Hyppää sisältöön

Voiko ryypiskely vesillä viedä linnaan, lähteekö vene? Asiantuntija vastaa viiteen kysymykseen ruorijuopumuksesta

Ruorijuoppous tuo sakkoja tai enimmillään kahden vuoden vankeustuomion. Kuten auto, myös vene tai vesiskootteri on mahdollista tuomita valtiolle. Poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta kertoo, mitä kännissä seilaamisesta voi seurata.

Poliisitarkastaja Heikki Ihalaisen mielestä promillen raja vesillä antaa väärää singnaalia ja houkuttelee juomaan. Fiksuinta on korkata vasta, kun venereissu on tehty, eikä vesille tai tien päälle enää lähdetä.
Kati Latva-Teikari
Avaa Yle-sovelluksessa

Huumekuskit ovat vielä vesillä harvinaisia, mutta alkoholista päihtyneitä ruorijuoppoja jää säännöllisesti kiinni. Poliisitarkastaja Heikki Ihalainen pitää vapaa-ajan veneilyn yhden promillen rajaa aivan liian korkeana. Suomen poliisi onkin jo vuosikausia toivonut promillerajan laskemista myös huviveneilyssä.

Kuuntele Ihalaisen ajatuksia nykyisestä promillerajasta:

Yle pyysi Ihalaista vastaamaan viiteen kysymykseen, jotka liittyvät vapaa-ajan veneilyyn ja alkoholiin.

1. Paljonko tulee sakkoja, kun huviveneen kuski puhaltaa yli promillen lukemat?

Vesiliikennejuopumus on laaja käsite, joten myös rangaistuksessa on laaja skaala eli sakosta vankeuteen. Alaraja on 30 päiväsakon nurkilla. Käytännössä se on yleensä ollut 40 päiväsakkoa. Vankeusrangaistus on enimmillään kaksi vuotta.

Reilun 3 000 euron palkalla yksi päiväsakko on 50 euroa eli neljäkymmentä päiväsakkoa on pari tonnia. 5 000 euron kuukausituloilla päiväsakon hinta on 70-80 euroa.

Laske poliisin laskurilla, paljonko ruorijuoppous maksaisi tuloillasi: Sakkolaskuri

Rangaistuksen suuruuteen vaikuttaa muun muassa se, kuinka paljon on toiminnallaan aiheuttanut vaaraa muille, minkä tyyppinen vene on kyseessä ja kuinka laajalla vesialueella ollaan.

Samat rangaistukset ja promilleraja koskevat myös vesiskootterikuljettajia ja moottorillisella soutuveneellä veneilijöitä.

Jos kuljettajana on päihtynyt alaikäinen, hänestä tehdään ilmoitus sosiaaliviranomaisille. Alle 15-vuotiaalle ei tule rikoslain mukaisesti seuraamuksia. 15–18-vuotiaat ovat alennetun rangaistuksen piirissä ja saavat 25 prosenttia ”alennusta” normaalirangaistuksesta. Tämä siksi, että nuoren kohdalla katsotaan, että hän voi toimia väärin ymmärtämättömyyttään.

Ammattivesiliikenteessä promilleraja laskettiin yhdestä 0,5 promilleen vuonna 2012.

Moottorittomille kulkupeleille, esimerkiksi soutuveneille ja kanooteille, ei ole promillerajoja. Poliisi voi silti puuttua tilanteeseen ja keskeyttää matkanteon, jos päihtynyt soutaja tai meloja aiheuttaa vaaraa muille vesillä oleville.

2. Törkeä rattijuopumus vie ajokortin "kuivumaan". Napsahtaako ruorijuopolle veneilykielto?

Vesiliikennejuopumuksessa ei ole käsitettä törkeä juopumus, mutta rikos voi olla törkeä ja johtaa esimerkiksi maksimirangaistukseen. Suomessa ei vaadita veneajokorttia, veneilykorttia tai muutakaan veneilytaitojen todistamista normaalissa huviveneilyssä eli ei ole korttia, joka huviveneilijältä voitaisiin ottaa töpeksinnän seurauksena pois.

Pakollista veneenkuljetuskorttia mietittiin vuonna 2020 voimaan tulleen vesiliikennelain uudistuksen yhteydessä, mutta se ei saanut riittävästi kannatusta taakseen.

Ammattiveneilyssä tilanne on eri. Esimerkiksi taksiveneilyssä on oltava kuljettajakirja.

Jos veneen kuljettaja jää yhä uudelleen kiinni ruorijuoppoudesta eli uusii jatkuvasti teon, poliisi voi poliisilain turvin ottaa hänet kiinni, pidättää tai esittää jopa vangittavaksi. Tällaisessa tapauksessa veneilijä pitäisi saada hoitoonohjauksen piiriin.

3. Tuomiosituin määrää vuosittain autoja menetettäväksi rattijuopoilta valtiolle. Voiko viinaksilla lähteä vene?

Periaattessa kyllä. Jos jatkat rikollista toimintaa, eli syyllistyt jatkuvasti ruorijuoppouteen, myös veneitä voidaan takavarikoida. En muista näin käyneen, mutta mahdollista se on.

4. Veneessä on oltava vesiliikennelain mukaan päällikkö. Saako myös hän sakot, jos on päästänyt päihtyneen ajamaan venettä?

Vuoden 2020 vesiliikennelaki määrää, että veneessä on oltava päällikkö, jonka vastuulla on huolehtia, että vesillä kaikki sujuu kuten pitää ja että esimerkiksi kaikilla on pelastusliivit.

Päällikkö on vastuussa myös silloin, kun ei ole itse ruorissa. Hänelle voidaan määrätä esimerkiksi parisenkymmentä päiväsakkoa, jos hän on luovuttanut veneen ohjaamisen juopuneelle.

Periaatteessa myös vene voidaan tuomita valtiolle, vaikka veneen päällikkö ei itse olisi ollut osallisena muuten kuin, että hänen venettään ajaa jatkuvasti känninen henkilö. Veneen takavarikoinnissa on silloin kyse rikollisen toiminnan estämisestä.

Oikeudessa katsotaan, minkälaisissa tilanteissa päällikön vastuu voi täyttyä, ja onko hän vaikuttanut tilanteeseen, kuten hänen olisi vastuunsa takia pitänyt tehdä. Periaatteessa syyttäjä voisi oikeudessa esittää venettä valtiolle tuomittavaksi.

Uudistettu vesiliikennelaki lisäsi päällikön vastuuta. Asiasta on vasta vähän oikeuskäytäntöä, joten esimerkkejä ei vielä paljon löydy.

5. Jääkö ruorijuopumuksesta kärähtämisestä merkintä omiin tietoihin?

Kyllä. Merkintä tulee tuomiosta ja se säilyy kahdesta viiteen vuoteen.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun tiistaihin 6.7. kello 23 saakka.

Suosittelemme sinulle