Kerrostalo tuhoutui lauantaiyönä tulipalossa, joka alkoi ilmeisesti salamaniskusta Savonlinnassa. Salama iski vuonna 2007 rakennettuun tiiliseen kerrostaloon Asemantiellä ja sytytti rakennuksen katon palamaan.
Aamupäivällä palo oli saatu pääosin sammutettua, ja pelastuslaitos on aamupäivästä suorittanut paikalla jälkivartiointia ja raivausta, kertoo Savonlinnan päivystävä palomestari Mikko Hakkarainen.
Kytöpaloja ei Hakkaraisen mukaan ole löytynyt. Palomestari uskoo, että pelastuslaitos voi poistua paikalta iltakuuteen mennessä
Talo on vaurioitunut todella pahoin, sillä palo ehti levitä ullakolta aina ensimmäiseen kerrokseen asti. Lisäksi pelastuslaitoksen sammutusvesi on aiheuttanut osaltaan vahinkoja rakenteisiin.
Suurimmat vahingot kärsi talon yläosa, jossa varsinainen tulipalo teki eniten vahinkoa. Alemmissa kerroksissa tuli savu- ja vesivahinkoja. Alempien kerrosten eristeissä on kuitenkin myös ollut palopesäkkeitä.
Asukkaille tilapäismajoitusta ja kriisiapua
Talon asukkaat on evakuoitu. Pelastuslaitos arvioi aiemmin, että talossa olisi ollut useita kymmeniä ihmisiä, mutta sittemmin selvisi, että paikalla oli vain 15 ihmistä. Heistä 10 on viety tilapäismajoitukseen ja 5 sairaalahoitoon.
– Osa evakuoiduista on hengittänyt savukaasua, ja osa on toimitettu sairaalahoitoon. Vakavampia henkilövahinkoja ei ole tiedossa, Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Eero Aho kertoo.
Kerrostalon asukkaat ovat päässeet ohjatusti hakemaan henkilökohtaisia tavaroitaan asunnoista. Talon ylimpiin kahteen kerrokseen tuli palovahinkoja, ja alempien kerroksien huoneistoissa on savu- ja vesivahinkoja.
– Ensimmäisiin viikkoihin ei kukaan pääse asumaan omaan asuntoonsa, Hakkarainen sanoo.
Etelä-Savon pelastuslaitoksen mukaan asukkaille on järjestetty kriisiapua.
Palomestarin mukaan palosyyntutkinta alkaa maanantaina. Salaman isku on oletettu syttymissyy.
Alueelle annettiin ennen aamukahta vaaratiedote terveydelle vaarallisen savun vuoksi, mutta ennen kolmea pelastuslaitos kertoi vaaran olevan ohi. Alueen ihmisiä kehotettiin pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmanvaihto.
Pelastuslaitos sai hälytyksen lauantaina klo 00.26.
Otitko kuvan tai videon tapahtuneesta? Lähetä se meille täältä. Jätähän myös yhteystietosi.
Juttua päivitetään.