Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Metsähallitus kaipaa yleisöltä ehdotuksia 30 vuotta täyttävän Perämeren kansallispuiston käytöstä

Kansallispuiston saavutettavuus on viime vuosina parantunut huomattavasti, kun alueen kaupalliset toimijat ovat alkaneet liikennöidä kansallispuistoon. Tämä näkyy myös kävijätutkimuksessa.

Lammaslauma rannalla Pensaskarissa.
Perämeren kansallispuistossa Pensaskarissa voi törmätä vaikkapa laiduntaviin lampaisiin. Kuva: Antti Ullakko / Yle
Tiinamaija Rantamartti
Avaa Yle-sovelluksessa

Metsähallitus kaipaa kaikilta Perämeren käyttäjiltä kokemuksia ja ehdotuksia alueen tulevasta käytöstä.

Metsähallitus laatii parhaillaan uutta käyttösuunnitelmaa Perämeren kansallispuiston, Perämeren saarten ja Iin Röytän alueille ja haluaa ottaa suunnitelmassa huomiooon myös erilaisten toimijoiden toiveet.

Netissä on nyt avattu kysely, johon voi vastata joko yksityishenkilönä tai yhdistyksen, yhteistyötahon tai yrityksen nimissä.

Linkki hoitosuunnitelman etenemiseen ja kyselyyn löytyy täältä (siirryt toiseen palveluun).

Metsähallituksen tavoitteena on kehittää tänä vuonna 30 vuotta täyttävää Perämeren merellistä kansallispuistoa.

Kemin ja Tornion ulkosaaristossa sijaitsevan kansallispuiston luontoa ja kulttuuriperintöä on avattu kävijöille rakentamalla Pensaskariin satama ja kunnostamalla vanha venevaja pienimuotoiseksi museoksi. Kävijöille on avautunut myös uusia yöpymismahdollisuuksia kansallispuiston kalastajatuvissa.

Yhä useampi maakrapukin pääsee tutustumaan puistoon

Metsähallituksen Aluejohtaja Pirkko Siikamäki sanoo, että puiston saavutettavuutta halutaan yhä parantaa lisäämällä yhteistyötä venematkoja tarjoavien yritysten kanssa.

Kansallispuiston saavutettavuus on viime vuosina parantunut huomattavasti, kun alueen kaupalliset toimijat ovat alkaneet liikennöidä kansallispuistoon. Tämä näkyy Metsähallituksen kävijätutkimuksessa: yhä useampi kävijä on ensikertalainen ja muualta kuin alueelta kotoisin.

Tulevaisuuden tavoitteena häämöttää tiiviimpi yhteistyö Haaparannan saariston kansallispuiston kanssa etenkin asiakasviestinnän ja kävijöiden palvelujen osalta, kerrotaan Metsähallituksesta.

Suosittelemme