Juha-Pekka Vähä ojentaa sukeltajalle laatikon, jonka sisällä on vuosia kestäneen luonnonsuojelutyön tulos.
Laatikossa on erittäin uhanalaisen jokihelmisimpukan eli raakun poikasia. Ne ovat nyt noin viiden millimetrin mittaisia. Täällä Mustionjoella, Raaseporin Åmineforsissa sijaitsee Suomen eteläisin raakkuesiintymä.
Juha-Pekka Vähän mukaan esiintymä olisi kadonnut kokonaan muutamassa vuosikymmenessä, ellei asialle olisi tehty jotain. Viisi vuotta sitten raakkuja oli tässä joessa pari tuhatta, nyt enää noin 1 200. Vähä toimii alueellisen vesiensuojeluyhdistyksen Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n hankepäällikkönä.
– Raakut eivät ole lisääntyneet täällä 50–70 vuoteen. Siksi tavoitteena on nyt tuottaa tänne uusi raakkusukupolvi, Vähä kertoo.
Laatikossa matkustavat puolen senttimetrin pituiset raakun poikaset ovatkin ehtineet jo elää hyvin vaiherikkaan elämän. Mutta aivan ensimmäiseksi piti pelastaa lohet.
Raakun toukka elää lohikalan kiduksilla
Tärkein syy raakkujen lisääntymisen epäonnistumiseen on lohikalojen katoaminen Mustionjoesta.
Jokeen tehdyt padot ja muut vaellusesteet ovat estäneet lohien nousemisen jokeen, ja Vähän mukaan viimeistään vuonna 1956 rakennettu voimalaitos katkaisi kalojen kulkutiet täydellisesti.
Raakut puolestaan eivät voi lisääntyä ilman lohta ja taimenta. Ne elävät lohen tai taimenen kiduksella toukkavaiheen ajan, eli käytännössä ensimmäisen elinvuotensa. Sen jälkeen ne pudottautuvat noin puolen millimetrin mittaisena joen pohjalle ja aloittavat itsenäisen elämän.
Jos halutaan pelastaa raakut, täytyy siis ensin pelastaa lohet.
Viitisen vuotta sitten vesistön taimenista kerättiin yhdistelmäkanta, jota vietiin viljeltäväksi Laukaan kalanviljelylaitokselle.
– Tänä keväänä ensimmäiset Karjaanjoen vesistön taimenenpoikaset istutettiin tänne raakkujen kaveriksi, Vähä kertoo.
Ja nyt raakuille on tehty samankaltainen pelastusoperaatio kuin Karjaanjoen vesistön taimenille.
Kasvatuskoti Norjassa
Viisi vuotta sitten sukeltajat keräsivät joen pohjasta huonokuntoisia, vanhoja raakkuja, jotka siirrettiin kuntoutukseen Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalle.
Kaksi vuotta kestänyt huolenpito, ruokinta ja puhdas vesi tuottivat tulosta: syksyllä 2018 raakut tuottivat glokidium-toukkia.
Toukat kasvoivat talven yli lohien ja taimenten kiduksilla, kunnes ne aloittivat itsenäisen elämänsä pikkuruisina simpukoina heinäkuussa 2019. Konnevedeltä pikkusimpukat lähetettiin kahdeksi vuodeksi Norjan Austevollin kasvatuslaitokseen.
Sieltä poikaset kiikutettiin takaisin kotimaahan, ja nyt sukeltaja ottaa vastaan muovilaatikon, josta poikaset vapautetaan kotijokeensa.
Edessä vielä monta vaaran paikkaa
Raakkujen kasvatus ja palautus on osa mittavaa suojeluprojektia, jossa rakennetaan kalateitä ja kunnostetaan, jokia, järviä, kosteikkoja ja soita. Freshabit-hanke (siirryt toiseen palveluun) kestää seitsemän vuotta ja sen budjetti on 20 miljoonaa euroa.
Mikä tekee jokihelmisimpukasta kaiken tämän suojelutyön arvoisen?
Juha-Pekka Vähä listaa kolme syytä. Lajin säilyminen on tärkeää luonnon monimuotoisuuden kannalta. Laji on myös tärkeä indikaattori ja lippulaivalaji vesien suojelemis- ja kunnostustyölle.
Lisäksi jokihelmisimpukoilla on erikoinen ominaispiirre, joka hyödyttää muuta luontoa.
– Simpukat suodattavat vettä. Yksi raakku suodattaa noin 50 litraa vettä vuorokaudessa, eli ne ovat kuin luonnon oma puhdistuslaitos ja siksi tärkeä laji.
Nyt tehty palautus kaksinkertaistaa Mustionjoen jokihelmisimpukkakannan määrän ja antaa siten toivoa populaation tulevaisuudelle. Raakku on kuitenkin lisääntymiskykyinen vasta noin 20 vuoden iässä ja sitä ennen on vielä monta vaaraa tiellä.
Juha-Pekka Vähän mukaan odotukset ovat joka tapauksessa korkealla, koska jo aiemmin tehdyssä pienimuotoisessa kokeilussa valtaosa kasvatetuista raakuista selvisi hyvin luonnossa.
– Ainahan niitä myös kuolee ja luonto korjaa omansa, mutta uskomme että tästä uudesta sukupolvesta ainakin osa selviytyy.
Voit keskustella aiheesta maanantaihin 28. kesäkuuta kello 23:een saakka.
Lue seuraavaksi: