Punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen, indigo ja violetti – taivaalle piirtyvä sateenkaari syntyy katsojan silmässä, kun ilmakehän vesipisarat taittavat värit erilleen valosta, jonka normaalisti aistimme valkoiseksi. Miljoona muuta sateenkaaren väriä jää ihmiseltä näkemättä.
Monet muinaiset kulttuurit olivat tästä optisesta harhasta yhtä mieltä: sateenkaari on silta tai polku ihmisten ja jumalien maailmojen välillä.
Useimmiten sateenkaarta on pidetty hyvänä enteenä, ja sitä on myös palvottu – mutta ei kaikkialla. Myanmarin kareneille ja monille mesoamerikkalaisille kansoille se oli ahne demoni, jolta oli syytä piilottaa lapset.
Monilla eurooppalaisilla kulttuureilla on ollut sama legenda, josta on helppo loikata siihen vahvaan symboliikkaan, jonka sateenkaari on saanut, kun seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava Pride-liike on kasvanut vuosi vuodelta.
Legendan mukaan sateenkaaren alitse kävelevän sukupuoli muuttuu. Legendan juuret ovat ajassa, jolloin ihmisen sukupuolta ei välttämättä pidetty kiveen hakattuna asiana, jollaiseksi kirkko sen sittemmin teki.
Esimerkiksi Ranskassa oli alueita, joilla transsukupuolisuutta pidettiin toisaalta normaalina, toisaalta jopa todisteena ihmisen yliluonnollisista voimista, kertoo bulgarialainen historioitsija Miroslav Izdimirski Anthropology (siirryt toiseen palveluun)-lehdessä viime vuonna ilmestyneessä tutkimuksessaan.
Mikä teki sateenkaaresta homojen, lesbojen ja muiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tunnuksen ja lipun? Tehtiinkö siitä valiokuntapäätös kuten Suomen siniristilipusta vuonna 1918?
Tavallaan. 30 vapaaehtoista oli vuonna 1978 koolla San Franciscossa miettimässä, miten homoseksuaalien asemaa esille tuoneen Pride-marssin reittiä tehtäisiin näkyväksi. He olivat hankkeen koristelukomitea.
Seitsemän kertaa oli marssittu, ja osallistujien määrä oli noussut yli 200 000:een, mutta lisää näkyvyyttä tarvittiin. SItä varten komitealla oli tuhannen dollarin määräraha.
Pride-paraatit alkoivat muutamien ihmisten marsseina New Yorkissa, San Franciscossa, Los Angelesissa ja Chicagossa kesäkuussa 1970. Oli kulunut vuosi siitä, kun homoseksuaalit olivat nousseet vastustamaan newyorkilaisen Stonewallin homobaarin toistuneita poliisiratsioita. Vastarinnan 50-vuotispäivänä toissa vuonna pelkästään New Yorkin Manhattanin Pride-paraatiin osallistui viisi miljoonaa ihmistä.
LHBT-väellä oli tunnuksia toki ennestäänkin, ei vähiten Natsi-Saksan keksintö, kolmio. Keskitysleireille joutuneet homot oli merkitty vaaleanpunaisella kolmiolla, "antisosiaalisten ainesten" joukkoon luokitellut lesbot mustalla. Julmasta historiastaan huolimatta pinkin värin symboliikka jäi elämään.
Myös keltaiset sukat ja vaatetuksen kirkkaat värit ylipäätään olivat monen homon tapa viestiä suuntautumisestaan. Irlantilaiskirjailija Oscar Wilden vihreä neilikka kauluksen pielessä oli alkujaan hänen sisäpiirinsä signaali mutta levisi vaivihkaa muidenkin homoseksuaalien käyttöön.
Yhdysvaltain historiallisen museon (siirryt toiseen palveluun) sivulla käydään läpi LHBT-sateenkaarisymboliikan historiaa kirjallisuudessa ja lehdissä. Vanhin kirjallinen viittaus sateenkaareen löytyy jo vuodelta 1915, brittikirjailija D. H. Lawrencen suomentamattomasta romaanista Rainbow. Yksi kirjan juonikuvioista on opettajan ja oppilaan lesbosuhde.
Vahvan panoksen sateenkaaren tielle kohti nykymerkitystään antoi monen homon idoli Judy Garland laulaessaan Ihmemaa Oz -elokuvassa toiveiden maasta sateenkaaren tuolla puolen: "Siellä taivas on aina sininen, unet kauneimmat siellä aina käyvät totehen."
Taiteilija ja drag-artisti Gilbert Bakerilla oli siis pohjaa värikkäille raitalipuille, joiden tekemistä hän ehdotti värjäys- ja ompelutaitoiselle koristelukomitealle San Franciscon homoseksuaalien yhteisökeskuksen ullakolla 43 vuotta sitten.
Ommella osasi myös Baker itse, tekihän hän itse omat asunsa, ja hänen taidoilleen oli ollut jo käyttöä paraatien banderollien ompelemisessa.
"Satuin olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa; ompelutaidostani tuli aktivismiani", hän vastasi aina, kun häntä kiiteltiin sateenkaarilipun luojaksi.
Haastattelussaan New Yorkin Modernin taiteen museon MoMan (siirryt toiseen palveluun) sivulla vuonna 2015 Gilbert Baker kertoi havahtuneensa lippujen merkitykseen Yhdysvaltain juhliessa 200-vuotista itsenäisyyttään.
Haastattelu tehtiin, koska MoMA oli juuri pannut sateenkaarilipun näytteille samanlaisena yksiselitteisen tunnistettavana symbolina kuin esimerkiksi sähköpostiosoitteiden @-merkki.
Yhtäkkiä Yhdysvaltain lippuja oli kaikkialla, ei vain saloissa, vaan myös kaikenlaisissa esineissä, Baker muisteli kotimaansa juhlavuotta 1976.
– Silloin ajattelin, että lippu on jotakin aivan erityistä. Se ei ole vain kuva eikä kangas eikä logo vaan toimii hyvin monella tavalla. Ajattelin, että mekin tarvitsisimme visuaalisen symbolin, joka kertoisi, että olemme ikään kuin heimo. Liput julistavat myös valtaa.
Vaaleanpunaista kolmiota lippuun ei koskaan kaavailtu. Baker kavahti sitä, niin yleisesti kuin sitä symbolina käytettiinkin. Hänelle se oli muiden määritelmä homoseksuaalisuudesta ja muistutus kauheasta menneisyydestä.
– Tarvitsimme jotakin kaunista, jotakin meistä itsestämme. Sateenkaari on täydellinen, koska se kuvaa laajaa ihmiskirjoa. Ja se on luonnollinen lippu, taivaalta saatu!
Alkujaan värejä oli kahdeksan. Aivan samat ne eivät olleet kuin oikeassa sateenkaaressa, mutta jokaisella oli oma merkityksensä:
- pinkki = seksi
- punainen = elämä
- oranssi = tervehtyminen
- keltainen = auringonvalo
- vihreä = luonto
- turkoosi = taide
- indigo = tasapaino
- violetti = henki
Kaksi ensimmäistä lippua, jotka oli ommeltu ullakolla roskasaaveissa värjätyistä kankaista, vedettiin San Franciscon YK-aukion lipputankoihin kesäkuun 25. päivänä vuonna 1978.
Toinen oli sateenkaarilippu, toinen Yhdysvaltain lippu, jonka raidat olivat saaneet sateenkaaren värit.
– Sen jälkeen paljon on muuttunut mutta vain joillekuille. Globaalisti olemme yhä kaukana tavoitteista. Mutta sateenkaari on antanut jotakin, mikä yhdistää. Jos näen toisessa maassa sateenkaarilipun, tiedän siellä olevan hengenheimolaisen, Gilbert Baker sanoi haastattelussaan vuonna 2015.
Hän kuoli kaksi vuotta myöhemmin.
Gilbert Baker ei rekisteröinyt sateenkaarilipun käyttöoikeuksia. Hän päinvastoin ryhtyi vastaiskuun LHBT-järjestöä vastaan, joka yritti tehdä niin. Sateenkaarilippu säilyi kaikkien ilmaisessa käytössä, myös kaupallisessa.
Kaikkia se ei miellytä. Kun ihmisten suvaitsevaisuus lisääntyy, yritysten kannattaa sateenkaariliputtaa, vaikka se olisi pelkkää "pinkkipesua", samanlaista kuin "viherpesu", teeskennelty luontoystävällisyys ilman todellisia toimia, sanovat arvostelijat.
Joskus ristiriitaa voi syntyä myös vahingossa, kuten Britanniassa, jossa sateenkaarisymboliikka on saanut koronapandemian aikana laajalle levinneen rinnakkaismerkityksen.
Sateenkaariliput ovat liehuneet ja sateenkaaririntamerkkejä on kannettu kiitokseksi julkisen terveydenhuollon NHS:n työntekjöille heidän jaksamisestaan. Monelta britiltä näyttää hämärtyneen lipun LHBT-merkitys.
James,joka on liittänyt Twitter-viestiinsä isoisänsä ikkunasta ottamansa kuvan, kertoo, ettei isoisä usko liputtavansa millekään muulle kuin NHS:n työntekijöille. Se Jamesia tuntuu lähinnä huvittavan mutta eivät ne, jotka yrittävät hänen mukaansa aktiivisesti varastaa symbolin.
– Ne, jotka tietävät sen olevan LHBT-lippu mutta sanovat, että "no nyt se symboloi NHS:ää; kyllähän merkitykset muuttuvat kaiken aikaa".
Tarkkaan ottaen löytyy myös ero: LHTB-sateenkaaressa värit ovat neljä vuosikymmentä sitten valitut kuusi. NHS:ää tuetaan seitsemällä värillä, ainakin alun perin.
Katso Yle Areenasta:
Pride 2021 näkyy Yle Teemalla ja Areenassa. Yle Teema juhlii Pride-viikkoa elokuvilla ja dokumenteilla ja lähettää lauantaina suoran Helsinki Pride -konsertin.