Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Neljää henkilöä kiellettiin äänestämästä, väittää oikeusasiamiehelle tehty kantelu – vaalilautakunta kiistää: "Päättivät itse, etteivät äänestäkään"

Tämän vuoden kuntavaaleista tehtiin seitsemän kantelua oikeusasiamiehen kansliaan. Näistä kaksi liittyy äänestäjän tunnistamiseen. Kotkan Karhuvuoresta tehdyssä kantelussa tekijä ei halua syyllistää vaalilautakuntaa, vaan epämääräistä ohjeistusta.

Äänestyslipun leimaus.
Oikeusasiamiehen kansliaan tuli seitsemän kantelua kuntavaaleista. Arkistokuvassa leimataan äänestyslippua. Kuva ei liity kanneltuihin tapauksiin. Kuva: Kari Saastamoinen/ Yle
Krista Kierikka
Avaa Yle-sovelluksessa

Oikeusasiamiehen kansliaan on tullut yhteensä seitsemän kantelua kuntavaaleista. Esittelijäneuvos Jarmo Hirvosen mukaan vuoden 2017 kuntavaaleista kanteluja tehtiin 11 kappaletta, joten kantelujen määrä on nyt hieman pienempi.

Tämän vuoden kuntavaaleista tehdyistä kanteluista kaksi liittyy äänestäjän tunnistamiseen. Yhdessä on kyse siitä, kuinka tarkkaan vaalilautakunta katsoo henkilöllisyystodistuksessa olevaa kuvaa. Toinen kantelu liittyy äänestäjän henkilöllisyyden todistamiseen paikalla olevan todistajan avulla.

Muut kantelut liittyvät kotiäänestyksen järjestämiseen, laitosäänestyksen järjestämiseen, kuntavaalien äänestämisen tilastoinnin tarkkuuteen ja ennakkoäänestyksen käytäntöihin äänestyslipun lähettämisessä.

Kotkasta yksi kantelu oikeusasiamiehelle

Äänestäjän henkilöllisyyden todistamiseen paikalla olevan todistajan avulla liittyvän kantelun teki kotkalainen kaupunginvaltuutettu Joona Mielonen (vas.). Hänen mukaansa Kotkan Karhuvuoren vaalilautakunta epäsi vaalipäivänä äänestysoikeuden neljältä karhuvuorelaiselta.

Hänen mukaansa henkilöt lähtivät henkilöllisyystodistusten puuttumisesta huolimatta äänestämään, sillä heitä rohkaisi tieto siitä, että mukana oleva kaveri voi todentaa henkilöllisyyden. Mielonen sanoo, ettei saattajan todennus kuitenkaan sopinut vaalilautakunnalle ja henkilöt käännytettiin takaisin.

Mielonen ei halua syyllistää kantelullaan vaalilautakuntaa, vaan epämääräistä ohjeistusta. Hän kertoo tehneensä kantelun, jotta asiaan saataisiin selvyys.

– Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa ja demokratiassa on keksittävä keinot todentaa käyttämättä oleva äänestysoikeus niin, ettei kukaan jätä äänestämättä varallisuutensa tai elämäntilanteensa takia. Demokratialla ei ole varaa evätä yhdenkään kansalaisensa äänioikeutta, kertoo Mielonen.

Karhuvuoren äänestysprosentti oli kuntavaaleissa 29 prosenttia.

Keskusvaalilautakunta: äänestysoikeutta ei evätty

Kotkan keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan Raija Holopaisen mukaan neljän ihmisen joukolta ei ole evätty vaalipäivänä äänestysoikeutta Karhuvuoren äänestyspaikalla.

Karhuvuoren vaalilautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja kertoivat Holopaiselle muutamasta tapauksesta, joissa vaalilautakunta oli antanut äänestäjille neuvoja vaalipäivänä Karhuvuoren äänestyspaikalla. Heidän mukaansa äänestyspaikalla ei ollut häiriöitä.

Karhuvuoren äänestyspaikalle oli tullut äänestämään pariskunta, joka olikin väärällä äänestysalueella.

– Vaalilautakunta oli ohjannut heidät sitten oikealle alueelle, kertoo Holopainen.

Karhuvuoren äänestyspaikalla kävi Holopaisen mukaan myös venäläinen mies, joka oli kaksi kuukautta sitten muuttanut Suomeen. Lautakunnassa oli mukana venäjää osaava henkilö, jonka kanssa mies oli saanut asiansa selvitettyä.

Karhuvuoren äänestyspaikalla kävi Holopaisen mukaan myös arviolta neljän hengen ryhmä. Heistä yksi äänesti. Toinen oli sanonut, että emme me äänestäkään ja sitten ryhmä lähti pois äänestyspaikalta.

– Ei siinä ollut mitään häiriötä, sanoo Holopainen.

Vanhentunut passi saattaa joskus kelvata

Oikeusministeriön vaalijohtajan Arto Jääskeläisen mukaan melkein kaikissa vaaleissa tulee eteen tilanteita, joissa äänestäjällä ei ole mukanaan henkilöllisyystodistusta äänestyspaikalla. Näissä tilanteissa voidaan katsoa, mitä muuta henkilöllä on mukana.

– Kun äänestäjällä ei ole henkilöllisyystodistusta mukana, tilanne on vähän epämääräinen. Silloin on mahdollista käyttää muitakin tunnistamiskeinoja, esimerkiksi vanhentuneita dokumentteja. Vanhentunut passi saattaa joskus jopa kelvatakin, sanoo Jääskeläinen.

Näissä tilanteissa Jääskeläisen mukaan vaalivirkailijat harkitsevat aina tapauskohtaisesti, mikä henkilöllisyyden selvittäminen tuntuu ja näyttää pätevältä.

Jääskeläinen muistuttaa, että äänestyspaikan peruskuvio menee niin, että äänestäjän velvollisuus on todistaa henkilöllisyytensä vaalivirkailijalle. Näin lukee vaalilaissa.

– Tavallisimmissa tapauksissa henkilöllisyyden todistaminen onnistuu henkilöllisyystodistuksella, joita ovat esimerkiksi henkilökortti ja ajokortti, yleensäkin sellainen virallinen dokumentti, jossa on henkilön nimi ja kuva, kertoo Jääskeläinen.

Lue lisää: Kuntavaalien laveat äänestysohjeet hämmentävät – henkilöllisyyden voi todentaa vaikka vanhalla passilla

Toinen voi todistaa äänestäjän henkilöllisyyden

Oikeusministeriön vaaliohjeistuksessa kerrotaan, että myös toinen ihminen voi todistuksellaan varmentaa äänestäjän henkilöllisyyden. Jos äänestäjällä on mukanaan saattaja, joka pystyy todistamaan oman henkilöllisyytensä, voi hän suullisesti todistaa saatettavan henkilöllisyyden, jos voimassa olevia asiakirjoja ei ole mukana.

– Toisten henkilöiden todistuksetkin ovat tietyissä tilanteissa mahdollisia, jos vaalivirkailija katsoo todistuksen olevan luotettava, kertoo Jääskeläinen.

Jääskeläisen mukaan joskus oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle tulee äänestäjän tunnistamiseen liittyviä kanteluja.

– Näitä on joskus ollut ja uusia ohjeistuksia on niiden mukaisesti laadittu, sanoo Jääskeläinen.

Henkilöllisyystodistusta tarvitsee muuallakin

Koronatilanne toi mukanaan oman lisänsä äänestämiseen. Äänestyspaikoilla oli voimassa maskisuositus.

– Jotta äänestäjä voidaan tunnistaa, maski pitää ottaa hetkeksi pois naaman edestä, kertoo Jääskeläinen.

Jääskeläinen kehottaa kaikkia äänestäjiä hankkimaan henkilöllisyystodistuksen.

– Sitä tarvitsee muihinkin toimiin kuin pelkästään äänestämiseen. Jos on henkilöllisyystodistus, äänestämisen osalta tunnistamisessa tuskin on mitään ongelmia, sanoo Jääskeläinen.

Jääskeläisen mukaan erityisesti iäkkäällä kansanosalla on usein sellainen tilanne, että passi on mennyt vanhaksi, ajokorttia ei enää ole ja Kela-korttikaan ei ole kuvallinen.

– Silloin on mahdollista kuitenkin se, että poliisi myöntää maksuttomia väliaikaisia henkilökortteja nimenomaan äänestämistä varten, sanoo Jääskeläinen.

Korttia voi hakea poliisilaitokselta ja haettaessa on oltava mukana kaksi passikuvaa.

Suosittelemme