Kahdeksan kertaa legendaarisen ruohoturnauksen voittanut Sveitsin Roger Federer säästyi tiistaina nöyryytykseltä tämänkertaisen Wimbledonin mestaruuskilpailun kaksinpelin avauskierroksella. Elokuussa 40 vuotta täyttävä Federer voitti ranskalaisen Adrian Mannarinon lopulta täpärästi luovutuksella.
Mannarino liukastui nurmella neljännessä erässä tilanteessa oltuaan tappiolla pelein 2-4 ja loukkasi jalkansa. Näin hän joutui luovuttamaan ottelun seitsemän vuotta vanhemmalle Federerille.
Erät olivat päättyneet Federer ensin mainittuna 6–4, 6–7 (3–7), 3–6, 6–2.
– Hän oli parempi, hän olisi voinut voittaa. Olin onnekas, Federer myönteli uutistoimisto AFP:n mukaan.
Syntymäpäiväänsä viettänyt sijoittamaton Mannarino sai loukkaannuttuaan apua treenariltaan, mutta koska kipu ei hellittänyt, hänen piti jättää ottelu kesken. Federer kohtaa seuraavaksi Ranskan Richard Gasquet'n.
Zverev oli vakuuttava
Federer on voittanut pitkällä urallaan yhteensä 20 grand slam -turnausta. Hän hävisi viimeksi Wimbledon-finaalin kaksi vuotta sitten viiden erän trillerissä Serbian Novak Djokovicille. Federerin edellisestä Wimbledon-mestaruudesta on neljä vuotta.
Wimbledon peruuntui viime vuodelta koronapandemian vuoksi.
Saksan neljänneksi sijoitettu Alexander Zverev pudotti jatkosta Hollannin Tallon Griekspoorin vaivatta 6–3, 6–4, 6–1. Kärkikymmenikköön sijoitetuista myös Argentiinan Diego Schwartzman ja Kanadan Denis Shapovalov etenivät toiselle kierrokselle.
Williams liukastui ja luovutti
Tähtipelaajista Yhdysvaltain Serena Williams koki naisten kaksinpelissä kovia. Hänkin liukastui avauserässä 3–3-tasatilanteessa ja loukkasi itseään niin, että luovutti voiton Valko-Venäjän Aljaksandra Sasnovitshille.
Williams oli jo aiemmin ottelun aikana loukannut nilkkaansa. Wimbledonissa 20. kertaa pelannut Williams putosi turnauksen historiassa jatkosta ensimmäisen kerran avauskierroksella.
Lue myös: