Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ukkonen iski Ouluun rajulla voimalla: Yksi kuollut myrskyssä kaatuneen puun alle, vesi tulvi kauppoihin ja yli 100 pelastustehtävää päivän aikana

Poikkeuksellisen raju ukkosmyräkkä ja rankkasade riehuivat Oulussa maanantaina iltapäivällä. Kadut täyttyivät hetkessä vedessä, joka tulvi myös keskustan rakennuksiin. Lisäksi keskustan ulkopuolella puita on kaatunut ainakin kahden ihmisen päälle, joista toisen kerrotaan kuolleen tapaturmassa.

Markku Haavisto,
Risto Ukkonen,
Taneli Kärki
Avaa Yle-sovelluksessa

Maanantai-iltapäivän kulku muuttui Oulussa kello 14.30 jälkeen, kun poikkeuksellisen raju ukkosmyräkkä alkoi moukaroida kaupunkia.

Pelastuslaitoksen mukaan reilussa tunnissa kertyi noin 70 vahingontorjuntatehtävää. Kello 20 aikaan illalla tehtäviä oli kertynyt yhteensä noin 120 kappaletta Oulun seudulla.

Yksi kuolonuhri myrskyssä

Iltapäivällä alkanut myrsky on vaatinut yhden kuolonuhrin, kertoo Oulun poliisi puoli kahdeksan aikaan illalla.

Poliisi ja pelastuslaitos sai Oulun Hiukkavaaran ulkoilualueelle iltapäivällä pelastustehtävän, jonka mukaan henkilö on jäänyt puun alle. Paikalle saapuneelle poliisille selvisi, että ensihoitoyksikkö oli todennut ulkoilijan kuolleeksi.

Poliisi jatkaa asiaa kuolemansyyn tutkintana, eikä tiedota asiasta enempää.

Myrskytuhoja Oulussa.
Myräkkä kaatoi puita juurineen maanantaina Oulussa. Kuva: Saara Kärki

Pelastuslaitos kertoo saaneensa päivän aikana kolme pelastustehtävää, joissa on ollut osallisena ihminen.

Puita on kaatunut myös autojen päälle ja kulkuväylille. Puiden raivaukset ja kattopeltien repeämiset ovat työllistäneet pelastuslaitosta, kertoo päivystävä palomestari Petri Hintakka Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta.

Hintikka toteaa tilanteen rauhoittuneen Oulussa, mutta myrskyn jälkeisen raivaustyöt työllistävät pelastuslaitosta pitkälle iltaan. Myrskyn eteneminen Koillismaan suuntaan on tuonut päivän aikana lisää tehtäviä pelastuslaitokselle Oulun seudun noin 120 tehtävän päälle.

Vettä tulvi keskustan liikekiinteistöissä

Oulun keskustan Plaanaojan pinta nousi tavanomaista korkemmalle maanantain rankkasateiden vuoksi.
Otto Karhin puiston läpi kulkevan kaupunginojan pinta nousi tavanomaista korkeammalle sateiden vaikutuksesta. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Kaupungin keskustan rakennuksissa on vesi- ja materiaalivahinkoja. Vesi on aiheuttanut ongelmia muun muassa keskustan Lidlissä ja kauppakeskus Valkeassa.

Puita on päivällä kaatunut muun muassa Raatissa, Toivoniemessä, Hupisaarilla ja Hiukkavaarassa. Vihreäsaaressa tuulimittariin tarttui yli 30 metriä sekunnissa puhaltanut tuulenpuuska.

Kova myrskytuuli kaatoi vanhoja terijoensalavia Oulun Kuusiluodossa.
Kova myrskytuuli kaatoi vanhoja terijoensalavia Oulun Kuusiluodossa. Kuva: Taneli Kärki

Juttua päivitetty 21.6.2021 klo 19.45: Lisätty tieto myrskyn kuolonuhrista ja päivitetty tietoja.

Suosittelemme sinulle