Suomesta on löydetty uusi paarmalaji juhannusviikolla. Laji löydettiin Hangosta, mutta on mahdollista, että sitä esiintyy muuallakin etelärannikolla.
Itä-Suomen yliopiston, Helsingin luonnontieteellisen museon ja Turun yliopiston eläinmuseon tutkijoiden työryhmä törmäsi uuteen lajiin Itämerellä Tvärminnen biologisella asemalla.
– Paarma sattui lennähtämään jalalleni, kun seisoskelin majoitusmökin pihalla. Heti huomasin, että tämä paarma on erilainen, eikä kuulu tavanomaisiin Suomessa tavattuihin paarmoihin, Jaakko Pohjoismäki Itä-Suomen yliopistosta kertoo.
Parisenttinen juovapaarma erottuu värityksellään
Löydetty laji, Hybomitra expollicata, kuuluu verraten kookkaan kokoisiin hevospaarmoihin, joista monet muut ovat hyvin samannäköisiä keskenään. Hevospaarmat voivat olla parisenttisiä.
Uusi paarmalaji on kuitenkin helppo erottaa muista sukunsa edustajista esimerkiksi tunnusomaisen vaalean yleisvärinsä ja takaruumiin pitkittäisraidoituksen ansiosta.
Tutkijat sanovatkin, että lajin suomenkielinen nimi voisi olla juovapaarma. Kyseistä paarmalajia löytyy muun muassa Ruotsista. Juovapaarma on uhanalainen suurimmassa osassa Länsi-Eurooppaa, ja myös Ruotsissa se luetaan vaarantuneeksi.
– Tämäkin laji puree ihmistä hanakasti. Paarmojen syöminen perustuu siihen, että ne tekevät ihoon haavan, josta ne latkivat verta. Niitä voisi sanoa itikoita fiksummiksi, koska ne eivät jää ihoon kiinni, ja osaavat välttää paremmin tapetuksi tulemista, Pohjoismäki kuvailee.
Tutkijoiden työryhmä havaitsi Hangon Tvärminnessä useita juovapaarmayksilöitä, joten alueella on selkeästi juovapaarmakantaa, eikä kyse ole ainoastaan yksittäisestä harhailijasta. Tutkijoiden mukaan on epätodennäköistä, että näin tunnusomainen laji olisi jäänyt aiemmin huomaamatta.
Juovapaarma on 39:s Suomesta tavattu paarmalaji.