Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kaupunki palkitsee ihmisiä Savonlinnan kerros­talo­palosta pelastaneet nuoret

Aiemmin vakuutusala ilmoitti palkitsevansa samat kolme nuorta esimerkillisestä toiminnasta.

Eerika Pasanen, Samu Silventoinen ja Sari Veijalainen saattoivat pelastaa Savonlinnassa tuleen syttyneen kerrostalon asukkaita ripeällä toiminnallaan.
Kuva: Petri Vironen
Juho Liukkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Savonlinnan kaupunki palkitsee stipendillä Savonlinnan kerrostalopalossa asukkaita pelastaneet nuoret.

Kaupunki haluaa antaa nuorille rohkeasta toiminnasta stipendin kullekin.

Kaupungin tiedotteen mukaan Eerika Pasanen, Samu Silventoinen ja Sari Veijalainen toimivat rohkeasti ja esimerkillisesti tulipalotilanteessa.

Stipendit luovutetaan Savonlinnan kaupungin syntymäpäivänä, Pyhän Olavin päivänä 29. heinäkuuta. Stipendin lisäksi kaupunki aikoo hakea nuorille mitalia.

Lue myös:

Ryntäsivät herättämään talon asukkaita: vakuutusala palkitsee kolme nuorta ihmisten pelastamisesta Savonlinnan juhannusyön kerrostalopalossa

Suosittelemme