautta ME-työntönsä jälkeen. Toinen käry vuonna 1998 poiki elinikäisen kilpailukiellon.
Barnesin aikalaisista hänen kantapäillään tilastoissa ovat DDR:n Ulf Timmermann ja Italian Alessandro Andrei. Pakitustyylillä rautapalloa paiskoneesta, ME-miehen statuksesta nauttimaan päässeestä kaksikosta Timmermann tunnettiin varmimpana yli 22 metrin työntäjänä, Andrei puolestaan ei päässyt koskaan Italian ulkopuolella edes metrin päähän ennätyksestään 22,91.
Vaikka antidopingtyö koitui Barnesin ja esimerkiksi koko vuoden 1992 Barcelonan olympialaisten mitalikolmikon Mike Stulcen, Jim Doehringin ja Vjatsheslav Lyhon kohtaloksi, verkkoon olisi jäänyt vonkale jos toinenkin, mikäli nykyisin pelotteena toimivat pakastin ja näytteiden uudelleenanalysointi olisivat olleet antidopingviranomaisten käytössä.
Niin Crouser kuin muut nykytyöntäjät ovat kukin vuorollaan joutuneet ottamaan kantaa d-aiheeseen, kun lajin taso on palannut 1980–1990-luvun hurjiin vuosiin – ja painellut ohi.
Tätä taustaa vasten ei ole ihme, mikäli ensiajatus Crouserin ME:stä saattoi olla dopinginkatkuinen.
Tulokset tukena
Crouser poikkeaa kuitenkin takavuosien työntäjistä monessa merkittävässä mielessä. Jos ennen yhdysvaltalaistyöntäjien tulokset tapasivat pudota Atlantin-ylilennolla Eurooppaan vähintään metrillä, Crouserin mitat ovat pysyneet samoina maasta ja maanosasta riippumatta.
Crouser on myös pommittanut päälle 22 metrin työntöjä yhteensä 134 kappaletta, kun kakskakkosten määrässä toisena olevalla Timmermannilla niitä löytyy 32. Pelkästään koronakaudella 2020 Crouser pukkasi 36 kertaa päälle 22 metrin, ja tämän kauden saldo on toistaiseksi 29 ylitystä.
Kun huomioidaan myös ennätyksen tasainen kehitys vuosina 2016–2021 ja että Crouser on varmuudella kuulunut lajinsa testatuimpiin urheilijoihin, ME:n siirtyminen hänen nimiinsä oli monen papereissa vain ajan kysymys.
ME-uutinen lähenteli jopa antiuutista, mikä on seurausta Crouserin vuosia jatkuneesta ennätysjahdista. Vuoden 2016 Rio de Janeiron olympialaisten jälkeen jokainen kisajärjestäjä on voinut markkinoida Crouseria hyvällä omallatunnolla relevanttina ME-yrityksenä. Vasta Rion jälkeinen kilpailu numero 65 realisoi odotuksen.
ME-tulosten vetovoimaan kuuluu jossain määrin yllätyksellisyys, mutta Crouserin tapauksessa kyse oli jopa yleisurheiluhistorian budjetoiduimmasta ennätyksestä.
Tätä taustaa vasten ensimmäinen ME:n tuoma päähänpisto saattoi olla lyhykäisyydessään: vihdoin.
Ero takavuosiin valtava
Jos urheilija tekee maailmanennätyksen Timanttiliigassa, Kansainvälinen yleisurheiluliitto pulittaa suorituksen tekijälle 50 000 Yhdysvaltain dollaria eli reilut 42 000 euroa. MM-kisoissa potti tuplaantuu.
Koska Crouser teki ME:n Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa, yleisurheilupamppujen kukkaronnyörit pysyvät kiinni. Crouserin pääsponsori Nike pitää kuitenkin huolen, että mörssärille on luvassa tuhdihko bonus.
Summa on silti murusia verrattuna siihen, millaista palkkaa esimerkiksi amerikkalaisen jalkapallon pelaajat nauttivat lajin pääsarjassa NFL:ssä.
Yleisurheilupiireissä onkin ehditty usean kerran huokaista helpotuksesta, että NFL-seura Indianapolis Coltsin kiikarissa ollut 201-senttinen ja 140-kiloinen Crouser valitsi yliopistovuosiensa jälkeen kuulantyönnön jenkkifutisuran sijaan. Vastaavassa tilanteessa moni on valinnut toisin.
Crouser on kuulantyönnön uuden aikakauden ihannetapaus. Kun vielä 1990-luvulla kaikki kaksimetriset ohjattiin automaattisesti pakitustyyliin, Crouser ja muut jättiläiset saattavat nykyisin kuulan ilmaan pyörähdystyylillä, mikä antaa edellytykset aiempaa pidempiin työntöihin. Tämä on pantu merkille laajalti: vuonna 2019 maailmantilaston top 50:ssä enää vain kaksi työntäjää piti kiinni klassisesta pakituksesta.
Kuulantyöntöpiirit ovat saaneet nauttia Crouserista nyt viisi vuotta, mutta seuraavaksi mielenkiinto kohdistuu siihen, toteuttaako 28-vuotias yhdysvaltalainen uhkauksensa ja vaihtaa lajia? Vuonna 2017 Crouser kertoi Ilta-Sanomille (siirryt toiseen palveluun) vaihtavansa kuulantyönnön kiekonheittoon, mikäli hän rikkoo maailmanennätyksen ennen Tokion olympialaisia.
Varmaa on, että kiekossa Crouserilla riittäisi vielä tavoiteltavaa. Hänen nykyinen ennätyksensä 63,90 kun ei ole edes perheen sisäinen ennätys. Isä Mitch Crouser heitti 67,22 vuonna 1985 – ja missäpä muualla kuin Eugenessa.
Lue lisää: