Hyppää sisältöön
Robert Helenius njuter av solen efter att ha badat.

Robert Helenius syö arjessaan käsittämättömän paljon lihaa – kivikautinen ruokavalio ja kiistellyt treenimenetelmät veivät hänet MM-ottelun kynnykselle

Kun Robert Helenius muutti Ahvenanmaalle, moni uskoi uran huipputasolla olevan ohi. Ihmetystä herättävä kolmen hengen tiivis tiimi on kuitenkin todistanut epäilyt vääriksi. Maailmalla ei uskota, että tämä voisi toimia, Helenius sanoo Sportliv-sarjassa.

Yle Urheilu
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

– Viikonloppu on hädin tuskin ohi ja heti kuntopiiriä, mitä hittoa?!

– Unohdit mainita olevasi vanha mies!

Huuli lentää ahvenanmaalaisessa harjoitushallissa. Robert Heleniuksen selkä on läpimärkä. Kinastelukumppani vastaa hänen ravinnostaan ja kehonhuollostaan, ja on hänen fysiikka- ja nyrkkeilyvalmentajansa. Johan Lindström on monien titteleiden mies.

Aamurutiinit on tehty. Ensin kuppi kahvia, sitten maailmanpolitiikan läpikäyntiä ja lopuksi treenit. Menetelmä on toiminut.

– Harjoittelun hienous on, että ei ole pakko olla hauskaa. Se toimii silti! Lindström sanoo leveä hymy kasvoillaan.

Katso Sportlivin minidokkari Robert Heleniuksen matkasta kehäraakista tittelivyön tavoittelijaksi klikkaamalla yllä olevaa kuvaa. Minidokkari on kuvattu viime kesänä.

Helenius on viime vuosina muuttunut naurunalaisesta ja alati kipua vastaan kamppailevasta nyrkkeilyrauniosta huippuunsa trimmatuksi, elämänsä kunnossa olevaksi ammattiurheilijaksi.

USA:ssa Helenius ja Lindström ovat kohdanneet epäuskoisia ilmeitä, kun he ovat kertoneet "taustatiimin" koostuvan pitkälti yhdestä henkilöstä, ja heidän asuvan harvaan asutulla saarella ilman säännöllistä harjoituskumppania.

Nyt ilkeät kommentit ovat vaienneet. Maaliskuisen Adam Kownacki -voiton jälkeen hypetys on suurempaa kuin vuosikymmeneen. Helenius on sijalla 18 Boxrecin raskaan sarjan rankingissa – ja mahdollisesti yhden voiton päässä MM-titteliottelusta.

Helenius kiittää tästä Lindströmiä. Valmentajan paikoin epätavallisetkin metodit ovat vieneet hänet takaisin maailman huipulle.

"Nyrkkeilypolitiikka on hanurista"

Kun Robert Helenius syksyllä 2013 jätti Berliinin kuuden Saksassa vietetyn vuoden jälkeen, hän oli murtunut, katkera ja pettynyt.

Vuodet Sauerlandin huipputallissa olivat jalostaneet hänestä hämmästyttävän tekniikan maailmanluokan nyrkkeilijän, jolla oli hurja oikean käden isku. Mutta häntä oli myös huijattu sopimusasioissa, hänet oli pakotettu nyrkkeilemään loukkaantuneena ja hän kärsi kroonisesta kivusta.

Heleniuksen sanoo ahneiden ihmisten olevan syypäitä siihen, että hän on yhä veloissa, vaikka on antanut koko elämänsä urheilulle.

– Nyrkkeilypolitiikka on hanurista. Järjestelmässä on jotain vialla. Toisaalta saan syyttää myös omaa naiiviutta ja tyhmyyttä. Minun olisi pitänyt pyytää enemmän apua näiden alojen ammattilaisilta.

Helenius ei myöskään viihtynyt suurkaupungin sykkeessä, ja muutti Ahvenanmaalle. Tämän piti olla vain välietappi kohti pysyvää kotia manner-Suomessa. Paikka, jossa vetää henkeä myrskyisän Sauerland-riidan aikana.

Robert Helenius tränare Johan Lindström ger sin adept råd.
Johan Lindström on Robert Heleniuksen fysiikka- ja nyrkkeilyvalmentaja. Hän vastaa myös suojattinsa ravinnosta ja kehonhuollosta. Kuva: Yle/Sebastian Backman

Kroppaa särki. Koko ajan. Jokainen treeni oli täyttä kärsimystä. Hän kaipasi uralleen ja elämälleen uutta suuntaa.

Hän oli valmis ripustamaan hanskat naulaan.

Ei halunnut enää isää valmentajakseen

Asetelma ei toisin sanoen ollut paras mahdollinen, kun Helenius alkoi tehdä kuntoutusharjoituksia kamppailulajifanaatikko Johan Lindströmin salilla.

Isä Karl Helenius oli ilmoittanut halustaan ottaa jälleen päävastuun poikansa harjoittelusta, mutta "Robbe" kieltäytyi.

– Ei isässä sinällään ole mitään vikaa, mutta hän olisi ollut häiriötekijä kehässä. Jos hän olisi sanonut jotain minulle kehässä, olisin huutanut hänelle takaisin että turpa kiinni, Helenius sanoo ja jatkaa:

– Ilman isääni en olisi päässyt tähän asti, mutta jossain vaiheessa täytyy osata päästää irti.

Karl Helenius inför Roberts match mot Johann Duhaupas.
Karl Helenius ei enää valmenna poikaansa. Kuva: Yle/Mikael Oivo

Yhteistyö Lindströmin kanssa tiivistyi pikkuhiljaa. Kostean saunaillan yhteydessä parivaljakko päätti lopulta, että tuntemattomasta ahvenanmaalaisesta tulisi Heleniuksen uusi valmentaja.

Nyrkkeilypiireissä tuomio oli tyrmäävä. Päätös oli viimeinen naula jo sulkeutumisillaan olevaan arkkuun. Osoitus siitä, että toivo Heleniuksen paluusta huipulle oli mennyt.

Lindström ei ollut koskaan ennen työskennellyt ammattilaisnyrkkeilyn parissa. Hän oli elänyt poukkoilevaa elämää: työskennellyt yövartijana, opiskellut personal traineriksi Ruotsissa ja voimaharjoittelua USA:ssa. Perustanut MMA-seuran ja avannut oman punttisalin.

– En tiedä miksi Robbe valitsi minut. Ehkä se oli kyse epätoivosta kummunneesta inspiraatiosta. Sinun täytyy kysyä häneltä itse, Lindström sanoo.

Kysytään.

– Hän osasi selittää asioita, joita kukaan toinen valmentaja ei ollut osannut. Kukaan ei ollut osannut vastata miksi minun esimerkiksi piti juosta 10 kilometrin lenkkejä. Piti vain totella valmentajaa kyseenalaistamatta mitään. Johanin kanssa tämä muuttui, Helenius kertoo.

Robert Helenius tränar med hantlar som ser futuristiska ut.
Robert Helenius treenaa kovaa Johan Lindströmin alaisuudessa. Kuva: Yle/Sebastian Backman

Lindström todisti myös ottavansa tehtävän tosissaan. Hän myi salinsa ja ilmoitti muille asiakkailleen, että hänellä on tästä lähtien vain yksi valmennettava.

Uran pelastava muutos oli alkanut.

– Ilman Johania olisin jo lopettanut.

Lihaa, lihaa ja lisää lihaa

Neljäsataa grammaa jauhelihaa, neljä munankeltuaista ja lohenmätiä. Mausteena suolaa ja pippuria. Kuulostaako hyvältä?

– Se on Robert Heleniuksen perusateria. Makoisa tartarpihvi, Lindström kertoo.

Sekä Lindström että Helenius noudattavat jaksottaista paastoa ja tiukkaa dieettiä. Peruna, pasta ja riisi ovat kiellettyjen listalla. Niiden tilalla? Lihaa, lihaa ja lisää lihaa.

– Uskotteko tosissanne, että ihminen käveli savannilla karhunnahkakalsareissa ja keihäs kädessä ja ajatteli: Minulla on kiljuva nälkä, haluan omenan ja voileivän, Lindström kysyy.

Ruokavalio on herättänyt ihmetystä. Miten hiilihydraattiköyhä dieetti toimii kivenkovaa kestävyyttä vaativassa lajissa? Lindström ja Helenius ovat kuitenkin vakuuttuneet terveyshyödyistä. Ottelun alla Helenius toki saa ahmia hiilareita, ettei tankki tyhjene kehässä.

Kun aloitin, Robbe oli alakuloinen. Uskoa tulevaisuuteen ei juuri ollut.

Johan Lindström

Paastoamisen ansiosta Heleniuksen verensokeri ei vaihtele yhtä paljon kuin aiemmin. Ruokavalio on iso syy siihen, että Helenius näyttää olevan paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen.

– Täysin uusi maailma avautui edessäni, Helenius sanoo uudistetuista ruokailutavoistaan.

Lindström sanoo vaikuttaneensa myös kahteen muuhun keskeiseen osa-alueeseen Robert Helenius 2.0 -version rakentamisessa: fysiikkaan ja mentaliteettiin.

– Kun aloitin, Robbe oli alakuloinen. Uskoa tulevaisuuteen ei juuri ollut. Sanoisin, että kaikki muut olisivat heittäneet pyyhkeen kehään ajat sitten jo ihan vain kehän ulkopuolella tapahtuneiden asioiden takia.

Robert Helenius med en andingsmask i boxningsringen.
Robert Heleniuksen fysiikkaa on hiottu Ahvenanmaalla. Kuva: Yle/Sebastian Backman

Myös Lindström on saanut kuulla kunniansa. Ei vähiten silloin, kun hän yhteistyön alussa piilotti nyrkkeilysäkin ja kirjoitti treeniohjelman täyteen kovaa voimaharjoittelua.

Edellisestä ottelusta oli ehtinyt kulua kokonainen vuosi ja Helenius haluttiin takaisin kehään. Lindströmin vetäessä käsijarrua paluuta saatiin kuitenkin odottaa vielä toinen vuosi.

– Sain tosi paljon kritiikkiä, mikä oli ihan ymmärrettävää. En odottanutkaan, että kaikkia prosesseja tajuttaisiin. Mutta ei syvään päähän voi heti sukeltaa. Jos olisin heittänyt hänet heti rankkaan nyrkkeilytreeniin, hän olisi mennyt rikki.

Jälkiviisaana on helppo todeta, että päätös oli oikea.

Heleniuksen tekniikka oli jo hiottu huippuunsa Sauerlandissa ja Karl-isän valvovan silmän alla. Täten oli viisainta keskittyä toisiin seikkoihin.

"Ensi yönä Suomen ammattinyrkkeily saa kuoliniskunsa"

Ongelman ydin on ollut, että yksipuolinen harjoittelu yhdistettynä loukkaantumisherkkyyteen on riistänyt Heleniukselta mahdollisuuden käyttää koko fyysistä potentiaaliaan.

Viime vuodet Helenius on pystynyt nyrkkeilemään ilman takaraivossa jyskyttävää loukkaantumishuolta. Henkisellä puolella Lindström on takonut Heleniuksen päähän yhtä mantraa: Olet oman onnesi seppä.

– Tämä ei ole kiinni Sauerlandista tai kenestäkään muusta. Valtaosa päivistä saa tuntua paskalta, kunhan suunta on oikea. Kun fysiikka ja tekniikka pelaavat yhteen, Robert kuuluu maailman absoluuttiseen eliittiin. Se on ihan selvä juttu.

Lindströmin ja Heleniuksen rakentaessa paluuta askel kerrallaan syrjäisellä Ahvenanmaalla, kansainvälinen nyrkkeily-yhteisö uskoi yhä uran olevan luisussa 37-vuotiaan suomalaisen astuessa kehään Brooklynissä maaliskuussa.

Robert Helenius badar på Åland.
Robert Helenius on oman onnensa seppä. Kuva: Yle/Sebastian Backman

Vastassa oli voittamaton puolalainen Adam Kownacki ja vedonlyöntitoimistot tarjosivat Heleniuksen voitolle yli kymmenen kertoimia.

Altavastaajaa pilkattiin muun muassa Reddit ja Boxing-keskustelufoorumeilla.

– Tämä ottelu on täysi vitsi.

– Heleniuksen olisi pitänyt lopettaa jo aikoja sitten.

– Ensi yönä Suomen ammattinyrkkeily saa kuoliniskunsa.

Heleniuksen vastaus keskustelupalstojen kommenteihin on ytimekäs.

– Ihmisillä on liian paljon aikaa roikkua netin keskustelupalstoilla. He eivät tiedä miten asiat ovat edenneet tähän pisteeseen. Porukka luulee, että olen istunut kotona juomassa kaljaa.

Tehtävä: Hiljennä areena

Kun Helenius buuausten saattelemana astui kehään, hän sai ainoastaan yhden ohjeen Lindströmiltä: Hiljennä tämä areena.

Helenius huomasi aikaisin pystyvänsä voittoon. Lujat vartaloiskut saivat Kownackin tasapainon horjumaan ja neljännessä erässä puolalainen kaatui kahdesti. Tuomari pani pelin poikki.

Mission accomplished.

Robert Helenius (oik.) tyrmää Adam Kownackin vasemmalla suorallaan.
Robert Helenius (oik.) tyrmäsi Adam Kownackin vasemmalla suorallaan. Kuva: Getty Images / 2020 Michael Owens

Helenius myöntää, ettei ole aina uskonut itseensä. Puhe MM-tittelistä on ajoittain ollut juuri sitä – puhetta.

Nyt tilanne oli kuitenkin toinen, hän oli itsevarmempi kuin aikoihin jo ennen yllätysvoittoa. Ja nyt myös nyrkkeilevän maailman silmät avautuivat jälleen unohdetulle suomalaiselle.

Manageri Markus Sundman kertoo Heleniuksen antaneen yli sata haastattelua Kownacki-ottelun jälkeen. Sky Sportsin kaltaiset mediajätit ovat säännöllisesti yhteydessä.

– Ei voi edes kuvailla mitä voitto merkitsi Robertin uralle, Sundman sanoo.

Myös Helenius itse nostaa esiin ottelun merkityksen julkisuuskuvan kannalta.

– Hiljensin ne, jotka väittivät urani olevan ohi. Tiesin, että minulla on enemmän annettavaa.

Robert Helenius löper i Lumparland på Åland.
Robert Helenius lenkkeilee hienoissa maisemissa Ahvenanmaalla. Kuva: Yle/Sebastian Backman

Helenius sanoo, etteivät ulkomaiset nyrkkeilyihmiset ole uskoa korviaan, kun hän kertoo valmennus- ja manageritiimin koostuvan vain kahdesta henkilöstä. Ja että he harjoittelevat omassa pienessä salissa, ilman säännöllisiä sparraajia.

– Maailmalla ei uskota, että tämä voisi toimia, Helenius sanoo ja tekee osuvan vertauksen entiseen mestariin Volodymyr Klytškoon, jonka harjoitusleirillä Helenius on ollut sparraajana.

– Hänen tiimissä oli 18 eri sparraajaa, erillinen fysiikka-, tekniikka- ja kuntovalmentaja, sekä oma hieroja ja jopa kokki. Onhan tämä kaikki luksusta, mutta ei se tee sinusta parempaa nyrkkeilijää.

Klytškon tasolle on vielä matkaa, mutta maailmanmestaruus on ainoa tavoite. Ja se tavoite on nyt realistisempi kuin vuosikausiin.

Juuri nyt voitot ovat kaiken a ja o. On liian myöhäistä kokeilla uusia taktiikoita ja tekniikoita.

– Hänellä on loppusuora jäljellä. Näistä viimeisistä vuosista puristetaan irti kaikki, mitä saadaan, valmentaja Lindström sanoo.

Robbesta tulee maailmanmestari, koska nyt hän todellakin uskoo itseensä.

Johan Lindström

Manageri Sundmanin mukaan Heleniuksen pitäisi päästä MM-tittelirinkiin, jos hän voittaa seuraavan ottelunsa. Pitäisi, koska nyrkkeilyn maailmassa mikään ei ole varmaa.

Ei Helenius kuitenkaan 37-vuotiaana vielä täysi kehäraakki ole. Raskassarjalaiset ovat usein parhaimmillaan kypsässä iässä, koska raa'an voiman kerääminen ja sen hyödyntämisen oppiminen vie aikaa.

BoxRec-rankingissa korkeammalla majailevista ainoastaan Joseph Parker on alle 30-vuotias. Aleksandr Povetkin ja Luis Ortiz ovat jo täyttäneet 40.

– Robbesta tulee maailmanmestari, koska nyt hän todellakin uskoo itseensä. Muiden mielipiteet eivät vaikuta enää, Lindström sanoo.

– Suurin osa maailman väestöstä olisi lopettanut, jos he olisivat olleet hänen kengissään. Koska useimmat meistä antavat periksi, kun tuntuu oikeasti raskaalta. Hienointa tässä on, että Robbe ei koskaan antanut periksi.

Juttua muokattu 3.7.2021, kello 13.00: Tarkennettu Heleniuksen valmentajan Lindströmin titteleitä.

Sebastian Backman

Lue myös: