Hyppää sisältöön

Mediat: Trumpin konsernia ja sen talousjohtajaa vastaan on nostettu syytteet New Yorkissa

Syytteiden kerrotaan liittyvän väitteisiin, joiden mukaan konsernin johdon etuuksista ei olisi maksettu veroja.

Trump International Hotelin julkisivu Washington D.C.:ssä kuvattuna metalliaidan läpi.
Washington D.C.:n Trump International Hotel kuuluu luksushotelliketjuun, joka on osa Trump Organizationia. Kuva: Jim Lo Scalzo / EPA
STT–Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltojen New Yorkissa on nostettu rikossyytteet maan entisen presidentin Donald Trumpin konsernia ja sen talousjohtajaa vastaan. Asiasta kertovat muun muassa yhdysvaltalaislehdet Washington Post ja Wall Street Journal sekä uutistoimisto Associated Press, jotka pohjaavat tietonsa syytteet tunteviin lähteisiin.

Trump Organizationia ja sen talousjohtajaa Allen Weisselbergiä vastaan nostetut syytteet on määrä julkistaa paikallista aikaa vasta torstaina iltapäivästä, eikä syytteistä ole tämän vuoksi vielä tarkkaa tietoa.

Tapausta tuntevat ihmiset ovat kuitenkin kertoneet keskiviikkona syytteiden liittyvän väitteisiin, joiden mukaan konsernin johdon etuuksista ei olisi maksettu veroja. Etuuksiin voi liittyä asuntojen ja autojen käyttöä sekä koulujen lukukausimaksuja.

Weisselbergin on määrä antautua torstaiaamuna New Yorkin Manhattanin alueen piirisyyttäjän Cyrus Vancen toimistolle. Hänen odotetaan saavan myöhemmin torstaina syytteensä osavaltion tuomarin edessä.

Trump Organization on määrä asettaa niin ikään syytteeseen. Konsernia on oikeudessa edustamassa yksi sen asianajajista.

Trumpin ei odoteta saavan syytettä tällä viikolla

Tuoreista syytteistä päätti syyteharkintaa tekevä suuri valamiehistö. Syytteet ovat ensimmäiset Vancen ja New Yorkin osavaltion oikeusministerin Letitia Jamesin aloittamista tutkinnoista kummunneet syytteet. Ne ovat Washington Postin mukaan dramaattinen käänne pitkään kestäneissä tutkinnoissa.

Trump Organizationin ja Weisselbergin asianajajat eivät suostuneet antamaan kommenttia medioille keskiviikkona.

Myös Vancen ja Jamesin edustajat kieltäytyivät kommentoimasta asiaa. Vance ja James lyöttäytyivät Washington Postin mukaan aiemmin tänä vuonna yhteen tutkiakseen ex-presidentti Trumpin liiketoimintaa. Tätä ennen kumpikin oli edistänyt vuosien ajan omia tutkintojaan.

Trump sätti tutkintaa lausunnossaan maanantaina ja nimitti piirisyyttäjän toimistoa "törkeäksi, ilkeäksi ja täysin puolueelliseksi" yhtiön asianajajien, edustajien ja työntekijöiden kohtelussa.

Trump Organizationin asianajajat tapasivat viime viikolla virtuaalisesti Manhattanin alueen syyttäjiä viime hetken yrityksenä suostutella heidät jättämään syytteet nostamatta.

Asiaa tuntevien lähteiden mukaan Trumpin ei odoteta saavan itse syytettä tällä viikolla, eikä syytteitä ole tiedossa välittömästi myöskään hänen muulle lähipiirilleen. Syytteet voivat kuitenkin Washington Postin mukaan olla merkki liikemiehen oikeushuolien pahenemisesta.

Allen Weisselberg on työskennellyt Trumpin yhtiölle vuodesta 1973 lähtien. Syyte Weisselbergiä vastaan voisi antaa syyttäjille keinot painostaa hänet yhteistyöhön ja kertomaan, mitä hän tietää Trumpin liiketoiminnasta, Associated Press kirjoittaa.

Suosittelemme sinulle