Hyppää sisältöön

Keminmaan seurakunnan tilinpäätös yli 250 000 euroa plussalla – koronapandemia on supistanut toimintaa

Keminmaan kirkkovaltuusto on päättänyt myös pitää seurakunnan tuloveroprosentin nykyisessä 1,4 prosentissa.

Keminmaan kirkko kesällä.
Keminmaan uutta kirkkoa remontoidaan, minkä vuoksi se on poissa käytöstä todennäköisesti elokuun loppupuolelle asti. Kuva: Risto Koskinen / Yle
Jarno Tiihonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Keminmaan seurakunnan viime vuoden tilinpäätös on 257 000 euroa ylijäämäinen.

Tulos selittyy pääosin sillä, että koronapandemian vuoksi toimintaa jouduttiin supistamaan merkittävästi. Tulosta paransi myös esimerkiksi Maulan seurakuntatalon myynti.

Kirkkovaltuusto hyväksyi tilinpäätöksen maanantaina.

– Hyvältä näyttävästä tuloksesta ja tämän hetkisestä vakaasta taloustilanteesta huolimatta talouden tasapainoon kiinnitetään erityistä huomiota tulevaisuudessakin, valtuusto tiedottaa.

Kirkkovaltuusto päätti myös pitää seurakunnan tuloveroprosentin nykyisessä 1,4 prosentissa.

Lisäksi valtuusto hyväksyi tälle vuodelle noin 200 000 euron lisämäärärahan Keminmaan uuden kirkon remontin ensi vaiheen kustannuksiin.

Kirkossa uusitaan portaat, kunnostetaan valaistusta ja sähköasennuksia, maalataan sisäkatot sekä tehdään eteistilaan pieniä huonemuutoksia.

Korjaustöiden vuoksi uusi kirkko on poissa käytöstä todennäköisesti elokuun loppupuolelle asti.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme sinulle