Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Maailman suurin festivaali. Kansakuntien yhdistäjä. Urheilijan kirkkain unelma.

Olympialaiset on urheilun tunnetuin kansanliike, jonka ympärille maalaillaan usein kaunista kuvaa ylistyssanoja säästelemättä. Jokaiset kisat synnyttävät uusia sankareita, joista tunnetuimmat, kuten juoksijasuuruus Paavo Nurmi, muistetaan vielä sata vuotta tähtihetkien jälkeen. Sama pätee uimari Michael Phelpsiin vielä 2100-luvulla.

Viiden renkaan kisoissa esiintyvät urheilijat ovat yhä tärkeitä esikuvia maailmassa, jossa yksi suurimmista kansanterveydellisistä uhista on ylipaino.

Olympialaisiin liittyy kuitenkin oleellisesti myös toinen puoli, joka on päättäjille kiusallinen. Tämä puoli on vaikeasti sisäistettävä, mutta sillä voi olla dramaattisia vaikutuksia etenkin kisat järjestävään maahan ja sen kansalaisiin.

Oxfordin yliopiston tanskalaisprofessori Bent Flyvbjerg ja englantilaistohtori Alexander Budzier ovat vuosia perehtyneet maailmalla toteutettaviin jättihankkeisiin, joista olympialaiset erottuu omaksi saarekkeekseen merkittävillä kuluylityksillään.

Tässä artikkelissa pureudutaan oxfordilaistutkijoiden aineistoon, joka ulottuu aina 1960-luvulle saakka. Tutkimus paljastaa, että olympialaisiin on pesiytynyt rakenteellinen rahankäytön vääristymä.

Tohtori Budzier avaa Yle Urheilun haastattelussa olympialaisten taloudellisia ongelmia, joista laskun kuittaa useiten veronmaksaja.

Esimerkkinä Budzier mainitsee Rio de Janeiron kesäolympialaiset. Kuvat vuoden 2016 hylätyistä kisapaikoista panevat pohtimaan, kannattiko kisojen lasku todella maksaa. Brasilian hallitus joutui julistamaan jo kisojen alla hätätilan kattaakseen kustannukset, jotka paisuivat lopulta 352 prosenttia alkuperäisestä budjetista.

Minkälainen on Tokion olympialaisten lasku veronmaksajille?

Asiantuntijat arvioivat, että lasku voi nousta alkuperäisestä 3 miljardista jopa yli 20 miljardiin euroon. Mittakaavaa voi hakea esimerkiksi siitä, että kalleimmat kesäolympialaiset ovat toistaiseksi maksaneet 12,5 miljardia euroa.

Ja se lopullinen budjetti. Kesäolympialaisissa ylitys alkuperäiseen budjettiin on ollut keskimäärin 213 prosenttia.

Budzier ja hänen kollegansa haluavat tutkimuksellaan valistaa kansalaisia. Niin veronmaksajilla kuin poliitikoilla pitäisi olla tieto aiempien kisojen budjettiylityksistä ennen olympiahakuun lähtöä.

Valistettavaa riittää.

Tässä artikkelissa ei käsitellä sitä, tuottavatko olympialaiset voittoa tai tappiota. Läpi käydään ennen kaikkea, mitä kisajärjestäjät ovat arvioineet kustannuksiksi hakiessaan olympialaisia ja kuinka lähelle arvio lopulta osui.

Kun tarkastellaan 23. heinäkuuta avattavia Tokion olympialaisia, kisat ovat kokoluokaltaan aivan eri maata kuin vuonna 1964, jolloin Tokio järjesti olympialaiset ensi kertaa. Tuolloin urheilijoiden määrä oli hieman yli 5 000, josta naisia oli vain 13 prosenttia. Nyt naisten osuus 11 000 kilpailijasta on 45 prosenttia.

Vuoden 1964 Tokion kisoissa jaossa oli 163 kultamitalia. Nyt lukema on 339. Lisäksi 1990-luvulta paralympialaiset on järjestetty samassa kaupungissa olympialaisten jälkeen.

Kilpailija- ja lajimäärän kasvaessa myös kulut ovat kasvaneet. Arviot kisojen alati kasvaneesta hintalapusta vaihtelevat merkittävästi. Tokion olympiaprojektin kisajärjestäjät kertoivat vuodenvaihteessa kustannusarviokseen 12,5 miljardia euroa, mutta Japanin hallituksen valvontatarkastusten mukaan summa oli vähintään 21 miljardia. Arvioissa on väläytelty myös 25 miljardia euroa.

Veronmaksajien osuus Tokion olympialaisten kustannuksista on noussut kolmeen neljäsosaan. Se tarkoittaa, että pahimpien arvioiden mukaan pelissä voi olla lähes 20 miljardia euroa julkista rahaa. Kun Tokio sai olympiakisat vuonna 2013, se ilmoitti järjestävänsä kisat 5,79 miljardilla eurolla.

Tokion kasvaneisiin olympiakuluihin on vaikuttanut toki maailmanlaajuinen koronapandemia, jonka vuoksi järjestäjät joutuivat siirtämään kisoja vuodella. Tänä vuonna tehdyissä mielipidemittauksissa 50–80 prosenttia japanilaisista on vastustanut olympialaisten järjestämistä.

– Reilu kuukausi sitten yksi tunnettu henkilö veti kisojen vastustuskampanjaa, johon tuli hetkessä 400 000 allekirjoitusta. Vastustajia siis riittää, mutta ottaisivatko ihmiset aktiivisen roolin ja lähtisivät kadulle kisojen aikaan? Siihen en usko, Tokiossa asuva Antti Kunnas arvioi Yle Urheilulle.

Pääkaupungissa Suomen Japanin-kauppakamarin toiminnanjohtajana työskentelevä Kunnas on seurannut läheltä olympialaisiin liittyvää keskustelua. Japanilaisten kritiikin ytimessä on ollut maan koronapolitiikka, jonka vuoksi esimerkiksi rokotekattavuus laahaa selvästi muiden länsimaiden perässä.

Vaikka kansainvälisessä lehdistössä on koronapandemian alusta alkaen spekuloitu Tokion olympialaisten perumisella, Kunnaksen mukaan tämä vaihtoehto ei ole ollut Japanissa merkittävästi esillä – oli kyse sitten järjestäjistä, poliitikoista tai lehdistöstä.

– Monet japanilaismediat ovat poliittispainotteisia. On kyse ollut sitten hallituksesta tai mediasta, ensimmäisenä on melkein aina tuotu esiin, että jos olympialaiset perutaan, jatkossa Japanille ei anneta järjestettäväksi enää mitään kisoja. Japanilaiset pelkäävät leimautumista yksilönä ja sitä, että mielipiteen ilmaisemisesta voisi tulla ongelmia vaikka heidän työpaikalleen. Siksi moni ei uskalla esiintyä omalla nimellään tai tuoda kantaansa julkisesti esille, mutta nimettömässä kyselyssä moni sanoo vastustavansa olympialaisia.

Lukeutuuko Tokion olympialaiset siis koronapandemian rampauttamiin uhreihin, kun tarkastellaan tapahtuman kasvaneita kuluja? Vastaus on osittain kyllä, mikäli mittariksi otetaan absoluuttiset lukemat: pelkästään järjestäjien mukaan kisojen siirtäminen vuodella on tuonut lisäkuluja ainakin 2,5 miljardia euroa. Todellinen luku selvinnee lähivuosina.

Oxfordin yliopiston tutkijoiden mukaan Tokion olympialaisten siirtäminen on kuitenkin vain lisäoire kisojen kustannuksissa. Professori Bent Flyvbjergin ja tohtori Alexander Budzierin mukaan Tokion budjetti on paisunut jo yli 18 miljardiin euroon – eli alkuperäinen kuuden miljardin euron budjetti on kasvanut 200 prosenttia.

Niin hurjalta kuin 200 prosentin budjetin ylitys kuulostaakin, kyse ei ole silti läheskään historiallisesta ylityslukemasta. Montreal ylitti budjettinsa 720 prosentilla järjestäessään kisat vuonna 1976.

Tutkijoiden aineisto ulottuu aina 1960-luvulle ja käsittää kisojen urheilutapahtumaan liittyvät suorat kustannuksen. Niiden lisäksi kisaisännät ovat vuosien saatossa tehneet miljardiluokan panostuksia infrastruktuuriin.

Rajuin esimerkki on vuoden 2014 Sotshin talviolympialaiset, jonka tapahtumakustannukset ovat tähän asti olleet olympiahistorian suurimmat, noin 18 miljardia euroa. Tämän lisäksi venäläispäättäjät syytivät miljardeja muun muassa suuriin rautatie- ja tiehankkeisiin, mikä nosti kokonaiskustannukset yli 40 miljardin.

Vastaavan kokoluokan panostuksia infrastruktuuriin nähtiin myös Pekingin vuoden 2008 kesäolympialaisissa, jotka tutkijoiden käytettävissä olleen materiaalin puitteissa pysyivät muuten tapahtumabudjetissaan poikkeuksellisen hyvin.

Oxfordilaistutkijoiden keräämä data kertoo, että 1960-luvulta alkaen kesäolympialaiset ovat ylittäneet budjettinsa 213 prosentin keskiarvolla ja talviolympialaiset 142 prosentilla.

Kun vuodesta 1960 järjestetyt kesä- ja talviolympialaiset tuodaan samalle viivalle, yhdetkään kisat eivät ole pysyneet budjetissa. Budjettiylitysten keskiarvo on 172 prosenttia.

Selkosuomeksi: yleisimmin kisojen lopullinen budjetti on yli kaksi ja puoli kertaa suurempi kuin hakuvaiheessa annettu arvio.

Kuten oheinen grafiikka kertoo, Sotshin kisojen urheilutapahtumiin liittyvät kustannukset ylittyivät alkuperäisestä 289 prosenttia. Se on lukema, johon myös Tokion kisat saattaa pahimmassa tapauksessa yltää.

172 prosentin kuluylitys kuulostaa hurjalta. Ja se on myös sitä. Oxfordin yliopiston tohtorin Alexander Budzierin mukaan olympialaiset on malliesimerkki, kuinka surkeasti tapahtuma suunnitellaan kerta toisensa jälkeen.

– Alun perin tutkimusryhmämme keskittyi maailmalla tehtyihin liikenteen infrastruktuurihankkeisiin: rautateihin, lentokenttiin, tunneleihin ja siltoihin. Sitten kiinnostuimme laajentamaan tutkimustamme muille alueille, ja megaluokan tapahtumat tulivat kuvaan.

– Keräämäämme data käsittää yli 12 000 hanketta erilaisista kategorioista, joista olympialaiset erottuu aivan omalaatuisena, Budzier sanoo Yle Urheilulle.

Miten on mahdollista, etteivät järjestäjät pysy edes auttavasti alkuperäisessä arviossaan? Arviossa, jolla ajatus kisoista pitäisi myydä kansalaisille.

Budzier on todistanut olympialaisten hakuprosessia henkilökohtaisesti asuessaan Lontoossa vuosina 2003–2005, jolloin kaupunki haki vuoden 2012 kesäkisoja. Jo tuolloin hän kiinnitti huomiota olympiaprojektin puolesta käytettyyn retoriikkaan.

– Joka puolella oli mainoksia, joissa ihmisiä kehotettiin lähettämään tekstiviestejä kisojen hakemisen puolesta. Viesti oli tyyliä, että kisat maksaisivat lontoolaisille yhden Starbucks-latten joka viikko viiden vuoden ajan. Sitä ajatteli, että okei, tuon ajatuksen voisi ostaa. Lopputuloksena yhdestä lattesta tuli melkein kaksi, Budzier sanoo.

Ennen Tokiota kalleimmat kesäolympialaiset järjestettiin Lontoossa vuonna 2012. Hintalappu kohosi lopulta 12,5 miljardiin euroon. Summa oli 76 prosenttia suurempi kuin mitä luki budjetin kohdalla hakupaperissa vuonna 2005.

Kyseinen vuoden 2005 budjetti oli osoittanut nopeasti merkittävästi alimitoitetuksi, ja se tuplattiin vuonna 2007 – budjettia kasvatettiin siis 100 prosentilla.

Seuraavaksi päästään Budzierin ja hänen oxfordilaiskollegoidensa tutkimuksen ytimeen.

Kun vuonna 2012 Lontoon kisat pystyttiinkin lopulta järjestämään vain 76 prosentin ylityksellä, brittimedia, järjestäjät ja poliitikot hehkuttivat estoitta, että kisat alittivat budjettinsa. Soraäänet sen puolesta, että alitus koski korjattua budjettia, jäivät valtaapitävien melun alle.

– Olisi mielenkiintoista tietää, millainen kannatus olympialaisille olisi todellisuudessa ollut, mikäli kisojen puolesta kampanjoineet olisivat olleet rehellisiä alusta alkaen, Budzier sanoo.

– Kansalaisten olisi tärkeää voida esittää kysymys, mitä muuta 15–20 miljardilla dollarilla voisi tehdä. Täällä Britanniassa käydään paraikaa julkista keskustelua massiivisesta teiden uudistuksesta, jota emme ole tehneet sitten 1970-luvun. Sen hintalappu on reippaat kahdeksan miljardia euroa, mikä lukuna on linjassa olympialaisten kanssa.

Budzierin mukaan Lontoon olympialaisten lähes tuplaantuneet kustannukset eivät horjuttaneet Britannian kansantaloutta, mutta kaikilla järjestäjäkaupungeilla ja -mailla loppu ei ole yhtä onnellinen.

Kesäolympialaisista vuoden 2004 Ateenan kisat syvensivät Kreikan taloudellista kurjuutta. Sama lopputulos oli Rion kisoissa Brasilialle vuonna 2016.

Budzier ja hänen oxfordilaiskollegansa pitävät ongelmana, että kisaisäntä on tähän asti valittu seitsemän vuotta ennen kisojen alkua. Tämä nostaa riskiä etenkin taloudeltaan epävakaiden maiden kuten Kreikan ja Brasilian tapauksessa: kisoja haetaan talousmittarien osoittaessa ylöspäin, mutta matkalla ennen avajaisia kurssi ehtii heilahtaa suuntaan jos toiseen.

– Kukaan ei voi ennustaa taloutta seitsemän vuoden päähän. Ei kukaan, Budzier sanoo.

Kehityksen ovat panneet merkille niin kisoja hakevat maat ja kaupungit kuin myös Kansainvälinen olympiakomitea KOK.

Vuonna 2018 KOK mainosti ideakarttaansa olympialaisten järjestelyistä YouTubeen lataamallaan markkinointivideolla. Oheisella videolla järjestö kertoo tavoiteohjelmastaan, mitä olympialaisten pitäisi olla 2020-luvulla.

Tässä lyhyt kertaus videosta. KOK:n mukaan kisajärjestäjä vastaa kilpailujen järjestämiseen liittyvistä kuluista, kilpailupaikkojen ylläpidosta, työvoimasta, majoituksista, lähetyksiin liittyvästä teknologiasta ja kuljetuksista. KOK:n mukaan kustannukset eivät kaadu veronmaksajalle, vaan ne kuitataan niin KOK:n osuudella, sponsorirahalla, lipunmyynnillä kuin tapahtuman oheismyynnin tuotoilla.

Videolla väitetään, että toistaiseksi kisajärjestäjät ovat päässeet omilleen ja että osa maista olisi tehnyt kisoilla voittoa.

Kesäkuussa 2021 varmaa oli vain, että Tokion kisajärjestäjille edellä mainitut puheet ovat sanahelinää. Japanin suurin taloudellinen tutkimus- ja konsulttiyritys Nomura arvioi uutistoimisto Reutersille, että jo pelkästään ulkomaisten turistien maahantulon estämisen takia paikallisilta jää saamatta yli miljardi euroa.

Taloudellisten menetysten keskellä Tokio on joutunut maksamaan urheilijakylän rakennuttaneelle firmalle lisäkuluja, kun kisojen siirto pakotti järjestäjät vuokraamaan 1,7 miljardia euroa maksaneen kylän ylimääräiseksi vuodeksi.

Suomen Japanin-kauppakamarin toiminnanjohtaja Antti Kunnaksen mukaan Tokio kantaa kisojen taloudesta huomattavasti suuremman riskin kuin Japanin valtio. Jos Kansainvälinen olympiakomitea on pystynyt vakuuttamaan lähes kokonaan miljardin kokoisen sijoituksensa Tokion kisoihin, paikallisille kisajärjestäjille sataa prosenttia lähentelee vain omavastuu. Ja kisajärjestäjien kassasta vastaavat viime kädessä veronmaksajat.

Reutersin tammikuussa saaman arvion mukaan vakuutusyhtiöillä on pelissä 1,7–2,5 miljardia euroa, mikä jo sinänsä tekee Tokion kisoista kalleimman vakuutettavan megatapahtuman. Reutersille puhuneet vakuutusalan ammattilaiset arvioivat, että alan viime vuonna kärsimät menetykset tapahtumien peruutuksista olivat yhteensä lähes viisi miljardia euroa.

Voitaneen sanoa, että Tokion olympialaisten peruminen on siis viimeinen vaihtoehto, mikäli asiaa kysytään vakuutusalalta.

– Riski on ollut aina olemassa, mutta nyt se on realisoitunut ensi kertaa. Monet nyt 20–30-vuotiaat muistavat varmaankin tämän pitkään ja suhtautuvat jatkossa kriittisemmin olympialaisten kaltaisiin jättihankkeisiin, Kunnas arvioi.

Budzier komppaa Kunnasta.

– Hakuvaiheessa Tokion kohdalla yksityinen sektori oli ottamassa kolmasosaa kisakustannuksista. Kun budjetti meni sitten kokonaan uusiksi, sen jälkeen kukaan ei ole edes maininnut yksityistä puolta, Budzier muistuttaa.

Kansainvälisen olympiakomitean vinkkelistä japanilaiset eivät ole ainoa kansa, joka suhtautuu varauksella tuleviin kisahakuihin. Tämä kävi ilmi jo ennen koronapandemiaa, kun vuonna 2016 Hampuri, Rooma ja Budapest vetäytyivät vuoden 2024 kisahausta liian suuriksi paisuneiden kustannusten vuoksi.

Haussa jäljelle jääneet Pariisi ja Los Angeles tekivät vuonna 2017 sopimuksen KOK:n kanssa, että Pariisi järjestää vuoden 2024 kesäkisat ja Los Angeles seuraavat neljä vuotta myöhemmin. Pariisi on ilmoittanut alkuperäisessä budjetissaan järjestävänsä kisat kuudella miljardilla eurolla, kun taas Los Angeles uskoo pärjäävänsä miljardin pariisilaisia pienemmällä satsauksella.

Tällä hetkellä KOK suorastaan tyrkyttää vuoden 2032 kesäkisoja Australian Brisbanelle, jonka ennustetaan saavan kisaisännyys 21. heinäkuuta 2021 eli 11 vuotta etuajassa. Ilman yllätyksiä valinta tapahtuu ensimmäistä kertaa historiassa ilman äänestystä, koska KOK ei ole kelpuuttanut Brisbanelle vastaehdokkaita.

Mitä olympialaisten eteen olisi sitten tehtävissä? Oxfordilaistutkijat esittelevät syyskuussa 2020 julkaistussa tutkielmassaan kuuden kohdan ohjelman.

Ensimmäisenä – ja tärkeimpänä – tutkijat penäävät olympiapomoilta ongelman tunnistamista: puheet alkuperäisen ja lopullisen budjetin tasapainosta ovat vastuuttomia.

Toiseksi tutkijat suosittelevat puolueettomien arvioijien hyödyntämistä kisahaussa ja kolmanneksi KOK:n taloudellisen vastuun kasvattamista.

Neljäntenä tekijänä mainitaan olympialaisten myöntämistä ja alkamista koskevan välin supistamista 2–3 vuoteen. Tutkijat suosittelevat, että KOK nimeäisi yhdeksi päätavoitteekseen Kisat puoleen hintaan, kaksi kertaa nopeammin ja ilman kuluylityksiä.

Edelliseen liittyen tutkijat suosittelevat viidentenä kohtanaan, että olympiapomot harkitsisivat kisojen jakamista. Toisin sanoen: olemassa olevien suoriutuspaikkojen hyödyntämistä.

– Tämänvuotinen jalkapallon EM-turnaus oli kiinnostava esimerkki tapahtuman levittämisestä ja kustannusten jakamisesta. Jokaisella kaupungilla on jo valmiiksi iso stadioninsa, joka on jatkuvassa käytössä. Tapahtuma ja tuote ovat siis järjestäjälle tuttuja, lähellä normaalia arkea. Tällöin ei synny eräänlaista ikuisen aloittelijan syndroomaa, mikä vaivaa lähes kaikkia olympiakisoja. Jalkapallon EM-kisat on mielenkiintoinen konsepti, joka panee pohtimaan, miksei Eurooppa voisi järjestää tulevaisuudessa myös yhteisiä olympialaisia, Budzier pohtii.

Kuudentena ja viimeisenä kohtana Budzier ja hänen kollegansa kehottavat potentiaalisia kisaisäntiä käyttämään ääntään. Olympiahausta vetäytyminen KOK:n nykyisen kulupolitiikan takia on voimakas ja kansainvälistä näkyvyyttä saava mielenilmaus. Sen Budzier nimeää jopa potentiaalisimmaksi muutoksen alulle panevaksi voimaksi. KOK:n sisältä tulevaan muutokseen englantilaistohtori ei usko.

– KOK ei tee riittävän rohkeita päätöksiä ja uskalla ajatella riittävän isosti. Olympialiikkeen taustalla on paljon hyvää ja ajatus olympialaisista on kaunis, mutta kisojen toteutus ja niiden ympärillä tapahtuva politikointi on revittävä auki. Ongelmat eivät poistu, ellei jotain radikaalia tapahdu, Budzier sanoo ja kiteyttää olympialaiset seuraavasti:

– Rooman pormestari Virginia Raggi kiteytti olympialaiset hyvin, kun Rooma jättäytyi pois vuoden 2024 kisahausta. Hän sanoi tiedotustilaisuudessa kauniisti: olympialaiset on unelma, josta on tullut projektien painajainen.

Lausuessaan edellä mainitut sanat syyskuussa 2016 Raggi viittasi kuluylityksiin, jotka olivat Roomalle liikaa. Tuskin hänkään osasi arvata, kuinka kouriintuntuvasti sanat lihallistuisivat Tokion tapauksessa vain pari vuotta myöhemmin.