Yhdysvalloissa 159 ihmistä on yhä kateissa 12-kerroksisen talon romahdettua osittain Floridassa varhain torstaiaamuna. Neljän kerrotaan kuolleen. Turma tapahtui Surfsiden kaupungissa Miami Beachin pohjoispuolella varhain torstaiaamulla paikallista aikaa.
Uhriluku on noussut etsintä- ja pelastustöiden jatkuessa alueella. Uutistoimisto AFP:n ja New York Timesin mukaan torstai-iltapäivään mennessä viranomaiset eivät olleet tavoittaneet 99:ää ihmistä turman jälkeen. Viranomaiset ovat onnistuneet evakuoimaan rakennuksesta kymmeniä ihmisiä.
– Tämä on hirvittävä katastrofi. Yhdysvalloissa rakennukset eivät vain kaadu, Surfsiden pormestari Charles W. Burkett sanoi uutiskanava CNN:lle.
Paikalle lähetettiin 80 pelastusyksikköä Miami-Daden piirikunnan palokunnasta. Tiedossa ei ole, kuinka paljon ihmisiä talossa oli sen romahtaessa.
Romahduksen kerrottiin tapahtuneen torstaina noin puoli kahdelta aamuyöstä paikallista aikaa. Romahduksen syy ei heti ollut selvillä, mutta viranomaisten mukaan tapahtuma oli onnettomuus.
Talon asukkaissa on paljon sellaisia, jotka eivät asu siinä vakituisesti.
– Yksi puoli rakennuksesta putosi kokonaan pois. Sitä ei ole enää olemassa, kommentoi AFP:lle Miamissa asuva argentiinalainen Nicolas Fernandez.
Hän ei vielä ollut kuullut ystävistään, jotka yöpyivät Fernandezin perheen omistamassa asunnossa rakennuksessa.
– En tiedä ovatko he elossa, Fernandez sanoi.
Vastapäisesssä talossa asuva Kimberly Morales heräsi yöllä, kun hälyttimet laukesivat.
– Herätin kaikki huoneessa, koska kun katsoin ulos ikkunasta, näin kaikki ulkona, Morales kertoi uutiskanava CNN:lle.
– Sanoin kaikille, että pitää kiirehtiä pois rakennuksesta.
Hän kertoi, ettei ollut kuullut rakennuksen romahtavan, mutta kun he pääsivät ulos, he näkivät, että suuri osa rakennuksesta oli kadonnut.
Osittain romahtanut rakennus on tiettävästi vuonna 1981 rakennettu 12-kerroksinen talo, jossa on yli 130 asuntoa.
Kateissa useita ihmisiä Latinalaisesta Amerikasta
Kateissa on ainakin 18 Latinalaisen Amerikan maiden kansalaista, kertovat maiden konsulaatit. Tavoittamatta on kolme uruguaylaista, yhdeksän argentiinalaista ja kuusi paraguaylaista.
Raivaus- ja pelastustyöt alueella olivat yöllä kahdelta Suomen aikaa edelleen kesken. Rakennuksen yhä seisovista osista on evakuoitu kymmeniä ihmisiä, minkä lisäksi romahtaneista raunioista on pelastettu useita hengissä selvinneitä.
New York Times kertoo, että rakennuksessa oli tarkoitus aloittaa lähiaikoina laaja remontti, jonka tavoitteena oli korjata ruostuneita teräsrakenteita ja vahingoittunutta betonia.