Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Hotellissa yöpyminen on nyt halpaa, mutta kesäkaupungeissa voi odottaa yllätys – vertaile huoneiden hintoja hotellikoneessa

Isojen kaupunkien hotellien kesästä odotetaan viime vuotta parempaa. Helsingissä huoneita on tarjolla melkein puolet normaalia halvemmalla. Matkailijoiden suosimissa perinteisissä kesäkaupungeissa kiivas kysyntä voi nostattaa hintoja.

siivooja vaihtaa hotellihuoneen lakanoita
Hotellien kesäkaudesta odotetaan hyvää. Parannusta odotetaan erityisesti pääkaupunkiseudun hotellien yöpymislukuihin. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
Antti-Jussi Korhonen,
Katja Wallenius,
Miia Anttila
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Suomessa eletään perinteisen kesälomakauden ensimmäisiä hetkiä. Kotimaisten hotellien kiivain kesäkausi on tavallisesti sijoittunut kesäkuun lopusta elokuun ensimmäiseen viikonloppuun.

Hotellit povaavat tästä kesästä viime vuoden kaltaista. Vuosi sitten suomalaiset matkailivat kotimaassa. Lomakaudella nopeat kysynnän vaihtelut aiheuttavat hintapiikkejä erityisesti pienempien paikkakuntien hotelleissa.

Yle selvitti, kuinka paljon hotellihuone maksaa tällä hetkellä ympäri Suomen. Voit vertailla hintoja alla olevasta hintakoneesta.

Vertailussa on yksi kaupunki jokaisesta maakunnasta Manner-Suomessa. Kone näyttää edullisimmat hotelliyöt 2 hengen huoneessa aamiaisella, alle 3 kilometrin säteellä keskustasta ja 3 – 4 tähden hotellissa. Hinnat katsottiin Booking.comista 2.7. yölle 21. – 22.7. peruutusoikeudella 19.7. asti.

Viime vuosi oli isojen kaupunkien hotelleille hankala. Erityisesti Helsingin hotellit olivat vaikeuksissa, kun kesälomalaiset suuntasivat pääkaupunkiseudun sijasta rannikolle ja maakuntiin. Tilastokeskuksen mukaan kotimaisten yöpymisten määrä tipahti viime heinäkuussa 41 prosenttia normaalista Uudellamaalla.

– Pääkaupunkiseudun matkustajamäärät olivat tuolloin hyvin matalia. Se johtui osittain ulkomaisten turistien ja työ- sekä kokousmatkailijoiden puutteesta, sanoo Scandic Hotelsin viestintäpäällikkö Johanna Uimonen.

Tämän vuoden hotellikesästä odotetaan Helsingissä parempaa. Muiden kotimaankohteiden tavoin pääkaupunkiseudun tulos on kiinni kotimaan matkaajista.

– Rajamuodollisuudet ovat yhä hankalat ulkomaalaisille matkaajille. Suomi kiinnostaa edelleen ulkomailla, mutta kansainvälisen matkailun uskotaan avautuvan vasta kesän jälkeen, sanoo Sokos Hotels -ketjua sekä Radisson Blue -hotelleja pyörittävän Sokotel Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Härmälä.

Pääkaupunkiseudulla sijaitsevien Sokos-hotellien kävijämäärät ovat tämän kesäkuun osalta yhä vain puolet tavallisesta, mutta kaupunkihotellien lomakaudesta odotetaan silti positiivisempaa kuin viime vuonna.

– Odotamme, että pääkaupunkiseudulle, Tampereelle ja Ouluun on taas tulijoita.

hotellin asiakkaita vastaanoton aulassa. asiakkailla reput selässä
Kotkassa Original Sokos Hotel Seurahuoneella alkukesä on ollut viime vuotta vilkkaampi. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Houkuttelua halvemmilla hinnoilla

Pääkaupunkiseudun hotellit houkuttelevat matkaajia tänä kesänä tavallista edullisimmilla hinnoilla. Sokotel Oyn Jarkko Härmälä arvioi, että huoneiden hinnat ovat laskeneet noin 40 prosenttia kesästä 2019.

Sokos-hotellien standard-tason huone kahdelle on ollut alkukesän ajan reilun kolmasosan halvempi kuin tavallisesti lomakauden alussa.

Myös Scandic Hotels ilmoittaa kilpailevansa Helsingin kesävieraista alennetuilla hinnoilla.

– Isojen yleisötapahtumien ja kansainvälisen kysynnän puuttuminen vaikuttaa yleiseen kysyntään, joten korkeampia hintoja ei todennäköisesti tulla näkemään, Johanna Uimonen arvioi.

Viime syksynä Helsinkiin avautuneen Valo Hotelin koordinaattori Jani Liljavirta arvioi, että 40 prosentin hinnan lasku koskee lähes kaikenkokoisia helsinkiläisiä hotelleja tällä hetkellä. Kaikista pienimmät hotellit pystyvät pitämään hintansa ennallaan.

– Ei varmasti kautta linjan näin edullista hintatasoa ole hetkeen nähty Helsingissä, Liljavirta sanoo.

siivooja vaihtaa hotellihuoneen lakanoita
Helsinki kilpailee kesämatkaajista tavallista edullisimmilla hotellihuoneilla. Koordinaattori Jani Liljavirta arvioi, että huoneiden hintataso on pudonnut noin 40 prosenttia tavallisesta kesästä. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Kysynnän odotetaan kasvavan

Sokotel Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Härmälä muistuttaa, että huoneiden hinnat kuitenkin elävät kesällä pääkaupunkiseudullakin kysynnän mukaan. Huoneiden kysyntää saattavat nostaa muun muassa toteutuvat yleisötapahtumat.

– Heinäkuusta [hotellihuoneiden tarkasta hintatasosta] on vaikea sanoa. Joka tapauksessa erikoistarjouksia on nyt käynnissä, Härmälä sanoo.

Valo Hotelin koordinaattori Jani Liljavuori näkee jo nyt hyviä merkkejä pääkaupunkiseudun hotellikesässä. Tällä hetkellä hotellin kesävarauksien määrä kasvaa.

– Näemme, että pääkaupunkiseudulla kysyntä on selvästi lähtenyt kasvuun juhannuksen jälkeen. Viimeisen vuoden aikana ihmiset ovat viettäneet paljon aikaa kotona eikä matkustushalukkuus tai -tarve ole kadonnut mihinkään, Liljavirta sanoo.

Kotkassa korkeat hinnat sanelee kysyntä

Osa hotelleista kilpailee tavallista edullisimmilla hinnoilla myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Perinteisissä kesäkaupungeissa hotellien ei tarvitse käydä hintakilpailua.

Pienten kaupunkien hotellit voivat tänäkin kesänä pärjätä hintakilpailussa korkeimmilla huonehinnoilla, koska kysyntää on tarjontaa enemmän. Suosittujen kesäkaupunkien hotelleilla viime vuosi oli parempi kuin pääkaupunkiseudulla.

Huolellisesta suunnittelusta huolimatta koronan vuoksi päätös kesälomakohteesta tehdään usein viime tipassa, tämä voi aiheuttaa nopeitakin hintahyppyjä.

– On kysyntäpiikkejä, joissa hinnat saattavat olla normaalista tasosta korkeampia. Se johtuu siitä, että on enemmän tulijoita kuin on tarjontaa, Sokotel Oyn toimitusjohtaja Jarkko Härmälä toteaa.

Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneen hotellijohtaja Olli Järvinen kertoo, että hotellin kauden avaus on ollut viime vuotta parempi. Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 160-huoneinen hotelli oli liki täynnä.

– Kesäkausi aukesi kaksi viikkoa normaalia aiemmin. Varauksissa ja yöpymisissä on muutaman prosentin kasvu. Myös aiempaa enemmän varataan korkean varustelutason huoneita, kuten saunallisia hotellihuoneita, Järvinen sanoo.

Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneen hotellijohtaja Olli Järvinen

Kilpailuetua sijainnista

Hintavertailun hetkellä heinäkuun lopulla yksi yö kahden hengen huoneessa Kotkassa maksoi noin 209 euroa. Hyvän viime kesän jälkeen Seurahuoneella hintoja ei ole nostettu, vaan yöpymisen arvo määräytyy kysynnän mukaan. Pienellä paikkakunnalla myös yksityiset tapahtumat voivat nostaa huonehintoja.

– Kyllä niitä [hintapiikkejä] tietysti tulee. Nyt on tietysti isot tapahtumat peruttu, kuten Meripäivät ja Hamina Tattoo näillä seuduilla. Viime kesältä peruuntui häitä, jotka siirtyivät ja nyt sitten viikonlopuissa painottuvat hääseurueet, Järvinen sanoo.

Kotkassa Original Sokos Hotel Seurahuone saa etua myös sijainnista. Se on ainut yli kolmen tähden hotelli kolmen kilometrin säteellä keskustasta.

Hotellijohtaja Olli Järvinen sanoo, että ylihinnoittelun kanssa täytyy olla tarkkaavainen, koska kotimainen matkaaja on erittäin hintatietoinen ja vertailee suunnitteluvaiheessa useaa eri lomakohdetta.

Kiivas asiakasvirta ei saa vielä hotellijohtajaa haikailemaan tilojen laajennuksen perään.

– Puhutaan kuitenkin vain puolentoista kuukauden sesongista. Kesällä lisähuoneille ja hotelleille olisi varmaan kysyntää, mutta isossa kuvassa tuloksella on ollut tapana raadollisesti tasoittua vuoden aikana, Järvinen sanoo.

Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuone laajentui edellisen kerran vuonna 2008. Silloin kapasiteetti nousi noin 60 huoneella reiluun 160 huoneeseen. Vuonna 2019 hotellin kantaosan 100 huonetta peruskorjattiin.

Juttua korjattu klo 8.28 6.7.2021: Korjattu Original Sokos Hotel Seurahuoneen laajentumisvuodeksi 2008. Kantahuoneet remontoitiin vuonna 2019.

Juttua korjattu klo 14.23 6.7.2021: Hintakoneeseen täydennetty puuttuneet Kokkolan hotellitiedot, jotka olivat pudonneet koneesta julkaisuvirheen vuoksi.

Voit keskustella aiheesta kello 22 asti.

Suosittelemme