Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Betset investoi Vierumäen betonitehtaan modernisointiin – lisää työpaikkoja mahdollisesti luvassa

Yli puolentoista miljoonan euron investoinnilla turvataan tehtaan toiminta Vierumäellä myös tulevaisuudessa.

Rakenteilla oleva betonielementtikerrostalo Tampereen Santalahdessa
Betset valmistaa betonielementtejä muun muassa rakennusteollisuuden tarpeisiin. Kuvituskuva. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle
Kalle Suomi
Avaa Yle-sovelluksessa

Betonielementtivalmistaja Betset Oy ottaa käyttöön uuden betoniaseman Heinolassa. Vierumäellä sijaitseva betonitehdas on ollut Betsetin omistuksessa vuodesta 2016 lähtien ja nyt sitä on modernisoitu.

Kyse on 1,6 miljoonan euron investoinnista, jonka avulla yhtiö kertoo varmistavansa kasvavan elementtituotantonsa kapasiteettia ja tuotteiden laatua. Lisäksi investointi mahdollistaa valmisbetoniasiakkaiden palvelemisen jatkossa myös Vierumäen-tehtaalta.

Tuotantolaitoksen nykyaikaistaminen mahdollistaa myös hiilijalanjäljen merkittävän pienentämisen sekä turvallisemman työympäristön. Betset valmistaa Vierumäellä muun muassa seinä- ja runkotuotteita, pilareita ja palkkeja sekä hissikuiluelementtejä.

Kasvava kysyntä tuonee lisää työpaikkoja

Vierumäen-tehdas työllistää 100 ihmistä ja yhtiön mukaan investointi turvaa töiden jatkumisen tehtaalla myös tulevaisuudessa.

– Työpaikat säilyvät kaikilla sadalla työntekijällä. Nyt kun saadaan uudet, nykyaikaiset laitteet, niin todennäköistä on, että töitä riittää tällä tehtaalla jatkossakin. Kysyntä on ollut hyvää ja uskon, että henkilöstöä jopa lisätään tässä lähiaikoina, sanoo Vierumäen tehdaspäällikkö Manu Björninen.

Vierumäen lisäksi Betsetin muut toimipaikat sijaitsevat Helsingissä, Hämeenlinnassa, Kyyjärvellä, Mikkelissä, Nummelassa, Nurmijärvellä, Paraisilla ja Turussa.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme